Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ei poliittisesti järkevä operaatio” – kokoomuksen piirijohtaja hämmentyi Stubbin touhuista

Alexander Stubb pyysikin itse allekirjoittamaan vetoomuskirjeen. Kaakkois-Suomen piirijohtaja sanoo epäilleensä heti hankkeen järkevyyttä.

Kokoomuksen Kaakkois-Suomen piirin puheenjohtaja Heikki Järvenpää sanoo, että puolueen puheenjohtaja Alexander Stubb pyysi häntä allekirjoittamaan kokoomusvaikuttajien vetoomuskirjeen.

– Stubb kertoi, että tällaista kannanottoa ollaan valmistelemassa ja vetosi, että tulisin tukemaan sitä, Järvenpää kertoo.

Järvenpään mukaan Stubb perusteli asiaa sillä, että puolueessa kuplii ja isojen meneillään olevien hankkeiden eteenpäin viemiseksi tarvitaan työrauha. Isoilla asioilla Stubb tarkoitti kehysriihtä, sotea sekä kilpailukykypakettia.

Stubbin lauantaisesta yhteydenpidosta Järvenpään suuntaan kertoi alun perin Etelä-Saimaa. Lehden mukaan paine allekirjoittaa kannanotto oli aika kova. Järvenpää itse muotoilee asian STT:lle niin, että useampaan kertaan oltiin yhteydessä, että pitäisi tehdä ratkaisua.

– Sanoin Stubbille, että ilman muuta tuen ministeriryhmää kaikissa näissä väännöissä mitä on, mutta en ota mitään kantaa puoluekokousratkaisuihin. Ne ovat asia erikseen. Miten se presidentti Koivisto aikoinaan sanoi, valitsin pienemmän riesan tien, Järvenpää kommentoi STT:lle.

Järvenpää sanoo kokeneensa yhteydenpidon hieman hämmentävänä.

– En alun pitäenkään kokenut, että tämä operaatio on poliittisesti järkevä. Pelkäsin heti, että siitä saattaa aiheutua enemmän haittaa kuin hyötyä.

Lisää aiheesta

Valitsin pienemmän riesan tien.

Järvenpään mukaan lauantain keskusteluissa ei tullut millään tavalla esille se, että puheenjohtajapeli haluttaisiin puhaltaa kevään ajaksi poikki. Asia on noussut esille vasta myöhemmin, lähinnä kansanedustaja Kari Tolvasen kommentoimana.

– Jos joku haluaa ilmoittautua puheenjohtajaehdokkaaksi, sen kun ilmoittautuu. Ei saa olla mitään rajoitteita, että esimerkiksi vasta tiettynä päivänä toukokuussa tai kesäkuussa saisi ilmoittautua kilpailuun, Järvenpää tähdentää.

Hän arvioi, että ajatus vetoomuskirjeestä on syntynyt alun alkaen Stubbin lähipiirissä.

– Jälkeenpäin voidaan vahvistaa, ettei siinä ollut mukana eduskuntaryhmä eikä varmaan ministeriryhmä eikä lähtökohtaisesti puoluehallitus, se pyydettiin mukaan. Varmaankin se itse ajatus on syntynyt jossain muualla eikä jää oikein mitään muuta jäljelle kuin valtiovarainministerin oma porukka.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE