Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EK tyrmää hallituksen työllisyystoimet täysin riittämättömiksi

EK:n johtaja Ilkka Oksala vaatii kannustinloukkuja poistettavaksi työllisyyden tieltä.

Maan hallitus on linjannut purkavansa kannustinloukkuja terävöittämällä työttömyysturvan vastikkeellisuutta. Muun muassa velvollisuus ottaa työtä vastaan ja osallistua työllistymistä edistäviin toimenpiteisiin tiukentuisi nykyisestä.

EK:n johtaja Ilkka Oksalan mielestä hallituksen linjauksessa on muutamia hyviä toimia, mutta ongelman suuruuteen nähden toimet ovat täysin riittämättömät.

Työtulojen lisääntymisestä on jäätävä perheelle käteen nykyistä selvästi enemmän.

– Hallituksen onkin ripeästi valmisteltava esityksensä kannustinloukkuongelman ratkaisemiseksi. Siihen tänään julkistetut esitykset eivät riitä.

– Työttömyysturvan vastikkeellisuutta tulee terävöittää hallituksen linjausten pohjalta. Työttömyysturvassa on kysymys työttömän oikeudesta saada päivärahaa siltä ajalta, kun hän aktiivisesti hakee uutta työtä tai osallistuu työllistymistä edistäviin toimiin, kuten koulutukseen. Työttömän työnhakijan omakin etu on hakea aktiivisesti työtä ja ottaa työtä vastaan sekä osallistua toimenpiteisiin, joilla työn saaminen helpottuu, sanoo Oksala.

– Tällä hetkellä monessa perheessä yhden vanhemman 2 400 euron kuukausitulot eivät lisää perheen käytettävissä olevia tuloja verrattuna sosiaaliturvan varassa elämiseen.

– Tällaiset kannustinloukkuongelmat on poistettava, Oksala vaatii. Ongelman seurauksena Suomessa avoimien työpaikkojen määrä on kasvussa samaan aikaan kun myös työttömien määrä kasvaa. Työn vastaanottaminen ei valitettavasti ole aina taloudellisessa mielessä kannattavaa.

– Hallituksen tänään esittämien toimien lisäksi tarvitaan monia muita toimia kannustinloukkuongelman poistamiseksi. Niistä tärkeimpiä ovat työn verotuksen keventäminen sekä tulosidonnaisten päivähoitomaksujen, asumistuen ja toimeentulotuen uudistaminen. Työtulojen lisääntymisestä on jäätävä perheelle käteen nykyistä selvästi enemmän, Oksala toteaa

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE