Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

EIT: Jehovan todistajien keräämien nimilistojen toteaminen lainvastaisiksi ei loukannut heidän uskonnonvapauttaan

LEHTIKUVA / MESUT TURAN

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi tänään ratkaisunsa Jehovan todistajien keräämistä nimilistoista. EIT:n mukaan suomalaistuomioistuimen päätös, jolla nimilistat katsottiin lainvastaisiksi, ei loukannut Jehovan todistajien oikeuksia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kyse on listoista, joita Jehovan todistajat ovat saarnaamistyönsä yhteydessä tehneet. Ne ovat sisältäneet muun muassa ihmisten nimiä, osoitteita ja tietoja heidän perhesuhteistaan.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) katsoi joulukuussa 2018 antamassaan päätöksessä, että listat olivat lainvastaisia, sillä niiden tekemiseen ei ollut kohteiden suostumusta. KHO:n mukaan Jehovan todistajien yhdyskunta ei voi sallia, että uskonnon harjoittajat keräävät saarnaamistyön yhteydessä henkilötietoja pyytämättä siihen lupaa. Saarnaamistoiminta on oikeuden mukaan ainakin teoriassa mahdollista järjestää niin, että lupa pyydetään aina etukäteen.

-  Henkilötietojen kerääminen ja muu käsittely ovelta ovelle -saarnaamistyön yhteydessä edellyttää, että sille on henkilötietolain mukaiset edellytykset. Yhdyskunta on rekisterinpitäjänä osaltaan vastuussa näiden edellytysten täyttymisestä, KHO totesi.

EIT:n mukaan KHO on päätöksessään asianmukaisesti arvioinut Jehovan todistajien oikeuksia ja niiden ihmisten oikeuksia, joista tietoja on kerätty.

-  Tuomioistuin (EIT) katsoi, että yhteisön ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapautta ei ole loukattu, sanotaan EIT:n tiedotteessa.

ENNEN päätöksensä antamista joulukuussa 2018 KHO pyysi asiassa ennakkoratkaisua Euroopan unionin tuomioistuimelta. Kesällä 2018 EU-tuomioistuin katsoi, että Jehovan todistajien kaltainen uskonnollinen yhdyskunta on rekisterinpitäjä, kun se käsittelee ovelta ovelle kerättyjä henkilötietoja. Käytännössä päätös tarkoittaa, että Jehovan todistajien tulisi rekisterinpitäjänä noudattaa henkilötietojen suojaa koskevia säännöksiä.

Tietosuojavaltuutettu oli puuttunut listoihin jo vuonna 2012. Valtuutettu Reijo Aarnio katsoi, että tietoja oli kerätty ihmisiltä ilman lupaa. Vieraillessaan kodeissa Jehovan todistajat olivat keränneet ylös tietoja esimerkiksi ihmisten perhetaustasta, uskonnosta ja huolenaiheista. Tietosuojavaltuutetun mukaan henkilötietojen kerääminen on ollut Jehovan todistajien uskonnollisen yhdyskunnan ohjaamaa toimintaa ja tiedot muodostavat henkilörekisterin.

Tietosuojalautakunta tuli seuraavana vuonna antamassaan päätöksessä valtuutetun kannalle. Helsingin hallinto-oikeus puolestaan linjasi, ettei yhdyskunta ole rekisterinpitäjä, koska jäsenten käsittelemistä tiedoista ei ole perustettu henkilörekisteriä. KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen joulukuussa 2018 antamallaan päätöksellä.

JEHOVAN todistajien uskonnollinen yhdyskunta on sanonut, että listojen laatimisessa on kyse kunkin saarnaajan henkilökohtaisesta uskonnollisesta toiminnasta.

-  Yhdyskunta eikä kukaan ihminen tai mikään uskonnollinen yhteisö ole niiden mahdollisten henkilötietoja sisältävien muistiinpanojen yhteisrekisterinpitäjä, joita Jehovan todistaja tekee henkilökohtaisessa ovelta ovelle -saarnaamistyössään. Kysymys on täysin henkilökohtaisesta uskontoon liittyvästä ratkaisusta, jota yhdyskunta ei voi valvoa, yhdyskunta totesi aiemmin KHO:lle toimittamassaan vastauksessa.

Tietojen kerääminen ei yhdyskunnan mukaan muodosta yhteisrekisteriä.

-  Yhteenvetona voidaan todeta, että lyhyt muistiinpano, jonka yksittäinen Jehovan todistaja tekee uskonnollisessa sananpalveluksessa, joko ei sisällä henkilötietoja tai, jos se sisältää, se ei kuulu yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan.

Yhdyskunnan mukaan kyse on muistiinpanoista, jotka eivät loukkaa ihmisten yksityisyyttä.

-  Yksittäinen Jehovan todistaja voi myös merkitä muistiin omia näkökulmiaan sekä ajatuksiaan siitä, mistä raamatullisesta aiheesta voitaisiin keskustella seuraavalla käynnillä. Tällaisen muistiinpanon tekeminen ei loukkaa asukkaan oikeutta yksityisyyteen.

Jecaterina Mantsinen / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE