Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Elokuva

Elokuva-arvio: Klassisen säveltäjän pojasta kasvaa gangstaräppäri

Emilio Sakraya esittää Rheingoldin päähenkilöä Giwar Hajabia.

Hampurilaisen Fatih Akinin (s. 1973) tilanne huolestuttaa. Hän ohjasi yhden 2000-luvun parhaista läpimurtotöistä, mutta on nyt saanut aikaiseksi tylyä meininkiä glorifioivan gangsterin kasvutarinan, Rheingoldin.

Jukka Sammalisto

Se läpimurtohan oli Suoraan seinään (2004), rosoisen impulsiivinen rakkaustarina, asetelmaltaan hiukan kuin Bertoluccin Viimeinen tango Pariisissa, mutta punkahtavammin maustein. Sitä seurannut Taivaan reunalla (2007) oli vielä varsin onnistunut perhedraama kaikessa kipeydessään, mutta kevyempi Soul Kitchen (2009) jo melkoista soosia.

Sen jälkeisiä saksanturkkilaisen Akinin elokuvia en olekaan nähnyt, joten Rheingold – puhdasta kultaa on paluuni Akinin tuotantoon miltei 15 vuoden tauon jälkeen.

ELOKUVA

Rheingold – puhdasta kultaa
Ohjaus: Fatih Akin
Pääosissa: Emilio Sakraya, Kardo Razzazi, Mona Pirzad
2022, 138 min. Ensi-ilta 26.4.
★★☆☆☆

Tarina alkaa 1980-luvun alun Teheranista, jonka konfliktien keskeltä Khomeinin joukkojen vainoama intellektuelli kurdiperhe pakenee Irakiin. Nainen synnyttää päähenkilön eli Giwar Hajabin pimeässä luolassa yksinään. Perhe päätyy rajujen vankilakokemusten kautta Eurooppaan, ensin Ranskaan vauraampiin kurdipiireihin ja sitten Länsi-Saksaan (ilmeisestikin ollaan vielä 1980-luvulla), jossa kerrotaan olevan konserttisaleja miltei vieri vieressä. Hajabin isä kun on nimekäs säveltäjä ja kapellimestari.

TÄTÄ POHJUSTUSTA vasten on hämmentävää, ettei Rheingold ole elokuvana lopulta paljon enempää kuin muuan gangstaräppärin lökäpöksyissään löhöten kelaama, kovalla koulullaan leveilevä elämäntarina. Kestoa on liki eeppisesti 138 minuuttia. Nimi, suomalaisittain tutummin Reininkulta, viittoo wagnerilaiseen mytologiaan, ja poikkeuksellisen tarinasta tekee juuri Hajabin perhetausta, klassinen kulttuuri, mutta tähän maailmojen kuiluun ei ihme kyllä pureuduta.

Akin ei vaivaudu selittämään tai analysoimaan, miksi sivistyskodin poika valitsee rikollisen tien. Ensin kopioidaan pornokasetteja raksamiehille, sitten siirrytään huumekauppaan. Välissä opitaan puolustamaan kadulla itseään, tulemaan vaaralliseksi. Rajut lapsuudenkokemukset ja isän poissaolo toimivat yksinkertaistettuna purkinavaajana Hajabin kovapintaiselle kehitykselle, jota elokuva melkeinpä juhlii. Räppäriura Xatar kulkee kirjaimellisesti sivussa, Akin ei osoita siihen ihmeemmin mielenkiintoa.

Elokuvan paras kohtaus on humanisti-isän ja perheestään jo kauan sitten erkaantuneen pojan tapaaminen vankilassa. Samaa riipaisevuutta kaipaisi muuhunkin elokuvaan, mutta machoilun pinnan alle ei löydy edes Wagnerilta avaimia.

Rheingold päättyy omahyväisemmin kuin uskoisikaan. Hajabilla menee messevästi, mutta entä hänen siskollaan, joka on opiskellut itselleen huippukoulutuksen, mutta kärsii joka kerran työtä hakiessaan veljensä rikollisesta maineesta?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE