Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Eero Heinäluoma: Eurooppalaiselle työväenliikkeelle demarien paluu Saksan ykkösvirkaan olisi megaluokan henkinen piristysruiske

Euroopan parlamentti
Kolumnit

Eero Heinäluoma

Kirjoittaja on europarlamentaarikko.

Saksasta on tullut eurooppalainen mahtimaa, jonka 26.9. pidettäviä liittopäivävaaleja seurataan kaikkialla maailmassa. Saksan painoarvo EU-päätöksenteossa on vain kasvanut Iso-Britannian eron jälkeen. Hyvin hoidettu talous ja maltillinen, dialogia ylläpitävä ulkopoliittinen linja ovat tehneet vaikutuksensa.

Eero Heinäluoma

Saksa lyö alkutahdit syksyllä toden teolla käynnistyvään EU:n tulevaisuuskeskusteluun. Euroopan pääkaupungeissa odotetaan malttamattomasti Saksan uuden hallituksen syntymistä. Ennen kuin uusi liittokansleri tiedetään, ei todellisia neuvotteluja avata.

Saksalaisten mielipiteet ovat kulkeneet menneen kahden vuoden aikana aika­moista vuoristorataa. Ensin kristillisdemokraattien kannatus nousi korkeuksiin pandemian alkusoitossa. Sitten vihreät rynnistivät niin, että osa puhui jo vakavissaan vihreän kanslerin mahdollisuudesta.

SUURIIN yllätyksiin kuuluu kuitenkin kesän aikana tapahtunut sosialidemokraattien tasainen nousu kohti ykköspaikkaa. Elokuun lopun mielipidetiedusteluissa Saksan sosialidemokraattinen puolue SPD oli ohittanut jo vihreät ja noussut kristillisdemokraattisen CDU/CSU:n rinnalle suosituimmaksi puolueeksi.

Jos sellainen ihme nähtäisiin, että sosialidemokraatti Scholtz nousisi liittokansleriksi, voisivat rakentavan yhteistyön kannattajat hyristä tyytyväisyyttään.

Demarien menestyksen ratkaiseva tekijä on kansleriehdokas, valtiovarainministeri Olaf Scholtz. Hänen työnsä valtiontalouden peräsimessä, koronakriisissä ja viimeksi Saksan tulvakriisin yhteydessä on saanut kasvavaa suosiota. Scholtzin talous- ja sosiaalivastuuta korostava, euroop­palaiseen yhteistyöhön nojaava maltillinen linja näyttää nyt kiinnostavan saksalaisia.

Saksa on ollut koko EU-jäsenyytemme ajan Suomelle hyvä ja läheinen kumppani. Saksa on vienyt integraatiota eteenpäin käytännönläheisin askelin vastuullisen taloudenpidon tunnustaen. Eurooppa-politiikka on on pitkälle ollut sama, olipa kanslerina sosialidemokraatti tai kristillisdemokraatti. Tärkeätä on, että Saksa on aidosti ollut valmis kuulemaan myös pienten maiden näkökantoja.

Ulkopolitiikassa Saksa on korostanut yhteistyön ja dia­login linjaa – myös Venäjän suuntaan. Suomen ajattelu on sopinut hyvin Saksan ulkopolitiikan pitkän ajan viritykseen.

Jos sellainen ihme nähtäisiin, että sosialidemokraatti Scholtz nousisi liittokansleriksi, voisivat rakentavan yhteistyön kannattajat hyristä tyytyväisyyttään. EU-asioissa luvassa olisi maltillista, sosiaalisen vastuun huomioivaa uudistustyötä. Eurooppalaiselle työväenliikkeelle demarien paluu Saksan ykkösvirkaan olisi megaluokan henkinen piristysruiske. Kaikissa tapauksissa Saksan esimerkki kertoo, että tämän päivän Euroopassa vaalikentillä kaikki on mahdollista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE