Politiikka
13.8.2021 10:38 ・ Päivitetty: 13.8.2021 15:25
Eduskunnan hallintojohtaja sanoi kesällä, ettei täysistunnon päätöksestä voi valittaa, Tytti Yli-Viikari kuitenkin teki niin – ”Toki tästä voi esittää eriävän näkemyksen, perustellunkin”
Eduskunnan täysistunto irtisanoi Tytti Yli-Viikarin Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtajan paikalta kesäkuussa. Irtisanomista edelsi eduskunnan kansliatoimikunnan päätös esittää Yli-Viikarin irtisanomista.
Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) sanoi tuolloin, että kansliatoimikunnan esitys perustuu kokonaisharkintaan, jonka pohjalla on eduskunnan tarkastusvaliokunnan kriittinen mietintö.
Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio puolestaan sanoi kesäkuussa, ettei täysistunnon päätöksestä voi valittaa. Tänään kuitenkin uutisoitiin, että Yli-Viikari on valittanut irtisanomisestaan Helsingin hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeudesta kerrottiin STT:lle, että valitus on kirjattu heinäkuun lopulla. Demokraatille hallinto-oikeudesta täsmennetään, että varsinaista päätöstä valituksen käsittelyyn ottamisesta ei ole kuitenkaan vielä tehty ja aikataulustakaan ei Demokraatille osattu perjantaina iltapäivästä sanoa. Keskimääräinen käsittelyaika kyseisessä asiaryhmässä on 16,5 kuukautta.
Rauhio kommentoi asiaa Demokraatille perjantaina sanomalla, että lähtökohtana on se, että hallintoviranomaisen päätöksestä voi valittaa. Tämä ei kuitenkaan sovellu Rauhion mukaan Yli-Viikarin tapaukseen.
– Eduskunnan täysistunto ei ole sellainen hallintoviranomainen, jonka päätöksestä voi valittaa. Toki tästä voi esittää eriävän näkemyksen, perustellunkin eriävän näkemyksen, ja nyt tässä vaiheessa se sitten jää Helsingin hallinto-oikeudelle arvioitavaksi, että kuinka tämä nyt sitten menee eli tuleeko se ottaa käsiteltäväksi vai tulisiko hallinto-oikeuden todeta, että sitä juttua ei sillä tavalla oteta vireille tai oteta käsiteltäväksi, koska kyseessä ei ole valituskelpoinen hallintopäätös.
Rauhio sanoo ymmärtävänsä itse edelleen asian niin, että kyseessä ei ole valituskelpoinen hallintopäätös.
– Jos se otetaan käsiteltäväksi, sitten se on ihan toinen asia, että mikä hallinto-oikeuden ratkaisu on.
Lisää aiheesta
Eduskunta nimitti Yli-Viikarin VTV:n johtoon vuoden 2016 alusta alkaen viideksi vuodeksi. Eduskunnan odotetaan valitsevan hänen seuraajansa syksyllä. Pääjohtajan sijaisena toimii parhaillaan Matti Okko.
Ennen pääjohtajan tehtävää Yli-Viikari toimi virastossa ylijohtajan virassa. Lännen Media julkaisi aiemmin tänään Yli-Viikarin haastattelun, jossa hän kertoi olevansa kiinnostunut palaamaan kyseiseen aiempaan tehtävään.
Okko sanoi Lännen Medialle, ettei virasto voi asettaa estettä Yli-Viikarin paluulle. Hänen mukaansa asiasta ei ole käyty Yli-Viikarin kanssa keskusteluja.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.