Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Li Andersson varoitti hoitajapulasta: “Monet vanhustenhuollon ammattilaiset vaihtavat alaa uupumuksen vuoksi”

Opetusministeri Li Andersson (vas.) on huolissaan vanhustenhuollon tilasta, johon puuttumiseksi hallitus on kirjaamassa 0,7 hoitajamitoituksen lakiin. Hän korosti, että samalla on löydettävä ratkaisut hoitajapulaan, jotta tavoitteeseen päästään.

Demokraatti

Demokraatti

– 0,7 hoitajamitoituksen saavuttaminen edellyttää hoitajapulaan vastaamista, muun muassa panostamalla ammatillisen koulutuksen koulutustarjontaan ja parantamalla työoloja. Tilanne vanhustenhuollossa on tällä hetkellä sen kaltainen, että monet koulutetut ammattilaiset vaihtavat alaa uupumuksen ja väsymyksen vuoksi, Andersson totesi puheessaan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Kemissä.

Uutiset sote-yhtiöiden irtisanomisista kuvaavat Anderssonin mukaan ongelmia, joita osakkeenomistajien ja potilaiden intressien yhteensovittaminen aiheuttaa hoivapalveluissa. Andersson esitti vakavan huolen, että alan kasvu on tapahtunut paikoin potilaiden kustannuksella.

– Attendo antoi tulosvaroituksen, jonka syyksi on arvioitu yhtiön liian nopea laajentuminen Suomeen sekä liian halvalla kunnille myydyt palvelut suhteessa luvattuun hoivan tasoon. Suuren pörssiyrityksen tavoite vallata markkinat on siis tapahtunut hoidon laadun ja henkilöstön kustannuksella.

“Pelolla ja kepillä johtamisen sijaan tarvitaan yhteistyötä.”

Andersson korosti, että vanhanaikaisten vain työaikaan puuttuneiden kiky-sopimusten sijaan nyt tarvitaan työllisyystoimia, jotka luovat aidosti edellytyksiä työllisyyden kasvulle. Kepin tai edes porkkanan sijaan hänen mukaansa tarvitaan ennen kaikkea luottamusta ja yhteistyötä.

– Vanhanaikaisen pelolla ja kepillä johtamisen sijaan nyt tarvitaan yhteistyötä ja läpi yhteiskunnan ulottuvaa luottamusta, jotta saamme työllisyyden kasvuun. Me haluamme antaa jokaiselle suomalaiselle mahdollisuuden päivittää osaamistaan läpi työelämän, jotta teknologinen kehitys ei pääse ajamaan ohi osaamisesta kesken uran.

Lisää aiheesta

Andersson piti puheessaan kiky-sopimuksen yhteiskunnalle aiheuttamaa laskua kohtuuttomana.

– Työnantajamaksujen siirtäminen työntekijöiden maksettavaksi sekä kikyn yhteydessä tehdyt mittavat veronalennukset aiheuttivat valtavan laskun niin valtiolle kuin kunnille.

Opetusministeri viittasi toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n ekonomistien arvioon, että sosiaalivakuutusmaksujen muutokset tuottavat jopa 6,5 miljardin hyödyn yrityksille vuosina 2017–2020.

“On siirryttävä eteenpäin tahallisesta väärinymmärtämisestä.

Andersson vaati puheessaan, että ilmastokeskustelussa on siirryttävä eteenpäin vaaleja edeltäneestä kahtiajakautuneesta keskustelusta ja tahallisesta väärinymmärtämisestä. Hän peräänkuulutti tehokkaita ilmastotoimia, jotka hyödyttävät niin maaseutua kuin kaupunkeja.

– Ilmastopolitiikassa on kyse siitä, että löydämme tehokkaat keinot kriisin ratkaisemiseksi, joihin enemmistö suomalaisista voi sitoutua.

Hän listasi puheessaan keinoja kohden koko kansan ilmastopolitiikkaa.

– Tällä hallituksella on poikkeuksellinen mahdollisuus ulottaa ilmastopolitiikka kauralattevyöhykkeen ulkopuolelle, niin että aidosti tehdään koko kansan ilmastopolitiikkaa. Pienituloisille pitää mahdollistaa autojen konvertoiminen biokaasua käyttäviksi ja maantalousyrittäjiille mahdollistaa sen tuottaminen. Hiilinielujen kasvattamiseksi tarvitaan niin suomalaista metsänomistajaa kuin maanviljelijää, muuten siinä ei onnistuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE