Minulla on ollut aina ambivalentti suhde uskonlahkoista, hurmosliikkeistä ja kulteista kertoviin elokuviin. Joukkosuggestio psykologisena ilmiönä kiinnostaa kovasti, mutta toisaalta sen intensiivinen kuvaaminen synnyttää aina epämukavan, etenkin elokuvatetterisalissa aika klaustrofobisen tunteen.

Jällivaarassa Ruotsin Norrbottenissa syntynyt ja meänkielisessä Tornionjokilaaksossa varttuneen Jon Blåhedin lähes dokumentaarisen faktapohjainen elokuva Valitut (ruotsiksi Rörelser, meänkielellä Liikheitä) toimii kyllä samoin eli sekä kiehtoo ja ahdistaa, mutta onneksi tekee voittopuolisesti tuota ensimmäistä.

SUOMALAISEN SAARNAMIEHEN Toivo Korpelan synnyttämä, lestadiolaisesta valtaliikkeestä sittemmin omille teilleen lähtenyt Korpela-liike eli korpelalaisuus on hyvin kutkuttava elokuvan aihe. Kirjallisuutta, teatteria ja dokumentteja sen tiimoilta onkin jo syntynyt ihan kohtuullisesti, mistä erityinen kiitos kuuluu Tornionjokilaakson Pajalassa syntyneelle, kolmella kielellä (ruotsi, suomi menkieli) kirjoittavalle Meänmaan johtavalle kirjailijalle Bengt Pohjaselle. Juuri hänen elämäkertaromaaniinsa Dagning; röd! (Punainen aamunkoitto, 1988) ja hänen itsensä siitä sovittamaan näytelmään Blåhedin historiallisesti tarkka elokuva pohjautuu.

Blåhedin elokuvan keskushenkilö on korpelalaisuutta uusiin sfääreihin luotsaava Teodor Martinson, jonka hahmon selkeä esikuva on Tornionjokilaaksossa 1930-luvulla vaikuttanut Sigurd Siikavaara. Yhdessä toisen hurmahenkisen puhujan Hanneksen (tosielämässä Arthur Niemen) kanssa miehet julistautuivat Ensimmäiseksi ja Toiseksi Profeetaksi, joille vuonna 1933 Suomessa hyväksytty uusi raamatunkäännös on väärä tai heidän retoriikallaan kerrassaan ”hävityksen kauhistus”. Niinpä he alkavat profetoida ihan omanlaisestaan pelastustiestä, jossa tärkeänä tekijänä on ”kristalliarkki”, jonka on määrä laskeutua Tornionjokilaakson alueelle noutamaa valitut oikeauskoiset Palestiinaan eli paratiisiin maan päällä.

Virkavalta alkaa kiinnostua Teodorista ja tämän seuraajista, kun porukka lähtee levittämään suorasukaisin kielikuvin sanomaansa kylille: ”Paapelin portto helvettiin, saatana, perkele” kuuluu korpelalaisten omatekoisen ”Mooseksen virren” viesti. Viranomaisten mitta täyttyy, kun huhut liikkeen tilaisuuksiin liittyvistä seksihurjasteluista, alaikäisten raskauksista. ja omatekoisen viinan kanssa kotraamisesta alkavat levitä jokilaaksoon.

Korpelalaiset levittämässä ilosanomaa Paapelin portoista ja muista hävityksen kauhistuksista. Eturivissä emähihhuli Tyra Violaa esittävä Elina Knihtilä.

ELOKUVAN KESKEISIN näkökulmahenkilö on Rakel Martinson, kyläkoulun opettaja, jonka usko joutuu koetukselle Teodor-miehensä uskonnollisina rituaaleina harjoittamien juomisten ja syömisten tähden. Teodor tosiaankin kutsuu lahkonsa nuoria tyttöjä ”syömään” eli harjoittamaan alistettuna ja puolijulkisesti seksiä kanssaan. Liikkeen puhdistautumisriittehin kuuluu myös häpykarvojen kampaamsta ja peräaukon pesua. Transsissa tanssiminen tuntuu tällaisessa menossa ihan normitouhulta.

Blåhed kuvaa tässä tapakristillisessä ajassamme aika iljettävinä näyttäytyviä rituaaleja kiihkottomasti ja mässäilemättä. Katsoja saa itse päättää, miten niihin suhtautuu.Useimmille valinta ei liene vaikea.

Ehkä vähän tendenssimäisempää kerrontaa ohjaajalla on kohtauksessa, jossa Uppsalan rotubiologisen instituutin tutkijat tulevat suorittamaan kallonmittausta ja muita pikku operaatioitaan jokilaakson kansan pariin. Kiinnostava aihe, mutta ehkä ihan oman elokuvansa väärti. Tässä tarinassa episodi jää irrallisen päälleliimatuksi.

Muuten Valittujen tarina pysyy erinomaisesti kasassa. Sen ilmapiiri tihenee, mitä kavahduttavammiksi Teodorin hihhuleiden (tuokin tuttu pilkkasana saa elokuvassa kuvallisen selityksen) puuhat käyvät. Loppua kohden tunnelma alkaa välillä olla jo kuin trillerissä.

VALITUT ON roolitettu komeasti. Kielirajoja rikkovan teemansa ja siis myös dialoginsa merkeissä pääosissa nähdään suomenruotsalaista näyttelijäkermaa: Teodor Martinsonin roolissa on Jacob Öhrman ja hänen Rakel-vaimonaan vavahduttaa Jessica Grabowsky sekä profeetta Hanneksena Sampo Sarkola. Teodorin seuraajien joukossa nähdään korkean tason akateemista osaamista, kun hurjaa emähihhuli Tyra Violaa ja hänen miestään Jussia esittävät TeaKin näyttelijätaiteen professori Elina Knihtilä ja ex-kollegansa Hannu-Pekka Björkman.

Näitä pienemmissä rooleissa on luvalla sanoen kansainvälisiä nimiä, kun Rakelin vanhempia näyttelevät Aki Kaurismäen luottonäyttelijät Kati Outinen ja Sakari Kuosmanen sekä rotubiologi Herman Lundborgia monesta skandi-noir-sarjasta, muun muassa Sillasta tuttu Dag Malmberg.

Hienot roolit tekevät myös Hannes Suominen Teodorin nöyränä palvelijana ja Samuli Niittymäki itse Toivo Korpelana, joka ikävä kyllä katoaa kokonaan kuvasta alkujakson jälkeen. Niittymäen tavaramerkillisen tyylikkäästi sordinoitua näyttelemistä olisi katsonut mielellään pidempäänkin.

Laadukas casting näkyy ja kuuluu läpi elokuvan. Hurmoksen fyysisyys vakuuttaa, ja monikielinen dialogi putoaa hyvin vaivattomasti.

Ruotsalais-suomalaisena yhteistuotantona ja kaupan päälle meänkielisenä Valittujen voisi kuvitella olevan mitä sopivin ja pätevin vaikka Pohjoismaden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi. Mutta minkä maan ”väreissä” elokuva kilpailisi? Muun muassa Grönlannilla, Saamenmaalla ja Ahvenanmaalla on mahdollisuus nimetä PN:n kulttuuripalkintojen tavoittelijoiksi omat ehdokkaansa, mutta Meänmaalla ei vastaavaa statusta ole. Ei vielä, vaikka oma lippu jo on, ja kielellä virallinen vähemmistökielen asema.