Saman ikäluokan Stubb (s.1968) ja Carney (s. 1965) ovat kummatkin viime aikoina keränneet suurta huomiota maailmanpolitiikan kentillä. Kumpikin on pystynyt sanoittamaan rajua kansainvälistä murrosta, joka on käynnissä.

Heillä on myös varsin yhdensuuntaiset näkynsä siitä, mihin suuntaan demokraattisten länsimaiden pitäisi pyrkiä.

LÄTKÄHARRASTAJANA (ja Edmonton Oilers-fanina) tunnetun Mark Carneyn ura on poikkeuksellinen. Hän on työskennellyt sekä Englannin että Kanadan keskuspankkien johdossa.

Seuranneissa maalisvaaleissa selvä voittajasuosikki pitkällä gallupkaulalla oli oikeistopopulistinen konservatiivipuolue, joka myötäili politiikassaan vastavalitun Donald Trumpin linjoja ja tyyliä.

Mutta juuri Trumpin oma käytös käänsi ennakkoasetelmat. Tullien mätkiminen naapureiden kiusaksi ja puheet Kanadasta Yhdysvaltain seuraavana osavaltiona aiheuttivat kansalaisissa voimakkaan vastareaktion.

Liberaalit yllättivät maaliskuussa vaalivoitolla, ja Carney nousi pääministeriksi. Hän on Kanadan historian ensimmäinen pääministeri, jota ei oltu valittu ennen voittoaan mihinkään poliittiseen luottamustehtävään.

CARNEY puolestaan yllätti kuulijansa tämän vuoden tammikuussa Davosin talousfoorumissa pitämällään suorasukaisella puheella. Siinä hän hahmotteli, miten sääntöpohjainen maailma on tiensä päässä, mutta tästäkin pitäisi yrittää päästä eteenpäin. Hän viittasi puheessaan presidentti Stubbin arvopohjaiseen realismiin yhtenä tapana etsiä tietä vakauteen.

Carneyn puhe nosti yleisön taputtamaan seisaaltaan. Tällaiset eleet ovat äärimmäisen harvinaisia talouden ja politiikan vaikuttajien kokouksissa.

Itse asiassa Carneyn puheessa oli paljon samaa kuin Stubbin viime vuonna ilmestyneessä Vallan kolmio -kirjassa. Siinä Stubb kuvaa paitsi näkemyksiään maailmasta ja kansainvälisestä politiikasta, myös esittää visioitaan tulevaisuudesta.

Ei vaadi paljoa kuvittelua, että ajattelee näiden kahden johtajan nyt jollain tasolla löytäneen toisensa pyrkimyksissään paimentaa maailmaa takaisin järjestyksen ja yhteistyön tielle.

Heistä saattaisi hyvinkin kehkeytyä voimakaksikko, joka yrittäisi saada kuuluviin pienten ja keskisuurten maiden äänen ja tarpeet maailmanpolitiikassa. Mutta konkreettisempaakin yhteistyötä on mahdollisesti tulossa.

ENSI VIIKOLLA Helsingissä kokoontuvat JEF-ryhmämaiden johtajat. Etäyhteydellä kokoukseen osallistuu myös pääministeri Carney, vaikkei Kanada olekaan tässä sotilaallisessa yhteistyökuviossa.

Tosin britit kutsuivat Kanadaa mukaan jo mallia pohjustettaessa vuonna 2013. Virallisesti JEF perustettiin Naton huippukokouksessa vuonna 2014.

Käytännössä JEF toimii Naton rinnalla ja täydentää sitä kyvyllään reagoida kriiseihin nopeammin ja joustavammin.

JEF:issä on mukana Ison-Britannian ja Suomen lisäksi Alankomaat, Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Tanska ja Viro. Ryhmä harjoittelee yhdessä ja on valmistautunut toimimaan sotilaallisissa kriisitilanteissa toistensa apuna.

Nato-maana Kanadan ilmavoimat osallistui jo viime vuonna JEF:in harjoitukseen Suomessa. Carneyn vierailu Lontoossa ja Stubbin tapaaminen siellä juuri nyt voivat kertoa siitä, että Kanada saattaisi lähentyä ryhmittymää.

Kanadan jäsenyys JEF:issä olisi hyvä asia myös Suomelle. Kanadalaisten taidoilla JEF:illä olisi entistä vahvempi arktinen ulottuvuus.

Mutta lähti Kanada juuri nyt JEF:iin tai ei, on selvää, että Carneyn edustamana maa on vahvasti suuntautunut erityisesti pohjoisempaan Eurooppaan.

Yhteisten arvojen ja uhkien pohjalle rakennettu liittolaisuus Atlantin yli saa näin jatkoa uudella tavalla.

Demokratian, kansainvälisen yhteistyön ja rauhan kysymyksissä Kanada on Suomellekin kelpo kumppani.