Islantilainen Baltasar Kormákur (s. 1966) kuului 2000-luvun alkuvuosien ohjaajalupauksiin. Läpimurtoelokuva 101 Reykjavík (2000) oli hauska kertomus tossukasta, joka päätyi asumaan äitinsä kaverin kanssa, Meri (2002) taas viileä seuranta tyrskyävästä sukukokoontumisesta.

Lupaavan alun jälkeen Kormákurille kävi vähitellen niin sanotusti harlinit. Hän päätyi rapakon taakse ohjaamaan toimintaelokuvia, joissa ei liikaa persoonallisuutta kaivattu, kunhan vain riitti visuaalista pelisilmää. Monet näistä leffoista ovat päätyneet Suomessakin teattereihin, vailla meteliä ohjaajastaan.

NYT KORMÁKUR palaa omemmille verkoilleen ja nappaakin aika vonkaleen. Olaf Olafssonin kahden vuoden takaiseen romaaniin perustuva Touch on vaivihkaa säväyttävä elämänmittainen rakkauskertomus, joka etenee kahdessa ajassa, nuoruudessa ja vanhuudessa. Kolmeen eri maailmankolkkaan sijoittuva kokonaisuus on kaunis, muttei imelä, riipaiseva, muttei pateettinen.

Syy Kristoférin varhaisempaan Lontooseen lähtöön on ollut aikanaan kauppakorkeakoulu. Se ei kuitenkaan nuorukaista (ohjaajan poika Palmi Kormákur) vasemmistolaisine näkemyksineen pidemmän päälle houkuttele – kalastuksen makuun jo kotikonnuillaan päässyt nuorukainen pestautuukin sen sijaan tiskaajaksi japanilaiseen ravintolaan. Siellä lempeä kaveri kiinnittää oitis silmänsä ravintoloitsija Takahashin (Masahiro Motoki) tyttäreen Mikoon (Kōki) – ja toisin päin myös.

1960-luvun lopun Lontoo on virkistävästi luotu. Harvoin tätä aikaa ja paikkaa on kuvattu etnisen ravintolan kautta. Erään Kormákurin verkkohaastattelun mukaanTouchin esivalmisteluissa kävi ilmi, että Lontoosta löytyi elokuvan tapahtuma-aikaan vain kolme japanilaista ravintolaa.

Lämmin, muistonomainen värisävy luo ravintolan saliin, keittiöön ja takapihalle sisäistyneen tunnelman, joka on kuin oma pieni maailmansa jossain toisaalla suurkaupungin keskellä, hektisempien rahavirtojen ulottumattomissa.

Kristofér selvästi kotiutuu paremmin sellaiseen seuraan, jossa yritetään pikemminkin selviytyä kuin oppia bisnestä, mutta radikaalin valintansa perimmäistä todellisuutta hän ei ole vielä joutunut kohtaamaan.

2020-luvun jo vieraammassa Lontoossa mennyttään tutkailevan Kristoférin elämänkulusta ei selvitetä paljon, mutta hänen herrasmiesmäisen hillitystä olemuksestaan ja mutkattomasta tavastaan toimia ja käyttää palveluita voi päätellä, että mies on pärjännyt, ehkä aika hyvinkin.

Leskeksi jääneen ex-ravintoloitsijan mieltä painaa silti äkisti ja selittämättä katkennut nuoruudenrakkaus. Jännittävän arvoitukselliseksi jää, kuinka merkittävästi se on aikanaan myös sekoittanut hänen idealismiaan ja yhteiskunnallisia näkemyksiään.

TOUCH ON ensimmäinen näkemäni elokuva, jossa yhä nimeltä mainitsemattoman pandemian aika kasvomaskeineen on kuvattu uskottavasti tapahtumien yhteyteen, vailla tendenssimäistä tai triviaalista otetta. Lentokone on miltei tyhjillään, hotelli on viimeistä päivää auki, mutta näitä ei alleviivata.

Taitavasti Kormákur sitoo Kristoférin kauniiden muistojen katkeamisen oikeastaan yhteen hänen nuorelle tietoisuudelleen vielä tuntemattomaan sanaan: hibakusha. Kun Mikoon pihkaantumisen myötä jo laajemminkin japanilaisesta kulttuurista kiinnostunut Kristofér ottaa selville, mitä se tarkoittaa, pian jokin muuttuu.

Atomi- tai vetypommista selviytynyttähän sana tarkoittaa, mutta sen enempää Touchista on vaikeaa kirjoittaa paljastamatta liikaa katsojalle.

Filmi, joka Touchin teemasta tulee eniten mieleen, on Alain Resnais’n ohjaama ja Marguerite Duras’n käsikirjoittama Hiroshima, rakastettuni (1959), yksi modernin elokuvan ydinteoksista. Kormákur ei pyri yhtä voimalliseen elokuvataiteelliseen visioon, mutta tuntuu tiedostavan esikuvan monumentaalisen merkityksen taustallaan. Hän tutkii vastaavantapaista aihetta ikään kuin käänteisesti, konventionaalisempia, muttei kuitenkaan latistavia keinoja hyödyntäen.

Romanttisten melodraamojen tapaan Touchissa korostuvat sekä rakastumisen muisto että jälleenkohtaamisen mahdollisuus, joita kuitenkin yhdistää hiljaisella voimalla toisiinsa se pidempi ja kohtuuttomampi konkretia, joka on kertynyt elämän varrelle ja jättänyt pään täyteen kysymyksiä Kristoférille ja pään täyteen vastauksia Mikolle. Kormákur hallitsee valitsemansa tyylilajin ilman yli- tai alilyöntejä – kosketus on kohdallaan.

Nobelin rauhanpalkinto meni viime viikolla Japaniin atomi- ja vetypommiselviytyjien järjestöjen liitolle Nihon Hidankyōlle. Jos siitä uskaltaa vetää jotain osviittaa, niin Touch voi olla aika vahvoilla piakkoin jaettavan Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi.