Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eduskunta käsittelee sote-välikysymystä – Krista Kiurua vaadittiin vastaamaan

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Sosiaali- ja terveysminsiteri Kaisa Juuso (ps.) eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 18. lokakuuta.

Kaikki oppositiopuolueet ovat esittäneet hallitukselle epäluottamusta sosiaali- ja terveyspalveluista. SDP:n kansanedustaja, edellisen hallituksen perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru kertoi, että SDP esittää epäluottamusta, sillä epäselväksi jää, onko hallitus valmis turvaamaan ihmisille jatkossakin riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson kertoi, että vasemmistoliitto tukee SDP:n epäluottamuslausetta.

Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta kertoi vihreiden esittävän myös epäluottamusta hallitukselle.

Eduskunnassa käsitellään parhaillaan keskustan ja Liike Nytin välikysymystä hallitukselle sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalveluista sekä hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamisesta.

“Löytyykö Kiurulle peiliä?”

Keskustan ja Liike Nytin välikysymyksen käsittely eduskunnan suuressa salissa alkoi sarkastisella välihuudolla.

-  Tuleeko ministeri Krista Kiuru vastaamaan.

Lisää aiheesta

Kiuru huusi takaisin, että mielellään kokoomusta autetaan. Kun Kiuru kertoi myös SDP:n esittävän epäluottamusta, kokoomuksesta huudettiin, löytyykö Kiurulle peiliä.

SOTE-UUDISTUS tehtiin edellisellä hallituskaudella. Kiuru toimi edellisessä hallituksessa ministerinä. Jo aiemminkin hallituspuolueista on kysytty, jättikö oppositio välikysymyksen itselleen.

Nykyisiä hallituspuolueita ovat kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit sekä RKP.

“Rahoitus kasvaa miljardilla vuosittain”

Välihuudot yltyivät salissa välillä niin koviksi, että eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov pyysi edustajilta useaan kertaan malttia. Välikysymykseen vastannut sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) sanoi, että hallitus jakaa välikysymykseen sisältyvän huolen sote-uudistuksen toteutuksen keskeneräisyydestä ja kasvavista kustannuksista.

Juuson mukaan hallitus keskittyy uudistuksiin, joilla kustannusten paineissa rahat menisivät tärkeimpään eli ihmisten palveluihin.

Juuso sanoi, että hyvinvointialueiden rahoitus kasvaa vuodesta 2023 vuoteen 2027 mennessä arviolta yhteensä 4,6 miljardia euroa.

-  Rahoitus siis kasvaa koko vaalikauden ajan noin miljardi euroa vuodessa, Juuso sanoi.

Hän lisäsi, että hyvinvointialueiden rahoitus koko maan tasolla tarkistetaan vuosittain palvelutarpeen kasvua ja hintatason muutosta vastaavasti.

-  Rahoitusta myös tarkastetaan tehtävämuutosten yhteydessä, hän sanoi.

JUUSO sanoo, että hallitus on tehnyt miljardin euron kehysvarauksen vuodelle 2025 toteutuneiden kustannusten tarkistusta varten.

-  Tähän olemme joutuneet varautumaan kuluvan vuoden hyvinvointialueiden suuren alijäämän vuoksi, hän sanoo.

Juuson vastaus kesti pidempään kuin annettu 10 minuutin aikaraja.

-  Kohta 15 minuuttia mennyt, eikä mitään ole sanottu, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko huusi.

“Räikeä ristiriita rahoituksen kanssa”

Keskustan ja Liike Nytin välikysymyksessä sanotaan, että Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmassa on kannatettavia kirjauksia, jotka parantavat toteutuessaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta. Ongelma välikysymyksen mukaan on, että ne ovat räikeässä ristiriidassa hallitusohjelman sote-rahoituskirjausten kanssa.

Välikysymyksen mukaan hallituksella on myös kustannushyödyistä ylioptimistisia odotuksia.

Välikysymyksessä kritisoidaan hallitusta myös siitä, että kustannusten kasvusta huolimatta hallitus ei ole pidentämässä hyvinvointialueille säädettyä alijäämän kahden vuoden kattamisaikaa edes määräajaksi. Jos hyvinvointialueet eivät kata alijäämiään kahdessa vuodessa, ne voivat joutua niin sanottuun arviointimenettelyyn.

Viivi Salminen/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE