Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ei aina tiedetä mitä työnantajana oleminen edellyttää” – USU: Rinne antaisi yrittäjille oikeusapua valtion piikkiin

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ehdottaa Uutissuomalaisen haastattelussa, että valtio alkaisi antaa yrittäjille oikeusneuvontaa. Hän perustelee ehdotustaan käynnissä olevalla keskustelulla irtisanomissuojan heikentämisestä.

Demokraatti

Demokraatti

– Voisi miettiä julkisen oikeudellisen neuvontapalvelun antamista pienille yrityksille työsuhdeasioissa. Se olisi ennakoivaa apua ja tukea.

Rinteen mukaan pienistä ja keskisuurista yrityksistä puuttuu asiaan liittyvää osaamista ja siellä ei aina tiedetä, mitä työnantajana oleminen edellyttää.

– Tässä olisi yksi asia, mitä voisi vahvistaa oikeusapuneuvonnalla.

Rinteen mukaan yrittäjät kokevat monimutkaiset lakitekstit vaikeiksi soveltaa. Siksi osa yrittäjistä ajattelee, että Suomessa tilannetta pitäisi helpottaa työsuhdeturvaa heikentämällä.

– Tätä ajatusta ruokitaan kokoomuksen suunnasta. Siksi yrittäjille on syntynyt ajattelutapa, että Suomessa on liian tiukka työsuhdeturva ja sitä pitää heikentää. Työsuhdeturva on OECD:n keskitasoa, mutta osaamista yrityksissä pitäisi kehittää ja tukea, Rinne huomauttaa USU:n haastattelussa.

Rinne kehottaa Pentikäistä lukemaan SDP:n yrittäjäpaketin.

Lisää aiheesta

Rinne torjuu Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäisen väitteen, että SDP on lähtenyt ristiretkelle yrittäjiä vastaan. Pentikäinen on kritisoinut sitä, että SDP rahoittaisi eriarvoistumisohjelmansa poistamalla yrittäjävähennyksen ja listaamattomien yritysten osinkohuojennuksen.

– Listaamattomien yritysten osinkovähennysesitys on valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäen johtaman työryhmän esitys, Rinne sanoo ja kehottaa Pentikäistä lukemaan SDP:n yrittäjäpaketin.

Rinne yhtyy näkemykseen, että Suomen työllisyysaste on nostettava 80 prosenttiin 10–15 vuoden aikana, koska väestö ikääntyy ja palvelutarve kasvaa. Hän ei kuitenkaan innostu työministeri Jari Lindströmin (sin.) ajatuksista, että työllisyysasteen nostaminen edellyttää rajujakin toimia työmarkkinoilla.

Rinne muistuttaa, että pitkäaikaistyöttömät pitää saada takaisin työelämään. Se vaatii osaamisen kehittämistä, satsauksia työvoimapoliittiseen koulutukseen ja koulutusjärjestelmän vahvistamista.

Rinne nostaa esiin myös 60 000 peruskoulun käynyttä, työelämän ulkopuolella olevaa nuorta, joista valtaosa on miehiä. Jotta näitä nuoria ei tule lisää, tarvitaan Rinteen mukaan maksuton toinen aste.

Ratkaisu pitää löytää myös siihen, ettei asunnon heikko arvo estä ihmisiä muuttamasta työn perässä. Jatkossa on pohdittava, miten työvoimaa lisätään hallitun työperäisen maahanmuuton avulla.

“Pitäisi saada talous kasvamaan vahvemmin.”

Julkinen talous on Rinteen mukaan pidettävä tasapainossa. Hän kuitenkin leimaa jakovarakeskustelun “hölmöksi kokoomuslaiseksi retoriikaksi”, joka tarkoittaa sitä, ettei missään vaiheessa voisi tehdä uudistuksia, jotka maksavat.

– Me näemme, että on syömätalous, joka käytetään normaalin elämän pyörittämiseen ja on uudistuksia, jotka maksavat investointiluontoisesti, mutta niillä tuotetaan hyvää talouteen ja hyvinvointiin.

Näillä Rinne tarkoittaa muun muassa koulutuksen ja osaamisen kehittämistä. Listaan kuuluu varhaiskasvatuksen maksuttomuus, perhevapaauudistus, toisen asteen maksuttomuus sekä sosiaaliturvajärjestelmän uudistaminen.

– Toisen asteen maksuttomuutta lukuun ottamatta kovinkaan moni uudistus ei ole sellainen, joka pystyään toteuttamaan kerralla.

– Pitäisi saada talous kasvamaan vahvemmin. SDP on esittänyt uudistusten lisäksi myös säästöjä vaihtoehtobudjetissaan, Rinne vastaa kysymykseen siitä, mistä tulevan hallituksen tulisi säästää.

Siihen Rinne ei ota kantaa, tulisiko kokonaisveroastetta laskea myös tulevalla vaalikaudella, mutta verotuksen painopistettä on muutettava.

Ne ihmiset, jotka haluavat juoda vahvaa olutta, pystyvät ostamaan juomat Alkosta.

SDP vastusti uutta alkoholilakia ja puheenjohtaja Antti Rinne suhtautuu edelleen varauksella lakimuutokseen, vaikka pahimmat pelot eivät ole ainakaan vielä toteutuneet.

– Alkon myynti on laskenut. Alkon toimintaedellytykset alkoholipolitiikan toteuttajana heikkenevät pikkuhiljaa tällaisilla muutoksilla. Tämä ei ole hyvä asia.

Rinne muistuttaa asiantuntijoiden arvioista, joiden mukaan saatavuuden laaja helpottaminen lisää alkoholin kokonaiskulutusta, mikä aiheuttaa yhteiskunnallisia haittoja. Alkoholisairaudet ja -kuolemat lisääntyvät. Poliiseja tarvitaan lisää sekä kaduilla että kodeissa väkivallan takia.

– Nämä olivat ne syyt, minkä takia me olimme sitä mieltä, ettei ole järkevää tehdä tätä.

Rinteen mukaan ne ihmiset, jotka haluavat juoda vahvaa olutta, pystyvät ostamaan juomat Alkosta. Hän ei vastusta ravintoloiden sääntelyn höllentämistä, mutta huomauttaa, että poliisilta tulee yhä viestejä, että uudistus tulee lisäämään poliisin töitä öisin.

“Miehistötuki ylläpitää sen, että on Suomen lipun alla purjehtivia laivoja.”

Oppositiojohtaja myöntää, etteivät nykyiset yritystuet palvele parhaalla tavalla talouden ja elinkeinorakenteen uudistamista. Niistä ei voi kuitenkaan luopua kertarysäyksellä kymmeniä tuhansia työpaikkoja vaarantaen.

– Iso ja nopeat muutokset tarkoittavat vakauden ja ennustettavuuden näkökulmasta riskiä yrityksille ja sitä en halua lisätä.

Rinne muistuttaa, ettei hän pitänyt yhteisöveron alentamisesta, mutta ei ehdottanut sen nostamista, kun hän tuli valtiovarainministeriksi, koska toimintaympäristön pitää olla vakaa ja ennustettavissa.

Julkisuudessa on esimerkiksi ihmetelty, että laivoille ja laivojen baarihenkilökunnalle maksetaan tukea. Rinteen mukaan tähän on ymmärrettävä syy.

– Näillä ihmisillä on meriturvallisuuteen liittyviä tehtäviä. He ovat laivan henkilökuntaa. Miehistötuki ylläpitää sen, että on Suomen lipun alla purjehtivia laivoja. Se on huoltovarmuustekijä ja työllisyystekijä.

– Me emme elä umpiossa. Meidän on kyettävä näkemään mitä muualla tapahtuu, meriliikenne jos joku on kansainvälisen, globaalin kilpailun kourissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE