Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Eduskuntavaalit 2023: Orpo, Andersson ja Saarikko kohtaavat Varsinais-Suomessa – Tage Lindbergillä on SDP:lle hyviä uutisia

Nora Vilva/Arja Jokiaho

Demokraatin vaalisarjassa käydään läpi kaikki vaalipiirit. Tage Lindberg arvioi nyt Varsinais-Suomen piirin asetelmat eduskuntavaalien alla. Sarjan kaikki kirjoitukset löytyvät täältä.

Tage Lindberg

Varsinais-Suomen vaalipiirin äänestysprosentti vuoden 2019 vaaleissa oli 73,3 %. Alin vertailuluku oli 13 092. Eduskuntaan valitaan näissäkin vaaleissa 17 kansanedustajaa. Edellisissä vaaleissa perussuomalaiset ja kokoomus saivat 4 paikkaa, SDP 3, vasemmistoliitto ja keskusta 2, vihreät ja RKP 1 paikan.

PS oli vuoden 2019 vaaleissa vaalipiirin suurin puolue, ja voi aivan hyvin olla nytkin. Ville Tavio jatkaa listakärkenä, ja Vilhelm Junnila saanee taas yli 10 000 ääntä. Kike Elomaa lähti pitkän pohdinnan jälkeen ehdolle, eikä läpimenon kanssa ole odotettavissa ongelmia. Mikko Lunden meni nelikosta viimeisenä läpi ja saa nytkin vilkuilla taakseen.

Rinnalle ja ohi pyrkivät ainakin entinen kansanedustaja Lauri Heikkilä sekä Turun kaupunginvaltuutettu Sanna Paasikivi. Todennäköistä kuitenkin on, että PS:n läpimenijät ovat samat henkilöt kuin vuonna 2019.

Kokoomus haaveilee viidennestä paikasta. Mutta niin se on haaveillut ennenkin, olematta kovin lähellä. Puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo punnertaa taas yli 10 000 ääntä. Edellisvaalien listakakkonen, Ilkka Kanerva, kuoli viime vuonna. Hänen paikkansa otti Ville Valkonen, joka lienee näissä vaaleissa listakakkonen.

Anne-Mari Virolainen edustaa maakunnan kokoomusta, myös hänen jatkonsa eduskunnassa vaikuttaa todennäköiseltä. Neljännessä paikassa on kiinni kokoomuksen liberaalisiiven lipunkantaja Saara-Sofia Siren, joka jätti kunta- ja aluevaalit väliin. Sirenin äänisaaliin kannalta on merkittävää, miten yli puoluerajojen pidetty, Turun kaupunginvaltuutettu Sini Ruohonen kerää ääniä.

Toinen kiinnostava ehdokas Turusta on entinen Tuhatkunnan puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Janika Takatalo. Sirenin suurimmat uhkaajat ovat kuitenkin Toni Forsblom Naantalista sekä vanhemmalle väelle televisiosta tuttu Pauli Aalto-Setälä.

Lisää aiheesta

SDP käy vaaleihin tavoitteena valloittaa takaisin neljäs paikka. Tavoite on realismin rajoissa, jos yleiskannatus ei notkahda loppusuoralla. SDP:n listaykkönen on ilman muuta Aki Lindén, joka kerää ääniä koko vaalipiirin alueelta. Eeva-Johanna Eloranta on vahva Turussa, ja niitä ääniä on luvassa näissäkin vaaleissa aivan riittävästi.

Kolmannelle paikalle on tarjolla Saku Nikkanen Salosta, joka on perimässä eduskunnan jättävän Katja Taimelan paikan. Salon demareilla on tapana saada edustajansa läpi, vaaleista ja vuosikymmenestä toiseen. Katja Taimela kuitenkin antoi julkisen tukensa Niina Alholle, joka on ihan varteenotettava ehdokas näissä vaaleissa.

Raision vahvat miehet, Janne Laulumaa ja Ari Korhonen, ovat myös tosissaan liikkeellä. Ongelmaksi voi kylläkin muodostua juuri se, että molemmat ovat ehdolla. Turusta huomioidaan Mika Maaskola, joka ison tukiryhmänsä kanssa tekee näkyvää kampanjaa. Nuorisopuolella odotetaan Turun kaupunginvaltuutetulta Viivu Seilalta hyvää tulosta, hänen raikas ja reipas tyylinsä ei jää ilman vastakaikua äänestäjissä.

VASEMMISTOLIITON riveissä on tulevienkin vaalien äänirohmu, puolueen puheenjohtaja Li Andersson. Hänen vetovoimallaan toinenkin ehdokas menee läpi, ja tässä piileekin vaalien yksi kiinnostava kysymys; jatkaako änkyräsiiven Johannes Yrttiaho eduskunnassa vai meneekö futistaustainen Timo Furuholm ohi?

Kuntavaaleissa Furuholm oli edellä, aluevaaleissa taas Yrttiaho. Furuholm on poliittiselta linjaltaan lähellä Anderssonia, joten jos Anderssonin äänestäjillä on strategisesta osaamista, pystyvät he tämän kaksintaistelun ratkaisemaan. Varteenotettavia ehdokkaita ovat myös Emma Lindqvist Raisioista ja Mervi Uusitalo-Heikkinen Turusta. Kolmas paikka ei ole täysin utopistinen ajatus.

Myös Keskustan puheenjohtaja on ehdolla tässä vaalipiirissä, Annika Saarikko on vaalikauden aikana muuttanut Turusta Oripäähän. Saarikko tavoittelee 10 000 äänen rajaa, mutta siirtyminen maaseudulle voi hiukan himmentää äänisaalista.

Keskustan toinen edustaja, Esko Kiviranta, jättäytyi viime hetkellä pois vaaleista. Tämänkin takia on todennäköistä, että keskusta menettää toisen paikkansa. Uudenkaupungin Mauri Kontu kykenee keräämään kohtuullisesti ääniä, kuten myös Jani Kurvinen. Kahden paikan saavuttaminen on kuitenkin kovan työn takana ja vaatisi Annika Saarikolta selvää nousua äänimäärässä.

VIHREÄT haaveilivat suositun ja karismaattisen Ville Niinistön paluusta listalle, mutta näin ei käynyt. Siinä sulivat mahdollisuudet toisen paikan saavuttamiseen. Sofia Virta tuli hiukan puskista edellisellä kerralla, nyt hän on huomattavasti tunnetumpi ja todennäköinen jatkaja eduskunnassa.

ElisaMikan sisko” Aaltola voi olla toista mieltä, eikä TYY:n pääsihteeri Riina Lummekaan ole vailla mahdollisuuksia. Listalta puuttuu Niinistön lisäksi moninkertainen kärkipään taistelija Elina Rantanen, joten toisen paikan saavuttaminen on vaikeaa.

RKP saa aina yhden paikan, vaaliliitossa tai ilman. Sandra Bergqvist oli vahvin 2019 ja on ennakkosuosikki olemaan listaykkönen myös nyt. Haasteen hänelle heittää ainakin Niklas Guseff. Myös Terhi Vörlund-Wallenius voi menestyä kohtuullisen hyvin.

Ennuste:

Perussuomalaiset 4: Tavio, Junnila, Elomaa, Lunden
Kokoomus 4: Orpo, Valkonen, Virolainen, Siren
SDP 4 (+1): Linden, Eloranta, Nikkanen, Korhonen
Vasemmistoliitto 2: Andersson, Furuholm
Keskusta 1 (-1): Saarikko
Vihreät 1: Virta
RKP 1: Bergqvist

SDP:n neljäs paikka voi mennä myös PS:lle tai Kokoomukselle.

Kirjoittaja on SDP:n helsinkiläisen puolueosaston Tölö Unga Socialister TUS:n puheenjohtaja ja toiminut muun muassa silloisen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen (sd.) erityisavustajana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE