Politiikka
12.7.2018 08:28 ・ Päivitetty: 12.7.2018 08:28
Eduskunnan varapuhemies syyttää Donald Trumpia ”harhaisesta varusteluhysterian lietsomisesta”
Eduskunnan toinen varapuhemies Tuula Haatainen (sd.) vaatii, että Eurooppa ottaa johtajuuden kestävän maailmanpolitiikan johdossa. Haatainen sanoo blogikirjoituksessaan, että kokonaisvaltaisessa turvallisuuspoliittisessa ajattelussa on otettava huomioon sotilaallinen, siviilikriisinhallinta sekä ennenkaikkea panostettava kriisien ennaltaehkäisyyn.

Melania ja Donald Trump. LEHTIKUVA
”Trumpin harhainen varusteluhysterian lietsonta on ollut vauhdissa Nato-kokouksessa. Hän moitti Naton eurooppalaisia jäsenmaita liian vähäisestä osallistumisesta puolustusmenoihin. Enää Trumpin mukaan ei riitä puolustusmenojen kasvattaminen kahteen prosenttiin, vaan Trump on kaksinkertaistanut vaatimuksensa. Nato-jäsenmaiden tulisi nostaa puolustusmenojensa osuus jopa neljään prosenttiin BKT:staan.”
Haatainen muistuttaa, että Saksan liittokanslerin Angela Merkelin mukaan Saksa on vuoteen 2028 mennessä lisännyt puolustusmenoja 28 prosenttia vuoteen 2014 verrattuna.
”On äärimmäisen turhauttavaa seurata, miten maapallon vakavimpiin uhkiin ja niiden toteutumisen ehkäisyyn tarvittavat keinot sivuutetaan tyystin.”
Haataisen mukaan Euroopan pitää keskittää kaikki energiansa Lähi-idän ja Afrikan kriisien sammuttamiseen ja uusien sotien ehkäisyyn.
”Turvallisuuttamme voidaan rakentaa vahvistamalla elämisen edellytyksiä Afrikassa ja Lähi-Idässä. Parasta on, jos kriisien syntyminen onnistutaan välttämään ennakoivin toimenpitein. On puututtava niihin juurisyihin, jotka aiheuttavat kurjuutta ja toivottomuutta maailmalla. Siksi on panostettava koulutukseen ja työpaikkoihin sekä yrittäjyyteen.”
Haatainen korostaa naisten ja tyttöjen merkitystä.
”Heillä on valtavasti potentiaalia omien maidensa ja yhteiskuntiensa kehittämisessä sekä osana rauhan rakentamista.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.