Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

5.9.2021 06:08 ・ Päivitetty: 5.9.2021 07:49

Elina Valtonen vaatii ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulottamista kaikille työssäkäyville

Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Elina Valtonen vaatii ansiosidonnaisen työttömyysturvan ulottamista kaikille työssäkäyville nykyisen työttömyyskassakytkyn sijaan.

Demokraatti

Demokraatti

Valtosen mielestä hallituksen on syytä tehdä asiasta päätökset jo ensi viikon budjettiriihessä.

”Viime vuonna lähes kaikki puoluejohtajat ilmoittivat, että he kannattavat ansiosidonnaisen laajentamista kaikille – ei vain työttömyyskassaan kuuluville. Asiasta on myös kirjaus hallitusohjelmassa. Silti mitään ei ole tapahtunut”, Valtonen sanoo tiedotteessaan.

“Ansioturva on uudistettava kauttaaltaan ja siirtää Kelan hallinnoimaksi etuudeksi. Yhdenvertaisuus on tärkeä sosiaaliturvamme lähtökohta. Kokoomuksen ansiosidonnaisen uudistus poistaisi työmarkkinoilta eriarvoisuutta.”

Valtosen mielestä työttömyysturvan vakuutusluonne sotii hyvinvointivaltiomme perusajatusta vastaan, jonka yksi piirteistä on universaali sosiaaliturva jokaiselle asemasta riippumatta.

”Koronakriisin aikana työttömyysturvaan tukeutumisen tarve on kasvanut enemmän kassaan kuulumattomilla. He ovat yleisimmin nuoria, heikommin koulutettuja ja lyhyemmillä työurilla. Nykymallissa, kun hätä on suurin, vaille kunnollista toimeentulon suojaa jäävät heikoimmassa asemassa olevat ihmiset.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU