Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Päätoimittajalta

EK:n kommentit ns. aktiivimallin eli työttömien kuritusmallin tuloksista kuulostavat käsittämättömiltä: nytkö pitäisi sanoa “bravo”?

Päätoimittajalta

Rane Aunimo

Demokraatin toimituspäällikkö.

Pauliina Tistelgren Helsingistä osallistui SAK:n järjestämään aktiivimallin vastaiseen mielenilmaukseen Helsingin Senaatintorilla 2. helmikuuta 2018.

Yleisradio kertoi eilen, että työttömien ns. aktiivimallin työllisyysvaikutuksia tutkinut työryhmä ei pysty antamaan selvää vastausta, kuinka paljon malli on lisännyt työttömien työllistymistä. Sen sijaan pystyttiin sanomaan se, että työttömien kuritusmallinakin tunnettu järjestely ei lisännyt peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saavien työttömien työllistymistä.

Rane Aunimo

Demokraatti

Sipilän hallituksen ajama “aktiivimalli” tuli voimaan vuoden 2018 alussa. Sen tavoitteena oli edistää työllistymistä työttömyysturvan leikkaamisen uhalla.

Raporttiluonnoksessa kirjoitetaan, että ansiosidonnaista päivärahaa saavien työttömien työllistyminen on kasvanut vuoden 2018 alun jälkeen, mutta siinäkin kyse näyttäisi osittain olevan jo vuoden 2017 puolella alkaneesta trendistä. Silti Elinkeinoelämän keskusliitto EK näyttää tarttuvan ensikommenteissaan hanakasti juuri tähän yksityiskohtaan – totta kai, kun muutakaan ei ensitietojen perusteella löytynyt.

Johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari EK:sta sanoo Ylelle pitävänsä hyvänä asiana aktiivimallin työllistämisvaikutuksia, vaikka ne näyttävätkin kohdistuvan vain erityisesti ansiopäivärahan saajiin, eikä niiden koosta ole mitään tietoa. Harmillista on EK:n asiantuntijan mukaan se, että tutkijat eivät kyenneet antamaan konkreettisia lukuja siitä, mikä aktiivimallin leikkurin työllisyysvaikutus oli.

– Olennaista on kuitenkin se, aktiivimallilla on ollut työllisyyttä kohentava vaikutus, vaikka tutkijat eivät kyenneetkään erottamaan, mikä osa työllisyyden kasvusta on mallin vaikutusta, Halvakari kommentoi.

Vaikutusta siis saattoi olla, ehkä, minkä kokoista kukaan ei tiedä, mutta hyvin meni siltikin, EK päättelee.

“Aktiivimallin” epäoikeudenmukaisuus oli sen sijaan selvää alusta pitäen. Malli leikkasi tuhansilta niiltäkin, jotka tekivät kaikkensa välttääkseen leikkauksen. Siksi puhe kyykytyksestäkään ei ollut liioittelua. Saatiin jonkinlaista oletettua työttömien haluttomuutta ja laiskuutta julistava malli, vähätuloisten ahdinkoa lisäävä seuraus ja vähäiset työllisyysvaikutukset.

Lisää aiheesta

Ja nytkö pitäisi sanoa “bravo”?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE