Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Edustaja Orpo, olkaa nyt tyytyväinen!” – Rinne ja Kiuru saivat vääntää rautalangasta, että hoitajamitoitus tulee viimeinkin

Syksyn toinen eduskunnan kyselytunti keskittyi vanhustenhuollon, ja erityisesti ympärivuorokautiseen hoivaan pitkään odotetun hoitajamitoituksen kohtaloon.

Marja Luumi

Demokraatti

Opposition tivaamiseen pääsivät vastaamaan erityisesti perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ja pääministeri Antti Rinne (sd.). Kansanedustaja Minna Reijonen (ps.) epäili lupausta, että tuleeko hallitusohjelmassa luvattu sitova hoitajamitoitus 0,7 hoitajasta yhtä hoidettavaa kohti lakiin.

– Ei unohdu lupaus. Tässä salissa on keskusteltu vuosien varrella, miten ympärivuorokautiseen hoivaan saadaan sitova hoitajamitoitus, joka antaa alalle kunnianpalautuksen ja ikääntyville turvallisuuden tunteen, että asiat saadaan viimein kuntoon, Kiuru vakuutti.

Kiuru piti harmillisena sitä, että eduskunnassa ei vieläkään näytä olevan tahtotilaa, että hanke tehtäisiin yhdessä. Hän lupasi, että hallitus tuo esityksen sitovasta henkilöstömitoituksesta vielä ennen joulua.

– Nyt on vastattu eduskunnan huutoon, joka keväällä oli melkoinen.

Kansanedustaja Petteri Orpo (kok.) kyseli, eikö Kiurua ja Orpoa hävetä.

– Lupasitte, että hoitajamitoutus saadaan aikaan muutaman tunnin työllä.

Lisää aiheesta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä ilmoitti jättävänsä kirjallisen kysymyksen, jossa se toivoo hallitukselta selkeää suunnitelmaa, miten vanhustenpalvelut laitetaan kuntoon, mistä saadaan lisää hoitaja ja miten rahoitus hoidetaan.

“Lähtökohta on, että tämä hallitus toteuttaa pitkäaikaisen toiveen.”

Rinne vastasi Orpolle muistavansa hyvin keskustelut viime vaalikaudella hoitajamitoituksesta.

– Te ette suostunut kertomaan sitä, miten hoitajamitoitusta nostetaan. Tämä hallitus on tuomassa tähän saliin syksyn aikana esityksen, jonka mukaan hoitajamitoitus tulee lakiin kirjatuksi. Sen lisäksi lainsäädäntöön kaavaillaan määritelmää hoitoisuudesta. Eli silloin kun tarvitaan enemmän kuin 0,7 hoitajaa yhtä hoidettavaa kohti, se toteutuu. Edustaja Orpo, olkaa nyt tyytyväinen!

Myös Kiuru korosti hoitoisuuden määrittämisen selvittämistä.

– Ettei käy niin, että minimistä tulee aina maksimi. Minimi on jatkossa 0,7 hoitajaa. Maksimi määritellään hoitoisuuden perusteella. Tukipalvelut erotetaan tästä kokonaisuudesta.

Rahoituksen riittävyys hoitajamitoituksen korjaamiseksi askarrutti oppositiota. Rinne painotti, että varattuna on suoraan 70 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi 45 miljoonaa tulee kotihoitoon ja lisäksi rahoitusta on 15 miljoonaa kertaluonteisesti.

– Lähtökohta on, että tämä hallitus toteuttaa pitkäaikaisen toiveen. Hoitajamitoitus varmistaa hyvän hoidon ikäihmisille, Rinne totesi.

Kansanedustaja Sari Essayah (kd.) kysyi, onko kunnille antaa riittävästi rahaa, jotta ne pystyvät toteuttamaan hallituksen kaavaileman lainsäädäntöpaketin.

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) totesi, että budjetissa on varauksia seuraavalle kolmelle vuodelle, jotakuinkin 75 miljoonaa euroa.

– En osaa arvioida, millaisen määrän hoitajia sillä saa, mutta käsittääkseni suurempi ongelma on se, onko hoitajia saatavilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE