Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eduskunnan jättävä SDP:n entinen ministeri Huovinen nostaa yhden nimen ylitse muiden: “Ilman häntä mistään ei olisi tullut yhtään mitään”

SDP:n kansanedustaja ja ex-ministeri Susanna Huovinen tiedotti aiemmin tänään tulleensa valituksi Keski-Suomen ensi- ja turvakodin toiminnanjohtajaksi.

Demokraatti

Demokraatti

Hän aikoo hakea vapautusta eduskuntatyöstä. Huovinen kirjoittaa ratkaisustaan laveasti verkkosivuillaan.

“Viime vuosina olen kokenut vaikeaksi sen, että politiikkaan on tullut piirteitä, joista en pidä, ja joiden keskellä minun on välillä ollut raskasta päivittäin työskennellä. Tarkoitan nyt ihmisiä vähättelevää ja loukkaavaa puhetta, jopa suoranaista rasismia. Tämä ilmiö vaatii kansanvaltaisten liikkeiden tiivistä yhteistyötä. Tiedän monen ajattelevan, että eikö tässä olisi yksi tärkeä syy jatkaa politiikassa. Koen kuitenkin, että nyt on toisten demokratian ja ihmisoikeuksien puolustajien vuoro.”

Koska omassa maakunnassani tällaisia paikkoja avautuu harvoin, on luonnollista hakea mielenkiintoista tehtävää, vaikka eduskuntakausi jääkin hieman vajaaksi. Pidän luonnollisena, että myös eduskunnasta siirrytään muualle työelämään.

Huovinen puhuu myös paljon kaipuustaan lähemmäs perhettään.

“Molemmat lapseni ovat syntyneet ollessani tässä tehtävässä, joten he eivät tunne muunlaista äitiä. Perheeni on viettänyt pääosan viikosta perhe-elämää ilman minua Jyväskylässä. Vaikka puolisoni on kaikki nämä vuodet hienosti kantanut vastuuta lapsistamme, ja tukijoukkomme ovat olleet tiiviisti apunamme, on poissaolo perheen luota alkanut vaivata minua itseäni yhä enemmän.”

“He ovat joutuneet joustamaan silloinkin, kun ei olisi pitänyt. Suurin kiitos menee puolisolleni Timolle. Ilman häntä mistään ei olisi tullut yhtään mitään.”

Lisää aiheesta

Huovinen kirjoittaa niinikään siitä, kuinka vaikea entisen poliitikon voi olla työllistyä.

“Olen valitettavasti joutunut surullisena seuraamaan monien entisten kollegoideni tuskaista työnhakua. Poliitikon leima lyödään ihmiseen helposti eikä se hevillä irtoa. Entinen kansanedustaja on lopun elämäänsä entinen kansanedustaja, ja tällä on vaikutusta myös työllistymiseen – vaikka muuta usein väitetään.”

Huovinen sanookin, että hänen eteensä tuli tilaisuus, jota ei voinut ohittaa.

“Vapautuksia on myönnetty tälläkin kaudella siirtymisiin henkilöstöltään pienempien organisaatioiden palvelukseen ja omaani lyhyemmällä eduskuntakokemuksella. Koska omassa maakunnassani tällaisia paikkoja avautuu harvoin, on luonnollista hakea mielenkiintoista tehtävää, vaikka eduskuntakausi jääkin hieman vajaaksi. Pidän luonnollisena, että myös eduskunnasta siirrytään muualle työelämään.”

Huovinen toimi liikenne- ja viestintäministerinä Vanhasen ensimmäisessä hallituksessa sekä peruspalveluministerinä Stubbin ja Kataisen hallituksissa. Hän nousi eduskuntaan vuoden 1999 vaaleissa.

“Ensimmäiset eduskuntavaalini kävin vuonna 1991. Seuraavan vuoden kunnallisvaaleissa tulin valituksi Jyväskylän kaupunginvaltuustoon ainoana alle 30-vuotiaana. Olin tuolloin 20-vuotias. Valtuutetun tehtävässä toimin 16 vuotta. Kansanedustajavuosia tulee tänä keväänä täyteen 19. Kaiken kaikkiaan olen toiminut kansanvallan palveluksessa eri tehtävissä ja eri tasoilla yli neljännesvuosisadan.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE