Tämäkin ratkaisu on tuttua Marinia: ei vatvomista vaan halki, poikki ja pinoon.

Marin on nimitetty brittiläisen Tony Blair Instituten strategiseksi neuvonantajaksi.

Eduskunnasta on lähdetty ennenkin ja vaikka minkälaisiin tehtäviin. Jos eduskunta myöntää Marinille eron, hänestä tulee 65:s vapautuksen saanut kansanedustaja vuodesta 1979 eteenpäin.

Vuonna 2014 Lasse Männistö (kok.) puolestaan perui eronpyyntönsä siirtyä apulaiskaupunginjohtajaksi Helsinkiin, kun asiasta syntyi kohu.

Helsingin Sanomat ehti jo listata viimeisiä eduskunnasta eron saaneita. Anna-Kaisa Ikonen (kok.) siirtyi Tampereen pormestariksi vuonna 2021, Juhana Vartiainen (kok.) Helsingin pormestariksi ja Paavo Arhinmäki (vas.) Helsingin apulaispormestariksi. Jutta Urpilainen (sd.) aloitti puolestaan EU-komissaarina vuonna 2019.

Politiikan ihmisiä laidasta laitaan, ja varsin keskeisiä tehtäviä.

AIEMPINA vuosikymmeninä on pidetty tärkeänä, että eduskunnasta lähdetään omasta tahdosta kesken vaalikauden vain korkeisiin virkoihin ja muihin merkittäviin yhteiskunnallisiin tehtäviin.

Tällä vuosituhannella keskustelua herätti muun muassa Matti Vanhanen (kesk.), joka lähti Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi vuonna 2010. Irina Krohn (vihr.) taas siirtyi elokuvasäätiön toimitusjohtajaksi vuonna 2006.

Vanhasen puoluetoveri Petri Honkonen älähti tänään Marinin ilmoituksesta, että kynnys on nykyään liian alhaalla ja perustuslakivaliokunnan olisi syytä arvioida tilannetta.

Marinin tilanne on sikäli epätyypillinen, että hän on nuori ja tullut eduskuntaan vasta 2015. Lisäksi hän hakee vapautusta vaalikauden alussa. Mikäli aiheesta syntyy eduskunnassa suurempaa arviointia, tämä seikka saattaa nousta keskiöön.

Marin sai kevään vaaleissa 35  628 ääntä, joten moni äänestäjä menettäisi edustajansa viiden kuukauden palveluksen jälkeen.

Jonkinlaisena arkijärkisenä ajatuksena voi silti pohtia, kannattaako eduskunnassa pitää ehdoin tahdoin henkilöä, joka olisi mieluummin jossain muualla. Toisen mielestä kyseessä on koko eduskuntalaitoksen arvovalta.