Alkuperäisessä Klassefesten 3:ssahan ollaan alaotsikon mukaisesti menossa kastejuhlaan, mutta tuttu päähenkilötrio koukkaa matkalla sinne  bilettämään pitkin Tanskaa  ja etsimään “hoitoa” eroahdistusta potevalle jäsenelleen. Suomalaisversiossa sama homma hoituu ikään kuin all inclusive -pohjalta Tallinnaan suuntautuvalla sinkkuristeilyllä.

Vanha perusjengi – Tuomas (Jaajo Linnonmaa), Antti (Sami Hedberg) ja Niklas (Aku Hirviniemi) – on siis koossa edelleen, mutta ohjaimiin on Solar Filmsin Markus Seliin on houkutellut vanhan kaverinsa Renny Harlinin. Ilmeisesti lypsykoneeseen on haluttu saada vähän lisää kierroksia, ja kyllähän niitä muutamissa kohtauksissa tuleekin. Jätkäremmin perussekoilua ryyditetään muun muassa houreisella laivadiskosessiolla sekä autokannella tapahtuvalla action-pläjäyksellä, josta löytyy sekä hidastuksia että kungfu-henkistä taistelukoreografiaa, kovin kotikutoisesti tosin.

Vitseillä ahdettu kässäri

Jo ennen kuin sankarikolmikkomme on päässyt laivaan asti on esitelty yllin kyllin virtsatiehuumoria, naisten päälle kaatuiluja ja muuta äijämäistä ryynäilyä. Kaverukset hakevat hoivakodista joukkueensa  neljänneksi pyöräksi Antin iskän Akselin, jonka muistisairaus näyttää olevan paranevaa sorttia, kun radalle päästään. Pyörätuolikin lentää laivalla yli laidan, on lentää mieskin, mutta Harlinin Cliffhangerista muistumia tuova täpärä pelastus pitää ukkoraiskan vielä elävien kirjoissa. Alleviivaavampiakin leffaviittauksia löytyy.

Kaiken sekoilun loppukliimaksi tapahtuu  Antin ex-vaimon ja tämän uuden niljakemiehen Karnon rakkauden hedelmän ristiäisissä. Jäin miettimään, mihin noin puolet elokuvasta vievää risteilyvaihetta edes tarvittiin. Kastajaisjuhlat tarjoaisivat itsessään kylliksi aineksia tämän tollotrion toilailuille. Mutta onhan tallinkki aina tallinkki. Sitä paitsi Tallinnaan suuntaava risteily suo käsikirjoittajille (Mari Perankoski, Renny Harlin ja Aleksi Bardy) tilaisuuden huvitella myös viron kielellä, mikä tosin ei, sekään, ole niitä tuoreimpia lähteitä suomalaisessa huumoriperinteessä. Kari Heiskasen Raivolan rysäpoksyista Velipuolikuussa on  lähelle 40 vuotta aikaa, ja jo silloin homma kävi hauskemmin.

Virolaisulottuvuus tuo elokuvaan myös huteran rikosjuonteen, kun Antille morsmaikuksi kaavailtu Pilve (Pihla Maalismaa) osoittautuukin vilunkimies Lennartin (Jukka Puotila) perintätoimien välikappaleeksi.

Jos on Luokkakouksen juoni löysänlainen, sitä tiukempaan on ahdettu dialogi. Se pyrkii olemaan ronski joka käänteessään ja laukomaan verbaalista gägiä joka repliikillään. Seassa on osumia, mutta enimmäkseen läpänheitto on itsetarkoituksellisen roisia ja usein vain yläastetasoista homo-, pesänvonkaus- ja eritevitsailua, josta tulee aika nopeasti ähky.

Pertti Sveholmin vähemmän formaattivaateissa näyttelemä Akseli-ukkeli on muuten hyvin kliseiseksi väännetyn henkilögallerian valopilkku. Loppua kohti tämäkin hahmo vähän latistuu.  Kolmikko Hedberg-Hirviniemi-Linnonmaa pelaa ilmeisesti edelleen omilla vahvuuksillaan ja maneereillaan. Ei elokuvasarjan kolmonen heidän näyttelemiseensä kaadu, jos ei korkeammallekaan kohoa. Näyteltävä vain on niin yksinuottista jumputusta.

Elokuvan lopussa soivan tunnaribiisin nimeltä Hauskaa esittää imatralainen bilebändi Osmo´s Cosmos. Onhan se kiva, jos  jollain oli.