Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Politiikka

EK sisarjärjestöineen komissiolle: EU:n jäsenmaat pitää velvoittaa raportoimaan julkisesti elpymisrahoituksen käytöstä

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja seitsemän muun maan sisarjärjestöt esittävät komissiolle seurantajärjestelmää, jolla jäsenmaat velvoitettaisiin julkisesti raportoimaan EU:n elpymisrahoituksen käytöstä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Järjestöt ehdottavat komissiolle, että jäsenmailta tulisi edellyttää, että ne määrittävät mitattavissa olevat tavoitteet elpymisrahan käytölle.

Lisäksi komission olisi pidettävä julkista tulostaulua, jonka avulla tavoitteiden toteutumista voitaisiin seurata jäsenmaakohtaisesti ja ajantasaisesti.

Järjestöjen mukaan on myös tärkeää varmistaa, että EU:n elpymisrahoitus ei vääristä kilpailua yritysten kesken tai suhteessa julkisiin toimijoihin.

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo tiedotteessa, että vanhan jälleenrakentaminen ei riitä. Hänen mukaansa on pystyttävä nostamaan Euroopan kilpailukyky aivan uuteen iskuun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
26.1.2021
Maksatko mielelläsi lisää veroja vai oletko siihen valmis? Piru asuu yksityiskohdissa – näin EVAn analyysi johti harhaan
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE