Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Eduskuntavaalit 2023: Demokraatin vaalisarja huipentuu Helsinkiin – tällainen on Tage Lindbergin ennuste

Nora Vilva/Arja Jokiaho

Demokraatin vaalisarjassa käydään läpi kaikki vaalipiirit. Tage Lindberg arvioi viimeisenä Helsingin piirin asetelmat eduskuntavaalien alla. Sarjan kaikki kirjoitukset löytyvät täältä.

Tage Lindberg

Vuoden 2019 vaaleissa Helsingin äänestysprosentti oli maan korkein, 77,7 %. Alin vertailuluku oli 14 024. Vihreät ja kokoomus saivat 6 paikkaa, SDP, perussuomalaiset ja vasemmistoliitto saivat 3 paikkaa ja RKP 1 paikan. Näissä vaaleissa Helsingistä valitaan 23 edustajaa, eli yksi enemmän kuin 2019.

KOKOOMUS jäi vihreiden taakse äänimäärässä 2019, mutta nyt tilanne on muuttunut. Kokoomus on taas pääkaupungin suurin puolue. Listaykkönen tulee olemaan Elina Valtonen, joka siirtyy Uudeltamaalta Helsinkiin. Hän voi olla koko maan ääniharava; muina osallistujina kisassa ovat Sanna Marin, Li Andersson ja Jussi Halla-aho.

Ben Zyskowicz lähti sittenkin vielä vaaleihin, ja tulee listakakkosena maaliin. Viime kerralla läpimenneistä Jaana Pelkonen ja Juhana Vartiainen eivät ole vaaleissa mukana, ja Wille Rydman on ehdolla PS:n listalla. Terhi Koulumies sen sijaan on ehdokkaana ja uusinee paikkansa, kuten myös varapaikalta eduskuntaan noussut Atte Kaleva, joka hyötyy Rydmanin lähdöstä.

Kokoomuslojaalit maahanmuuttokriittiset löytävät Kalevan helposti, joten hänen äänimääränsä tulee nousemaan. Sari Sarkomaan paikka näyttää myös turvalliselta, hän selvästikin on Jaana Pelkosen äänestäjien perässä haluamalla näkyvästi viinit ruokakauppaan.

Kuudennesta paikasta käydään sitten kunnon taistelu. Siihen osallistuvat ainakin apulaiskaupunginjohtaja Daniel Sazonov, kaupunginvaltuutettu Otto Meri, nuoremman sukupolven Aura Salla, tunnettu ekonomisti Heikki Pursiainen sekä sotilastaustainen Jarmo Lindberg. Lisäpaikkoja ei ole luvassa, joten pettyneitä ilmeitä varmasti näkyy vaalivalvojaisissa.

VIHREILLÄ ei oikein kulje: ainakin yksi paikka on katoamassa Helsingissä. Outi Alanko-Kahiluoto ja Emma Kari jättivät vaalit väliin. Puolueen puheenjohtaja Maria Ohisalo menee kirkkaasti läpi, mutta listaykkösenä on varmasti ulkoministeri Pekka Haavisto. Mari Holopaisen suosio riittänee myös jatkokaudelle.

Lisää aiheesta

Uudeksi kansanedustajaksi on nousemassa sanavalmis Fatim Diarra, joka oli kuntavaaleissa toinen heti Anni Sinnemäen jälkeen. Viidennestä paikasta kamppailevat ainakin kansanedustaja Atte Harjanne, europarlamentaarikko Alviina Alametsä, ja ehkä myös Tuuli Kousa, joka on tekemässä paluuta politiikkaan. Kousa kuuluu siihen ryhmään, joka on aloittanut poliittisen toimintansa SDP:n riveissä.

SDP Helsinki toivoi loppuun asti, että supersuosittu Sanna Marin olisi asettunut ehdolle pääkaupunkiin. Näin ei käynyt, mutta kuitenkin mielipidetutkimukset ennustavat viime vaaleissa menetetyn paikan paluuta SDP:lle.

Eveliina Heinäluoma on vakiinnuttanut paikkansa demarilistan kärkipäässä, hän mennee nytkin kirkkaasti läpi. Apulaispormestari Nasima Razmyar tekee hänelle seuraa. Ministeri Tuula Haataisen äänimäärä todennäköisesti laskee, mutta läpimeno vaikuttaa varmalta.

Veteraanidemari Erkki Tuomioja ei lähtenyt enää ehdolle, häneltä vapautuvalle paikalle on istahtamassa ministeri Timo Harakka, ollen siten SDP:n neljäs läpimenijä. Harakan kanssa kisaavat ainakin emeritusprofessori Jukka Kekkonen, joka hyötyy ehdokasasettelusta (Tuomioja, Pentti Arajärvi, Ilkka Taipale ja Thomas Wallgren eivät ole ehdolla), sekä Hilkka Ahde, jolla myös on eväitä menestyä näissä vaaleissa.

Muista ehdokkaista mainittakoon Ville Jalovaara, joka lähinnä Vuosaaren äänillä nousee listalla korkealle, ja Elisa Gebhard, joka tekee johdonmukaista nousua vaali vaalilta. Listan jokeri on Ilkka Kantola, joka on istunut eduskunnassa Varsinais-Suomen vaalipiiristä.

HELSINKI ei ole PS:n vahvinta aluetta, mutta Jussi Halla-aho on ehdolla täällä. Edellisvaaleissa hän sai yli 30 000 ääntä, eikä äänimäärä siitä taida paljoa muuttua nytkään.

Listakakkoseksi nousee kokoomuksesta siirtynyt Wille Rydman. Kolmannen paikan ottaa Mari Rantanen, mahdollisessa lisäpaikassa on kiinni Tom Packalén. Entinen kansanedustaja Mika Raatikainen sekä muun muassa kaupunginvaltuutettu Teija Makkonen kärkkyvät sitten Packalénin kannoilla.

VASEMMISTOLIITOLLA on nostetta Helsingissä, lisäpaikka on ulottuvilla. Mai Kivelä oli listaykkönen edellisvaaleissa, mutta saa nyt tyytyä kakkossijaan kuntavaaleissa loistaneen Minja Koskelan jälkeen. Myös kansanedustaja Veronika Honkasalo ja kaupunginvaltuutettu Mia Haglund mielivät läpi, mikä toteutuukin, jos neljäs paikka saavutetaan.

Listan jokeri on näyttelijä Riku Nieminen, joka onnistuessaan voi olla hyvin korkealla. Listan muista nimistä mainittakoon Paavo Arhinmäen tilalle eduskuntaan noussut Suldaan Said Ahmed ja Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen.

Eva Biaudet vai Markus Rantala? Tämän kysymyksen ympärillä kuhisee RKP Helsingissä. Toinen paikka on käytännössä saavuttamattomissa, joten toisen on petyttävä. Muista ehdokkaista mainittakoon Silja Borgarsdottir Sandelin, joka jättiläisten varjossa tekee varmasti hyvän tuloksen.

Keskustan, KD:n ja Korjausliikkeen vaaliliitto saa yhden paikan. Sen ottaa joko keskustan Mikko Kärnä tai Terhi Peltokorpi, KD:n Mika Ebeling tai Korjausliikkeen Petri Roininen. Mainonnan näkyvyydessä Kärnä on omaa luokkaansa, joten hän voi olla tämän ryhmän vahvin.

Liike Nyt oli lähellä paikkaa 2019, ja nyt puolue saattaa ylittää riman. Joel Harkimolla on tukenaan ex-jääkiekkoilija Jere Karalahti ja urheilupiireissä tunnettu Anni Vuohijoki. Mikäli Joel Harkimo onnistuu nostamaan äänimääräänsä, menee hän myös läpi.

Ennuste:

Kokoomus 6: Valtonen, Zyskowicz, Koulumies, Kaleva, Sarkomaa, Lindberg
Vihreät 4 (-2): Haavisto, Ohisalo, Holopainen, Diarra
SDP 4 (+1): Razmyar, Heinäluoma, Haatainen, Harakka
Vasemmistoliitto 3: Koskela, Kivelä, Haglund
Perussuomalaiset 4 (+1): Halla-aho, Rydman, Rantanen, Packalén
RKP 1: Rantala
Keskusta 1 (+1): Kärnä

Vasemmistoliitto voi ottaa neljännen paikan, ja Liike Nyt yhden paikan. Luovuttajina olisivat Helsingin suurimmat puolueet.

Kirjoittaja on SDP:n helsinkiläisen puolueosaston Tölö Unga Socialister TUS:n puheenjohtaja ja toiminut muun muassa silloisen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen (sd.) erityisavustajana. Hän on mukana tukemassa Nasima Razmyarin (sd.) vaalikampanjaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE