Pikahälytyksellä ohjaajan tuoliin istutettiin Aku Louhimies, ja tehtäväksi asetettiin ilmeisesti jonkinlaisen torjuntavoiton saavuttaminen orastavassa täyskatastrofissa.

Niin voi sanoa käyneenkin, sillä Omerta 6/12 on kaikesta huolimatta siedettävää katsottavaa, vaikka viime hetkessä uusiksi pistetty käsikirjoitus on luokaton ja tarinan keskeisten hahmojen roolitus metsässä. Toimintakohtauksissa on kuitenkin sen verran ytyä, että tämän elokuvan ei tarvitse luimistella genrensä keskivertotarjonnan rinnalla. Etenkään, kun ontot kässärit ja näyttelijäsuoritukset ovat lajityypissä valtavirtaa.

Kaoottinen juoni

Seuraavan askeleen ryhmä ottaa, kun se iskee suoraan Suomen pyhimpään, Linnan itsenäisyyspäivävastaanotolle, ottaa panttivangiksi presidenttiparimme ja heidän arvovieraitaan. Varsinainen kohde on kuitenkin ranskalainen Nato-kenraali Jean Morel, joka on ollut vaikuttamassa siihen, että isä-Jankovic on aikoinaan tullut tuomituksi sotarikoksistaan Jugoslavian hajoamissodissa.

Kaiken taustalla häärää vielä Leonid Titov, Valko-Venäjällä päämajaansa pitävä syvän hämärän mies, jonka lonkerot ulottuvat niin Venäjän hallinnon sisäpiireihin kuin järjestäytyneeseen rikollisuuteen siellä ja täällä Itämeren maissa.

Selväpiirteiset, loogiset ja uskottavat juonirakennelmat eivät ole olleet muutamissa lukemissani (joihin 6/12 ei lukeudu) Remes-trillereissä tekijänsä vahvuuksia, eivät myöskään syvät henkilökuvat. Louhimiehen ohjausversiota varten uutta käsikirjoitusta tekemään hälyytetty Jari Olavi Rantala ei ole sitä status quota lähtenyt rikkomaan, sillä elokuvan kehnoimpia puolia ovat varsin kaoottinen tarinankuljetus ja tyhjinä kumisevat sankarihahmot. Etenkin kaikki se niukka dialogi, johon ei sisälly komentoja, uhkailua tai varoituksia, on täysin hengetöntä.

Louhimies ei ole toimintaelokuvia aiemmin ohjannut – ellei sotakohtausten ryydittämää Tuntematonta sotilasta siihen kategoriaan lueta – mutta varsin mukaansatempaavaa, joskaan ei erityisen persoonallista jälkeä hän on saanut aikaan. Itse isku Linnan juhlissa ja sitä seuraava iltaöinen takaa-ajo Helsingin kaduilla on toteutettu sähäkästi. Dronekamera taltioi lintuperspektiivistä joulukuunpimeää Helsinkiä näyttävästi. Näitä kuvakulmia tosin vilisee kaikissa action-filmeissä ja tv-rikossarjoissa niin avokätisesti, joten niistä ovat tehot jo haihtuneet.

Jasper Pääkkönen teki hyvän roolityön punaniskana Spike Leen BlacKkKlansmanissa, mutta Max Tannerin rooli natsaa huonommin. Agenttihahmon sähäkkyys ja kovuus eivät vain ole Pääkköstä omimmillaan. Häntä vielä monta pykälää yksiulotteisempia hahmoja tekevät kuitenkin ruotsalaisnäyttelijät Sverrir Gudnason Vasa Jankovicina ja Nanna Blondell Madsenina.

Sivuosissa sentään vähän näytelläänkin. Pertti Sveholm on varsin mainio huonon stressinsietonsa tähden hiiltyilevänä poliisipäällikkönä, virolainen Johan Ulfsak puolestaan tuo särmää Titovin pahishahmoon.

Elokuvan loppu jää niin levälleen, että kumma on, jos ei sille jotain jatkoa puserreta. Erään megaluokan murhankin tekijä jää näet vapaalle jalalle. Ei tosin olisi väliksi, jos hänen kiinni saamisekseen ei vaivaa nähtäisi.