Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ekonomistit: Suomen Pankin valta ei ole kadonnut – työ suurelle yleisölle tuntematonta

Suomen Pankin eläkkeelle siirtynyt pitkäaikainen ekonomisti Antti Suvanto ja nykyinen ekonomisti Jarmo Kontulainen kiistävät tänään julkaistussa kirjassaan, että Suomen Pankista olisi tullut pelkästään Euroopan keskuspankin sivukonttori.

Tämä siitä huolimatta, että Suomi menetti mahdollisuuden harjoittaa kansallista rahapolitiikkaa liittyessään euroon.

Suvanto ja Kontulainen muistuttavat, että Suomen Pankki on yksi EKP:n omistajista, ja Suomen Pankin pääjohtaja on mukana päättämässä kaikista EKP:n toimivaltaan kuuluvista asioista.

“Suomen Pankin rahapoliittinen toimivalta ei näin ollen ole kadonnut, vaikka kansallinen rahapolitiikka on menetetty. Suomen Pankki on ollut mukana päättämässä euroalueen yhteisestä rahapolitiikasta. Suomen Pankki osallistuu rahapolitiikan toimeenpanoon toteuttamalla markkinaoperaatiot Suomessa toimivien pankkien kanssa ja hoitamalla pankkien maksuvalmiuden turvaamiseen liittyvät tehtävät”, Suvanto ja Kontulainen kirjoittavat.

Heidän mukaansa EKP:n päätöksentekoon osallistuminen edellyttää laajaa ja perusteellista valmistelutyötä Suomen Pankissa. Työ on suurelle yleisölle tuntematonta.

Suvanto ja Kontulainen avaavat keskuspankkien tehtäviä ja työtä uutuuskirjassaan “EKP ilmoitti tänään… Rahapolitiikka tyynessä ja myrskyssä”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE