David Lynchin Elefanttimies (1980) lienee tätä nykyä kuuluisin kasvoja hallitsevasta epämuodostumasta ja ihmisestä sen takana kertova elokuva. Perhe- ja nuorisodraaman keinoja käyttävä Peter Bogdanovichin Naamio (1985) on jo vähän unohdetumpi.

Aaron Schimbergin ohjaama A Different Man lähestyy aihetta aika tuoreesta, woodyallenmaisesta kulmasta. Elokuvan päähenkilö Edward Lemuel (Sebastian Stan) on tottunut yksinäisyyteensä sairastaessaan neurofibromatoosia, joka aikaansaa hänen iholleen varsin vaikeita kasvaimia. Edward elelee rauhassa rapistuvassa vuokratalossa ja pyrkii pikemminkin tarkkailemaan ihmiskontakteja kuin hakeutumaan osaksi niitä. Naapurin avulias ja touhukkaasti tuttavuutta tekevä Ingrid (Renate Reinsve) saa hänet kuitenkin uskomaan hiukan henkilökohtaiseen sosiaaliseen elämäänsä. Kirjoittava Ingrid lupaa Edwardille, joka tekee pieniä rooleja erilaisuuden kohtaamista valmentavissa opetusvideoissa, osan seuraavasta näytelmästään.

UUDEN HABITUKSENSA lumoissa Edward vaihtaa pikapäätä myös identiteettiään nimeten itsensä Guy Moratziksi, sukulaiseksi, joka väittää Edwardin päätyneen itsemurhaan. Ingrid kuulee kuolinuutisen ja kirjoittaa näytelmän Edwardista. Kasvomaskin päälle puettuaan Guy nappaa Edwardin roolin ja taasen riisuttuaan maskinsa iskee Ingridin naisystäväkseen.

Guyna Edward näkee kuitenkin Ingridissä puolia, joita Edwardina ei nähnyt, ja hänen uusi identiteettinsä on koetuksella jo suhteen alkaessa. Suurimmaksi ongelmaksi muodostuu kuitenkin hänen entisestä elämästään ulkoisesti muistuttava Oswald (Adam Pearson), joka saapuu kilpailemaan Edwardin roolista ja on sairaudestaan huolimatta varsinainen silmäätekevä salonkisankari, Edwardin ja myös Guyn vastakohta.

A Different Man muistuttaa myös hieman 1980-lukulaisten Pelon rajalla – tai Ray Bradbury esittää -sarjojen merkillisiä jaksoja, joissa henkilö saattoi tarttua johonkin arveluttavaan houkutukseen kiperässä pulmanratkaisussaan. Nuo jaksot kestivät vajaat puoli tuntia, mutta kumma kyllä A Different Man toimii hyvin miltei kaksituntisena. Myös käsikirjoituksesta vastaava Schimberg saa Guyn/Edwardin hahmoon syvyyttä, kun tämä ajautuu itseään ja muita koskevine virhepäätelmineen mitä kafkamaisempiin koettelemuksiin.

Ilman taitavia näyttelijöitä tällainen elokuva ei onnistuisi. Sebastian Stania ja Renate Reinsveä seuratessa tuntuu, että molemmilla on vielä loistava tulevaisuus edessään. Stan näytteli viimeksi Donald Trumpia The Apprenticessa, norjalainen Reinsve taas löi itsensä läpi muutaman vuoden takaisessa The Worst Person in the Worldissa. Oikeasti neurofibromatoosia sairastava englantilainen Adam Pearson tekee vähintäänkin Oscarin arvoisen tulkinnan Oswaldista, jonka suorastaan kaikkivoipainen kyvykkyys asettuu ironisesti Guyta/Edwardia hallitsevan epävarmuuden vastinpariksi.

A Different Manissa on erikoista tuoreutta, jossa on samalla muistumia tietyistä 1970- ja 1980-lukujen luonteikkaista New York -kuvauksista. Atmosfääri on arkisen pienimuotoista, siitä huolimatta alati eläväistä ja rikasta. Keskeinen tuotantoyhtiö on nykyajan kiinnostavana levitysfirmanakin tunnettu manhattanilainen A24.

Schimbergin tapa korostaa sosiaalisten identiteettien ja vuorovaikutusten tilanneherkkyyttä tuntuu ehkä myös siksi uskottavalta, että hänellä itsellään on synnynnäinen suulakihalkio, joten tarinan takana on tietämystä poikkeaman kanssa elämisestä. Varsin ytimekkäänä jää mieleen pieni kohtaus, jossa Edward tapaa aukiolla Abraham Lincolnia mahdollisimman hievahtamatta esittävän performanssitaiteilijan.