Valtioneuvoston selonteon valmisteluun on osallistunut kaikkia eduskuntapuolueita edustava parlamentaarinen seurantaryhmä. Tosin perussuomalaiset jättäytyi työn ulkopuolelle.

Selonteko julkaistiin jo keväällä ennen Afganistanin traagisia tapahtumia.

Selonteon mukaan kehityspolitiikka on erottamaton osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, joka tähtää turvallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistamiseen kansainvälisen yhteistyön keinoin.

Demokraatti muotoili Fingolle keskustelua koskevan kysymyksen muotoon, millaista keskustelua he pelkäävät. Ei siis kysytty odotuksista kuten tavallista. Vastauksen antoi pohjoismaisen Afrikka-instituutin tutkijana toimiva Fingon hallituksen puheenjohtaja Liisa Laakso.

– Pelkään ehkä Kankkulan kaivo -keskustelua, Laakso muotoilee.

Hän tarkoittaa keskustelua, jossa pinnalle nousisi kehitysyhteistyön väheksyminen tai jokin yksittäinen huonosti onnistunut projekti muutoin hyvin toimivassa kokonaisuudessa.

Laakso muistuttaa, että kehitysyhteistyöhankkeita on arvioitu perusteellisesti hyvin pitkään, kenties pidempään kuin mitään muuta julkisen toiminnan sektoria.

– On myös opittu, on tullut kritiikkiä ja kaikessa ei ole onnistuttu.

– Tässä joskus unohtuu se, että jos katsotaan suurta kuvaa, esimerkiksi Afrikka on kehittynyt valtavasti, Laakso painottaa.

Esimerkiksi maanosan koulutustaso on kasvanut sekä terveys ja odotettavissa oleva elinaika ovat kehittyneet myönteisesti.

– Monet meidän vanhat kumppanimaamme ovat nousseet keskitulotason maihin vähiten kehittyneiden maiden tasolta. Kehitysyhteistyö on tuottanut tulosta. Mutta helposti huomio kohdistuu esimerkiksi johonkin yksittäiseen hankkeeseen, josta on tullut jobinpostia tai on havaittu korruptiota. Ihan aiheellisestihan nämäkin ovat julkisuudessa ja niistä käydään keskustelua, mutta ne eivät ole koko kuva pohjoisen ja etelän välisestä vuorovaikutuksesta. Siinä kehitysyhteistyö on tärkeä elementti, Laakso sanoo.

Hän toteaa, että kokonaiskuvaan voi lukea senkin, että Afrikasta tulee koko ajan kehittyneisiin maihin laittomina rahavirtoina enemmän varallisuutta kuin sinne kehitysapuna viedään. Tässäkin mielessä kehitysyhteistyö ja sen panos taloudellisten suhteiden tasapainottamisessa on hänen mukaansa ehkä vähintä mitä voimme tehdä.

Laakso ei myöskään vaikuta kaipailevan huomenna maahanmuuttokeskustelua vaan keskittymistä kehityspolitiikkaan.

– Maahanmuuttokeskustelu voi saada myös kummallista pontta melkein mistä teemasta tahansa.

Selonteko on julkaistu ennen Afganistanin operaation epäonnistumisen ilmitulemista ja maan päätymistä Talebanin käsiin.

Liisa Laakso muistuttaa, että joka tapauksessa on odotettava, että Afganistanin operaatiosta laaditaan jonkinlainen riippumaton arviointi.

– Varmaan niitä johtopäätöksiä tehdään sen jälkeen.

Afganistan on ollut kärjessä Suomen kehitysyhteistyökumppaneista.  Siellä tärkeänä motiivina on ollut  sotilaalliseen rauhanturvatyöhön osallistuminen. Kehitysyhteistyö on ollut yksi pilari tukemassa sitä.

– Siinä mielessä kun lopputulema oli tämä, ei voi välttyä siltä johtopäätökseltä, että ehkä ne kehitysyhteistyövarat olisivat johonkin muualle sijoitettuna tuottaneet parempia tuloksia, Laakso summaa.

Suomalaisessa keskustelussa on ollut myös paljon argumentteja, joiden mukaan työ Afganistanissa ei ole kuitenkaan mennyt hukkaan.

Suomessa hallitus myös korostaa, että Suomen tulee toimia hauraissa ja konfliktimaissakin, Laakso muistuttaa. Erityisesti konfliktimaissa kehitysyhteistyöinstrumentin käyttäminen sisältää aina myös riskejä.

Kehityspolitiikan liittämistä selonteon tapaan ulkopolitiikkaan Laakso pitää perusteltuna. On kyse kansainvälisestä yhteistyöstä. Kehitysyhteistyö on osa asetelmaa, jossa keskinäisriippuvuus kasvaa.

Laakso toteaa, että yhteiskunnan vakaus sekä taloudellinen ja sosiaalinen kehitys esimerkiksi Afrikassa vaikuttaa myös meihin.

– Siinä mielessä se on osa Suomen ulkosuhteita.

Pitkään esillä ollut ajatus on sekin, että kehitysyhteistyöllä Suomi samalla hakee kansainvälistä ”goodwilliä” tai hyviä kumppaneita. Joissakin tapauksissa tämä saattaa realisoitua Suomelle hyödylliseksi pääomaksi, vaikkapa YK-elimissä asioista päätettäessä ja tukea hakiessa.

– Nyt viimeaikaiset keskustelut Afganistanista ovat ehkä korostaneet myös sitä, että onko kehitysyhteistyön kannalta kaikkein järkevintä investoida kehitysyhteistyövaroja osana turvallisuus- tai puolustuspoliittisia tai sen tason ulkopoliittisia tavoitteita, Laakso pohdiskelee.

Hän painottaa, että silloin kun kehitysyhteistyövaroja käytetään yhtenä rahoitusinstrumenttina isossa palapelissä, on koko ajan tärkeätä seurata avun tehokkuutta.

Kun Laakso tarkastelee selontekoa, kovin paljon kritisoitavaa hän ei löydä. Hän pitää tärkeänä pyrkimystä ylivaalikautisiin periaatteisiin. Myös kehityspolitiikan monitoimijuus näkyy hyvin paperista ja sama heijastuu myös Suomen Afrikka-strategiasta. Paperit ovat linjassa keskenään.

Laakson mukaan selonteko pyrkii myös siihen, että kehitysmaasuhteita kehitetään johdonmukaisesti eri hallinnonaloilla, ei ainoastaan ulkoministeriössä.

Myös kauppasuhteiden korostus ilmenee selonteossa kuten valtioneuvoston Afrikka-strategiassakin. Laakso huomauttaa, että Suomessa on jo pitkään ollut kehitysyhteistyöministerin ja ulkomaankauppaministerin salkku samalla henkilöllä.

Nyt ministerinä toimii Ville Skinnari (sd.).

– Kyllä minä pidän selontekoa hyvin kattavana ja sellaisena joka hyvin kuvaa kentän moniulotteisuutta. Se on tietysti harmillista, että tästä nyt ilmeisesti yksi puolue jäi pois. Jos tämä on ylivaalikautinen, tietysti hyvin laaja sitoutuminen tavoitteisiin olisi tärkeätä.

Laakso kiittää selontekoa myös siitä, että se tuo esiin yhteisiä tavoitteita, jotka liittyvät kestävään kehitykseen, ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun ja reiluun kauppaan sekä yritysyhteistyön tekemiseen vastuuperspektiivistä.

– En minä tästä mitään ihmeellisimpiä puutteita löydä, Laakso sanoo.

Tosin yhden ison puutteen hän näkee. Suomi on sitoutunut YK:ssa tavoitteeseen käyttää 0,7 prosenttia bruttokansantulosta (BKTL) kehitysyhteistyöhön sekä 0,2 prosenttia BKTL:stä tukena vähiten kehittyneille maille.

– Pyrkimys 0,7:ään on ollut vuodessa toiseen sama. Konkretiasta on kuitenkin vaiettu, eikä tässäkään nyt mitään selkeitä mittareita tai virstanpylväitä ole, Laakso sanoo pyyhkeitä antaen.

– Vie tavoitteelta uskottavuutta, kun sitä on vain toistettu ja toistettu. Pohjoismaisessa viitekehyksessä se tietysti on vähän noloa.

Ensi vuonna Suomi näyttäisi tämän hetken tietojen perusteella ohjaavan 0,49 prosenttia bruttokansantulosta kehitysyhteistyöhön.