Rauhantahtoisella kukkahattumentaliteetilla tätä Anders Thomas Jensenin ohjausta katsova voi tuntea halua kyseenalaistaa elokuvan moraali, rennompi katsoja sen sijaan antaa naurun tulla kun on sen aika, ja jännityksen ottaa valtoihinsa, kun valkokankaalla aletaan viritellä verikekkereitä. Sijoitan itseni jonnekin noiden kahden ääripään oletettuun keskipisteeseen.

Oikeuden metsästäjät tarjoaa monia viihdyttäviä hetkiä, mutta toisaalta sen yrmyn päähenkilön johdatuksella latautuva nihilistinen kostohenki alkaa tarinan edetessä tympiä.

Sattuman kieltäjät

Sama pätee myös näyttelijöihin: Jensen tuntee jenginsä, sillä Mads Mikkelsen ja Nikolaj Lie Kaas ovat olleet keskeisissä rooleissa kaikissa hänen pitkissä elokuvissaan ja Nicolas Brokin useimmissa.

Mikkelsen esittää tällä kertaa Nato-joukkojen tanskalaista huippusotilasta, joka ollessaan komennuksella Afganistanissa saa kuulla vaimonsa menehtyneen metro-onnettomuudessa, Markus joutuu palaamaan kotimaahan pitääkseen huolta teini-ikäisestä tyttärestään.

Metroräjähdys alkaa pian näyttäytyä jonain muuna kuin onnettomuutena. Markuksen puheille tulee erikoisen oloinen tieteilijäkaksikko Otto ja Lennart (Nikolaj Lie Kaas ja Lars Brygmann), joista edellinen on ollut mukana samassa metrovaunussa kuin Markuksen vaimo, mutta säilynhyt hengissä. Nämä todennäköisyyslaskentaan vihkiytyneet tiedemiehet vakuuttavat Markukselle, että sattumalla ei ole tässä hommassa sijaa, ja kun sitten ilmenee, että samassa rytäkässä on ollut rikollisjärjestöä vastaan käytävän oikeusjutun avaintodistaja, jahti voi alkaa.

Käteen jää vähän

Oikeuden metsästäjien koominen perusvire lähtee juuri jahtausporukan epäkeskoisuudesta. Eloonjäämisen ja tappamisen ammattilainen Markus rinnallaan kaksi hömelöhköä matemaatikkoa ja näiden tietokonenörtti kaveri Emmenthaler (Nicolas Bro) ovat toiminnallisesti sekava iskujoukko, mutta kun kaikki pelaavat lätkähenkisesti omilla vahvuuksillaan, alkaa tulosta syntyä. Myös nörttien pinnan alta kuoriutuu ennennäkemättömiä taitoja kuten loppurytäkässä saadaan nähdä.

Markuksen vetämät ampumasulkeiset ovat elokuvan hupaisimpia hetkiä, ja muutenkin tiedemiesten epäkäytännöllisyys kaikilla Markuksen erityisosaamisalueilla tarjoaa naurun paikkoja. Välillä tosin  liidetään lähes Nuija ja tosinuija -sfääreissä.

Koominen vire alkaa luonnollisesti (ja valitettavasti) hiipua mentäessä kohti lopullista ratkaisua Jos tieteilijäosasto ei usko sattumiin, niin ei sen varaan mitään jätä Markuskaan jäljittäessään pommi-iskun tekijöitä. Virhe-arvioitakin tulee matkan varrella, mutta tehtävän sinetöintivaiheessa kyyti on kylmää ja jälki täsmällistä.

Itse väkivaltakohtauksia ohjaaja ei joidenkin tiettyjen amerikkalaiskollegoiden tapaan tapaan mitenkään koomista. Vaikka toimintakomedian kategoriaan kai taipuukin, Oikeuden metsästäjät ei sentään ole mitään Bad Boys -tyyppistä typerää listimisremellystä.

Paljon elokuvasta ei kuitenkaan käteen jää. Jossain vaiheessa viritelty isä-tytär-suhteenkin pohdinta jää puolitiehen, kun vauhti kiihtyy. Päällimmäiseksi ajatukseksi elokuvan jälkeen jää ihmetys siitä, kuinka suruttomasti tällainen kosto-operaatio hyväksytään päähenkilön ikään kuin terapiamuotona. Silmä silmästä, ja surutyö on sitten tehty.

Esimerkiksi parhaillaan ohjelmistossa olevan, ulkomaisen elokuvan Oscarilla palkitun Yhdet vielä -tragikomedian rinnalla tämä teos on Mikkelsenin filmografiassa yhdentekevämpien osastolla. Rooli on varsin vivahteeton, eikä Madsin jylhiä piirteitä ole edes tunnistaa tuhdin naamakarvoituksen alta. Niinpä Markuksen hahmo on jäädä koomisen osaston hoitelevan trion jalkoihin.