Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ei kovin dramaattisia työllisyyslukuja marraskuulta, kehitys jatkuu vaakalennossa” – työllisyysaste oli marraskuussa 72,6 prosenttia

Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistettu trendiluku oli marraskuussa 72,6 prosenttia, ilmenee Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Työllisiä oli marraskuussa 10 000 enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Työllisyysasteen trendi pysyi marraskuussa kahden edelliskuukauden tasolla, sillä loka- ja syyskuun lukemat tarkentuivat uudessa julkistuksessa hieman alaspäin 72,6 prosenttiin. Työllisyysaste tarkoittaa työllisten osuutta 15–64-vuotiaasta väestöstä.

Työttömyysasteen trendi oli marraskuussa ennallaan 6,7 prosentissa. Työttömien määrä väheni 8 000:lla vuoden takaisesta.

– Ei kovin dramaattisia työllisyyslukuja marraskuulta, kehitys jatkuu vaakalennossa, kommentoi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus tviitissään.

75 prosentin työllisyystavoite vaatii lisätoimia

Työllisyyden kasvu on tänä vuonna hidastunut kahteen edellisvuoteen verrattuna. Tammikuussa työllisyysasteen trendi oli 72,4 prosenttia, eli lukema on kohonnut vuoden mittaan vain hieman.

Valtiovarainministeriön tuoreen talousennusteen mukaan Suomen talouskasvu hidastuu ja asettuu lähivuosina yhden prosentin tuntumaan. Ministeriön mukaan työllisyysasteen nousu pysähtyy 73,6 prosenttiin vuoteen 2022 mennessä.

Ministeriö toteaa, ettei ennustettu talouskasvu riitä nostamaan työllisyysastetta hallitusohjelmassa tavoiteltuun 75 prosenttiin ilman merkittäviä lisätoimia.

Avoimien työpaikkojen määrä kasvaa yhä

Pitkäaikaistyöttömyys on jatkanut vähentymistään, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsaus. Pitkäaikaistyöttömiä oli marraskuun lopussa 61 100, mikä on 5 200 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömiksi lasketaan ne, jotka ovat olleet yhtäjaksoisesti työttömänä vähintään vuoden ajan.

Alueellisissa TE-toimistoissa oli marraskuun lopussa avoinna 51 100 työpaikkaa. Se on 7 600 työpaikkaa enemmän kuin vuosi sitten.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE