Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Eläketurvakeskus: Työurien kokonaispituus kasvaa verkkaisesti

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Työurien kokonaispituus kasvaa melko hitaasti, kertoo Eläketurvakeskus. Sen tuoreen tutkimuksen mukaan ansiotyöurat ovat pidentyneet enemmistöllä suomalaisista, mutta osalla työurat ovat jopa aikaisempaa lyhyemmät.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vuosina 2010-2022 ansiotyöura piteni 18-vuotiaasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen välisellä ajalla keskimäärin 1,2 vuotta. Eniten ne ovat kasvaneet yli 50-vuotiailla.

-  Vuodesta 2010 vuoteen 2022 yli 50-vuotiaiden ansiotyöurat ovat pidentyneet 2,1 vuotta. Miehille työuraa kertyy keskimäärin enemmän kuin naisille. Ero on kuitenkin kaventunut, sillä naisten ansiotyöura on pidentynyt miehiä nopeammin, sanoo erikoistutkija Noora Järnefelt tiedotteessa.

Tutkimuksen mukaan naisten työuriin kertyy enemmän epätyypillisen työn jaksoja, ja perhevapaat lyhentävät naisten työuraa huomattavasti miehiä enemmän.

ELÄKETURVAKESKUKSEN mukaan osalla suomalaisista työuran pidentyminen jää tapahtumatta ja noin joka kymmenennellä se on hälyttävästi jopa lyhentynyt.

-  Lyhyttä ansiotyöuraa tekevillä uran pituus on lyhentynyt entisestään vuoden 2010 jälkeen, erityisesti alemman koulutusasteen miehillä. Miehistä kymmenellä prosentilla oli vanhuuseläkkeen alkaessa vuonna 2022 takanaan eläkevakuutettua ansiotyöuraa korkeintaan 16,4 vuotta, naisilla vastaavasti korkeintaan 15,5 vuotta, Järnefelt toteaa.

Korkeakoulutetuilla sen sijaan työurat näyttävät pidentyvän hyvin.

Järnefelt ennakoi, että tulevaisuudessa yli 40 vuoden työurat voivat olla hyvin tavallisia.

Tutkimuksen mukaan työurat ovat siirtyneet elämänkaarella myöhempään ajankohtaan, eli urat pitenevät lopusta ja eläkkeelle siirtyminen myöhentyy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE