Konservatiivit saivat alahuoneeseen 365 paikkaa alahuoneen 650 paikasta eli 48 paikkaa lisää. Työväenpuolueen saalis oli 203 paikkaa eli 59 paikan menetys.

Vaalien toinen suuri voittaja oli Skotlannin kansallinen puolue 48 paikkoineen sai 13 paikkaa lisää. Keskustapuolue liberaalidemokraatit saivat tyytyä 11 paikkaan eli 1 paikan menetykseen, vaikka he saivat miljoona ääntä lisää. Mutta sellainen on tämä yksivaiheinen enemmistövaali, missä eniten ääniö saanut puolue nielaisee vaalipiirin ainoan kansanedustajan paikan.

Muut – eli joukko riippumattomia kansanedustajia ja vihreät – saivat 15 paikkaa eli +2 paikkaa.

EU:ssa ollaan helpottuneita, vihdoin asiaan tuli selvyyttä. Britannia lähtee, mutta ei tuhoisasti ilman sopimusta. Kolme ja puoli vuotta jatkuneen brexit-prosessin luoma epävarmuus alkoi jo jäytää paitsi Britannian myös EU:n ja varsinkin Ranskan taloutta miltei enemmän kuin itse Brexit. EU:ssa haluttiin muutoinkin päästä jo käsiksi muihinkin asioihin. Ei Brysselissä katsottu  lainkaan suopeasti monien epätoivoisten brittien yrityksiä saada maahan uusi kansanäänestys jäsenyydestä.

Mutta tehty sopimushan oli vasta avioerosopimus edessä on nyt vielä vaikeat neuvottelut tulevista suhteista, jotka Britannia haluaa saada loppuun vuoden 2020 lopun siirtymäaikaan mennessä. Silloin voi tietysti uhata uusi kiristys sopimuksettomasta brexitistä. Mutta EU:ssa toivotaan, että nyt kun Boris Johnsonilla on reippaan enemmistönsä takia vapaammat kädet, hän on myös vapaampi konservatiivien brexit-fanaatikkojen painostuksesta, vaikka nämä ovatkin yhä suuri ryhmä parlamentissa. Edellisessä parlamentissa heitä oli 60, nyt ei heidän määräänsä ole vielä laskettu.

EU:ssa toivotaan, että Johnsonin vapaammat kädet tekevät hänestä joustavamman neuvottelukumppanin, joka pyrkisi pehmeämpään brexitiin ja läheisiin suhteisiin EU:n kanssa, mikä tietysti olisi molempien etujen mukaista. Sillä onhan täysi absurdia, että jokin maa kääntäisi selkänsä suurimmille vientimarkkinoilleen siinä todennäköisesti harhaisassa luulossa, että se saisi muualta parempia markkinoita. Varsinkin jos Britannia jää tullisopimuksen ulkopuolelle kuten fanaatikot vaativat ja joutuu yksin neuvottelemaan näiden maiden kanssa ilman kaupallisen supervallan 500 miljoonan asukkaan EU:n tukea. Mikään vaalikampanjassa ei kyllä viitannut Johnsonin olevan valmiimpi pehmeämpään brexitiin, mutta liike-elämä tulee kyllä tekemään kaikkensa painostakseen Johnsonia tähän suuntaan.

Boris Johnson pääministerinä on kuitenkin toistaiseksi vaikeasti ennakoitava mysteeri. Hän on opportunisti eikä fanaatikko: mies jolla ei ole minkäänlaista ideologiaa eikä paljon periaatteitakaan. Tuleeko nyt esiin se liberaali ja varsin maltillinen ja yritysystävällinen konservatiivi, jonka britit tunsivat Lontoon pormestarina vai se kova brexitiläinen, joka on tehnyt konservatiivisesta puolueesta täysiverisen brexit-puolueen ja pettänyt liike-elämän?

Boris Johnsonin suuri saavutus ja vaalivoiton salaisuus oli, että hän sai yhdistetyksi kaikki brexit-voimat Nigel Faragen Brexit-puolueen kannattajat mukaanluettuna. Faragen puolue ei saanut taas kerran yhtäkään paikkaa parlamentissa. Työväenpuolueelta konservativiit valtasivat lukuisia työväenpuolueen perinteisiä kannatusalueita, jotka vuoden 2016 kansanäänestyksessä kannattivat brexitiä. Mutta konservatiivit menettivät jonkin verran Lontoon ja Etelä-Englannin parempiosaisten vaalipiirejä, jotka kannattivat EU-jäsenyyttä. Se on muuttanut konservatiivien profiilia puolueena enemmän kohti alempaa keskiluokkaa ja ammattitaitoista työväenluokaa pois pelkkien parempiosaisten puolueesta. Mitä Boris Johnson aikoo tehdä tämän uuden kananttajakuntansa pitämiseksi?

Varsin kevyessä vaaliohjelmassaan hän lupasi kohentaa julkista sektoria ja infrastruktuuria uusilla sijoituksilla ja antaa veronalennuksia vain vähempiosaisille. Tämä on jo huomattava harppaus pois thatcherimista eli uusliberalismista, joka jatkuvasti halusi supistaa julkista sektoria ja antaa veronalennuksia myös parempiosaisille.

Kiitos ympäristökriisin Jeanne D’Arcin eli Greta Thunbergin kaikki puolueet ovat heränneet ja ottaneet ympäristökriisin vakavasti. Myös konservatiivit lupasivat pyrkiä ympäristölle tuhoisten päästöjen vähentämisen nollaan vuoteen 2050 mennessä. Työväenpuolue ja liberaalidemokraatit panivat omaksi tavoitteekseen niiden poistamisen miltei kokonaan jo vuoteen 2030
mennessä.

Jeremy Corbynin johtama Työväenpuolue menetti ääniä ja parlamenttipaikkoja sekä brexitiä äänestäneissä että sitä vastustavassa vaalipiireissä. Näin vähän parlamenttipaikkoja ja ääniä se ei ole saanut sitten 30-luvun. Minä en suomalaisena saa edes äänestää, mutta silti sähköpostini täyttyi vaalien aattona Työväenpuolueen epätoivoisista vetoomuksista ja minun kaupunginosani Haringey, joka on Työväenpuolueen ja liberaalidemokraattien taistelujen areena, oli täynnä Työväenpuolueen ja vain Työväenpuolueen mainoksia. Se paljasti taas kerran Työväenpuolueen ylivoimaisen aktivistiarmeijan toimeliaisuuden.

Mutta mikään ei auttanut, edes aktivistien toimeliaisuus ei saanut äänestäjiä suopeaksi Jeremy Corbynin henkilölle ja puolueen kovan vasemmistolaiselle ohjelmalle. Asioita eivät parantaneet jatkuvat muistutukset puolueen antisemitismistä, jota Jeremy Corbyn ei ollut saanut siivotuksi pois. Puolueen ohjelma oli liian populistinen ja radikaalimpi kuin vuoden 2017 vaaleissa, joissa Jeremy Corbyn sai yhdistetyksi opposition ja pärjäsi varsin hyvin. Ohjelma oli epäuskottava ja pelkästään pelotti äänestäjiä, koska sen rahoitus oli enemmän kuin epäselvä.

Vasemmistopopulismi ei näytä menestyvän missään niin hyvin kuin oikeistopopulismi. Ehkä vasemmistolta vaaditaan uskottavuutta nimeomaan silloin, kun se on radikaali ja lupaa mullistuksia, muuten se pelkästään pelottaa äänestäjiä. Jean-Luc Melanchonin Vasemmistopuolue Ranskassa ja Podemos Espanjassa ovat jääneet pieniksi ja onnistuneet vain hajottamaan vasemmiston. Kreikassa vasemmistopopulismi pääsi valtaan Syrizan myötä, mutta kun puolue vallan todellisuudessa joutui syömään ei vaan sanaansa vaan koko puolueohjelmansa, se menetti valtansa heti seuraavissa vaaleissa.

Britanniassa vasemmistopopulismi sai valtaansa koko Työväenpuolueen, ja nyt siinä sitten kävi näin. Konservatiivien vuosikausia kestäneen brexit-tunaroinnin jälkeen tavallinen sosialidemokraattinen puolue olisi todennäköisesti helposti voittanut jo edelliset vaalit näistä puhumattakaan, varsinkin jos se olisi osannut yhdistää brexitin vastustajat jotka nyt ovat noin 53 prosentin enemmistö vastaajista, jos mieleipidetutkimuksiin on uskomista.

Mutta Jeremy Corbyn on henkilökohtaisesti brexitin kannattaja ja vasta viime tingassa hänet pakotettiin lupaamaan uusi kansanäänestys. Mutta sitä ennen hän halusi tehdä EU:n kanssa uuden ja paremmin sopimuksen ja asettaa sen sitten kansanäänestykseen, mikä olisi vienyt entistä enemmän aikaa ja tuonut lisäkomplikaatioita. Hän kieltäytyi myös ottamasta kantaa sitä seuraavassa kansanäänestyksessä. Corbynin “konstruktiivinen ambiguiteetti” eli yritys kumarrella kumpaankin suuntaan ei vakuuttanut tarpeeksi niitä, jotka olivat brexitiä vastaan.

Jos Työväenpuolue ja liberaalidemokraatit olisivat olleet yhteistoiminnassa tai jos Britanniassa olisi ollut suhteellinen vaalitapa kuten meillä, uusi kansanäänestys olisi voinut hyvinkin voittaa, sillä kun konservatiivit saivat 43,6 prosenttia äänistä, Työväenpuolue sai 32,2 prosenttia ja liberaalidemokraatit 11,5 prosenttia eli siis yhteensä 43,3 prosenttia äänistä. Kun tuohon olisi lisätty Skotlannin kansallisen puolueen ja joidenkin riippumattomien kansanedustajien ja vihreiden osuus, uuden kansanäänestyksen kannattajien määrä olisi hyvinkin ollut suurempi kuin brexitin kannattajien juuri niin kuin mielipidetutkimukset ovat vihjanneet jo miltei vuoden ajan.

Corbynin kannattajat yrittivät väittää, että brexit, oikeistososialidemokraattien kapina ja valtamedian arvostelu olivat näiden vaalien ratkaisevia tekijöitä eikä suinkaan Corbyn ja hänen kovan vasemmistolainen ohjelmansa. Mutta tätä tuskin moni uskoo ja mielipidetutkimusten mukaan äänestäjät karsastelivat myös Corbynin henkilöä ja hänen 1970-luvun sosialismiaan, vaikka pitivätkin ohjelman joistakin osista. Nyt alkaa työväenpuolueessa kova taistelu puolueen johdosta ja sen sielusta. Sillä vaikka Corbyn joutuisikin eroamaan, hän ja hänen ystävänsä yrittävät saada jonkun omistaan uudeksi johtajaksi, jotta Corbynin ideologinen jäämistö ja kovan vasemmiston ote puolueessa säilyisi.

Ainoa selvä brexitin vastainen puolue oli keskustalainen liberaalidemokraatit, jotka eurovaaleissa saivat miltei yhtä paljon ääniä kuin Työväenpuolue. He halusivat ratkaista brexit-ongelman peruuttamalla koko brexit-anomuksen. Se taas ei ollut kovin demokraattista, sillä jos kerran oli tässä kysymyksessä turvauduttu kansanäänestykseen, ainoa demokraattinen tapa muuttaa politiikkaa olisi ollut uusi kansanaäänestys.

Puolueen 39-vuotias johtaja Jo Swinson ei liioin jaksanut innostaa äänestäjiä, vaikka hän oli puolueen historian nuorin johtaja ja ensimmäinen naisjohtaja. Kaikki nuoret naiset eivät ole Sanna Marineja, jonka tulo pääministeriksi on muuten täällä on ollut suuri juttu ja uutinen. Jo Swinson joutuikin eroamaan johtajan paikaltaan Heti vaalien jälkeen, sillä Skotlannin kansallinen puolue ahmaisi suuressa vaalivoitossaan hänen Skotlannissa sijaitsevan vaalipiirinsä ja kansanedustajan paikkansa.

Ainoa kunnon oppositiojohtaja olikin selvästi Skotlannin kansallisen puolueen Nicola Sturgeon, jonka skotit palkitsivatkin 48:lla paikalla. SNP on nyt vallannut miltei koko Skotlannin, joka ennen oli Työväenpuolueen parhaita tukialueita. Tämä tarkoittaa miltei varmaa Skotlannin itsenäistymistä, jos uusi kansanäänestys järjestetään ja sitä yrittää Nicola Sturgeon nyt saada. Boris Johnsonilla tulee vielä olemaan kova taistelu paitsi estää maansa poliittinen ja taloudellinen rappio myös estää Ison-Britannian hajoaminen.

Pohjois-Irlannissa Irlannin yhdistömistä ajavat katolilaiset nationalistit eli Sinn Fein ja Sosialidemokraattinen ja Työväenpuiolue saivat enemmän ääniä ja paikkoja parlamentissa kuin protestanttiset unionistit, jotka haluavat Pohjois-Irlannin jäävän Britannian yhteyteen. Viime mainittujen pääpuolue DUP menetti kaksi paikkaa ja sai tyytyä vain kuuteen paikkaan.