Ulkomaat
10.1.2024 05:08 ・ Päivitetty: 10.1.2024 05:08
Ecuadorissa kuohuu: rikolliset uhkasivat teloituksilla, paenneen jengipomon etsinnät jatkuvat
Ecuadorissa on käynnissä sisäinen aseellinen konflikti, maan presidentti Daniel Noboa julisti tiistaina. Hän oli jo maanantaina julistanut maahan kansallisen hätätilan sekä yöllisen ulkonaliikkumiskiellon vankiloiden hallitsemattoman tilanteen sekä huumejengien vuoksi.
Ainakin kymmenen ihmistä on saanut surmansa rikollisjengeihin yhdistetyissä väkivaltaisuuksissa, kertoivat viranomaiset tiistaina. Kuolleiden joukossa kerrotaan olevan kaksi lainvalvontaviranomaista.
Kahdeksan ihmistä kuoli ja kolme loukkaantui sarjassa iskuja Guayaquilin satamakaupungissa, paikallinen poliisipäällikkö sanoi lehdistötilaisuudessa.
Viestipalvelu X:ssä julkaistussa erillisessä lausunnossa poliisi kertoi myös, että aseistetut rikolliset olivat surmanneet kaksi poliisia läheisessä Nobolin kaupungissa.
Noboa kuvaili jengejä tiistaina muun muassa terroristijärjestöiksi ja määräsi sotilasoperaatioita niitä vastaan sen jälkeen kun aseistetut henkilöt hyökkäsivät televisiostudioon ja jengirikolliset sieppasivat poliiseja sekä räjäyttivät pommeja useissa kaupungeissa.
NOBOA, 36, astui virkaan viime vuoden lopulla ja lupasi taistella huumerikollisuutta ja väkivaltaisuuksia vastaan.
Poliisi rynni Guayaquilin satamakaupungissa sijaitsevaan televisiostudioon noin puoli tuntia kestäneen kaaoksen jälkeen. Poliisin mukaan 13 ihmistä otettiin kiinni, eikä kukaan ollut kuollut tai loukkaantunut ratsiassa.
Viranomaiset ilmoittivat tiistaina, että seitsemän poliisia oli siepattu. Sosiaalisessa mediassa kiersi kylmäävä video, jossa kolmea siepattua poliisia uhattiin aseella ja yksi heistä pakotettiin lukemaan Noboalle suunnattu lausunto.
- Julistit sodan, saat sodan, silmin nähden kauhistunut poliisi lukee videolla.
- Julistit hätätilan. Julistamme poliisit, siviilit ja sotilaat sodan saaliiksi, lausunto jatkui.
Lausunnossa sanottiin myös, että kaikki iltayhdentoista jälkeen kaduilla tavatut ”teloitetaan”.
Kaduilla vallitsi paniikki. Kaupat ja yritykset eri kaupungeissa sulkeutuivat aikaisin ja asukkaat kiirehtivät kotiin. Lähiopetustunnit keskeytettiin valtakunnallisesti perjantaihin saakka.
KOVAA vauhtia kärjistyvää turvallisuuskriisiä edelsi muun muassa Los Choneros -huumejengin johtajan Jose Adolfo Maciasin vankilapako, joka huomattiin sunnuntaina. Fitona tunnettu jengipomo istui 34 vuoden tuomiota ja oli ollut vankilassa vuodesta 2011 lähtien.
44-vuotiaan Fiton uskotaan paenneen vain tunteja ennen kuin poliisi saapui tekemään tarkistusta Guayaquilin vankilassa, jossa häntä pidettiin.
Tiistaina viranomaiset sanoivat, että toinenkin huumepomo oli päässyt tuoreeltaan pakoon. Los Lobosin johtaja Fabricio Colon Pico oli otettu kiinni viime perjantaina, koska hänen epäillään olleen osallisena juonessa Ecuadorin oikeusministerin surmaamiseksi.
Levottomuuksia on puhjennut useissa vankiloissa, ja maan vankilaviranomainen (SNAI) kertoi tiistaina, että vangit pitävät viidessä kaupungissa vankina yhteensä 125 vartijaa ja 14 hallintovirkailijaa.
Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt videoita, joissa väitetysti näkyy, kuinka veitsin varustautuneet vangit teloittavat ainakin kaksi vartijaa. Videoita ei ole voitu varmistaa riippumattomista lähteistä, eikä SNAI ole kommentoinut kyseisiä videoita.
YHDYSVALTAIN johtava diplomaatti Latinalaisessa Amerikassa Brian Nichols sanoi Yhdysvaltain hallinnon olevan erittäin huolestunut väkivaltaisuuksista ja sieppauksista. Hän lupasi myös tarjota apua ja pysytellä läheisessä yhteydessä Noboan tiimin kanssa.
Chile, Kolumbia ja Brasilia osoittivat tiistaina niin ikään tukeaan Noboalle.
Ecuador on pitkään ollut rauhallinen turvasatama kokaiinin huippuviejien Kolumbian ja Perun välissä. Väkivaltaisuudet ovat kuitenkin lisääntyneet humisten viime vuosina, kun Meksikon ja Kolumbian kartelleihin yhdistetyt jengit ovat päätyneet kilpailemaan keskenään.
Murhien määrä nelinkertaistui vuodesta 2018 vuoteen 2022. Viime vuosi oli tähän mennessä väkivaltaisin, kun noin 17 miljoonan asukkaan maassa tehtiin yli 7 800 murhaa.
Helmikuusta 2021 lähtien vankien välisissä yhteenotoissa on saanut surmansa yli 460 ihmistä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.