Jennifer Lawrence sai vuonna 2010 siihen mennessä nuorimpana eli kaksikymppisenä naispääroolin Oscar-ehdokkuuden elokuvasta Winter’s Bone. Maailmantähtiluokkaan hän nousi pari vuotta myöhemmin startanneessa Nälkäpeli-scifileffasarjassa, josta on nyt nähty neljä osaa, ja viides on tuloillaan.

Se Oscar napsahti Lawrencen takan reunukselle vuonna 2015 nimiosasta elokuvassa Joy. Samoihin aikoihin elokuvamailman rahavirroista perillä olevat lähteet tiesivät nimetä hänet eniten tienaavaksi naisnäyttelijäksi koko maailmassa.

Tuollaisiin meriitteihin nähden on hiukan yllättävää nähdä Lawrence tähdittämässä varsin pienimuotoista ja pohjimmiltaan tavanomaistakin pikkukaupunkikomediaa No Hard Feelings, jossa ei muita tähtistatuksella kirkastettuja näyttelijöitä ole mukana ollenkaan. Ellei sellaiseksi lasketa toisen päähenkilön, teinipoika Percyn isää esittävää, vahvalla takatukalla varustettua Matthew Broderickia – no, ei lasketa.

ALKUKOHTAUKSILLAAN ja asetelmiensa petaamisella No Hard Feelings antaa lupauksen, että tulossa olisi hyvinkin riemukas puolitoistatuntinen. Lawrencen esittämä Maddie Barker on sekä käänteissään että puheissaan räväkkä tapaus. Hän on asunut ikänsä Long Islandilla New Yorkin kupeessa sijaitsevassa Montaukin pikkukaupungissa, viihtyy sen arjessa vailla isompia ”bright lights, big city” -haaveita.

Vähän päälle kolmekymppinen Maddie asuu yksin vanhemmiltaan perimässä kivassa talossa ja tekee kahta työtä, rantabaarin tarjoilijana ja Über-kuskina, mahdollistaakseen rennon elämäntapansa. Kunnes eräänä päivänä tulee hinausliikkeen mies ja uhkaa viedä auton pois maksamattomien verojen tähden.

Maddien on keksittävä pelastuskeino, ja hänen ystävänsä löytävät netistä ilmoituksen, jossa rikas pariskunta hakee pojalleen eräänlaista elämäntapavalmentajaa. Percy on 19-vuotias pumpulissa kasvanut poika, menossa syksyllä Princetoniin opiskelemaan. Vailla ikätovereidensa kokemuspohjaa: Percy ei tiedä mitään bilettämisestä, deittailusta tai seksistä. Edes amerikkalaisille niinkin tärkeästä asiasta kuin autolla ajamisesta hänellä ei ole tuntumaa.

Percyn vanhempien toimeksianto kuuluu napakasti: date him hard. Ja Maddiehan ottaa haasteen vakavasti.

ELOKUVAN PERUSIDEA on toki aika keinotekoinen, mutta ohjaaja Stupnitskyn (myös käsikirjoittaja yhdessä John Phillipsin kanssa) ote pysyy timminä noin puoleenväliin asti. Maddien ja Percyn suhteen vakavoituessa No Hard Feelings alkaa luisua valiosarjasta romanttisen komedian kakkosdivariin, jossa rutiini ajaa virtuositeetin edelle.

Elokuva muuttuu ennalta-arvattavaksi ja kvasimelodramaattiseksi eivätkä harvenneet gägit jaksa enää huvittaa. Ei edes loppupuolelle sijoitettu tuhansien mahdollisuuksien kohtaus, jossa Maddie seuraa Percyä teinibileisiin ja tulee lievästi sanoen ikäsyrjityksi, saada kunnon hupia irti.

Ihan eri tehotasolla ollaan esimerkiksi alkupuolen kuutamouintiepisodissa: varsin kliseinen juttu, jossa ilkikuriset rannalla luuhailijat yrittävät pölliä naku-uimareiden kuteet, mutta lopputulemana on hilpeän säälimätön ”vapaaottelu”.

Supertähti Lawrence saa arvoistaan sparrausta uransa toisen pitkän elokuvan roolin tekevältä, Percya näyttelevältä Andrew Barth Feldmanilta. Hän tekee mainion hahmon, on aidontuntuisesti hämillään kaikesta siitä, mitä Maddie ujostelematta hänen elämänpolulleen virittää. Toivottavasti Feldmania ei ängetä liian pitkäksi aikaa tällaisten ressukkamussukoiden lokeroon.