Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

16.10.2023 13:22 ・ Päivitetty: 16.10.2023 13:23

Elokuva- ja tv-alan tuotantokannustimelle sittenkin rahoitus valtion budjettiin – ”Herätti ansaittua huolta”

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Elokuva- ja televisioalan tuotantokannustimelle on sittenkin tulossa rahoitus valtion ensi vuoden budjettiin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) kertoo, että se on varmistanut audiovisuaalisten tuotantojen kannustinrahoituksen ensi vuoden talousarvioesitykseen.

Rahoitus on enintään kymmenen miljoonaa euroa. Summa irrotetaan Business Finlandin rahoista.

Kannustimen avulla houkutellaan ulkomaisia tuotantoyhtiöitä kuvaamaan elokuvia ja sarjoja Suomessa sekä edistetään kotimaisten elokuvien kansainvälistä rahoitusta ja jakelua.

Audiovisuaalinen ala koki viikko sitten takaiskun, kun hallituksen budjettiesitykseen ei sisältynyt määrärahaa av-tuotantokannustimelle. TEM oli alun perin esittänyt kannustimelle 20 miljoonaa euroa valtion ensi vuoden budjettiin.

Elinkeinoministeri Wille Rydman (ps.) on tyytyväinen siihen, että av-kannustimen rahoitukselle löytyi sittenkin ratkaisu.

-  Kannustimen puuttuminen budjettiesityksestä herätti ansaittua huolta, Rydman sanoo tiedotteessa.

Lisää aiheesta

RYDMAN myös kertoo, että valtion ensi vuoden budjettiin valmistellaan täydentävää esitystä, johon sisältyisi toinen kymmenen miljoonan euron varaus av-kannustinta varten.

-  Sen toteutuessa tuen kokonaismäärä nousisi TEMin alun perin esittämään 20 miljoonaan euroon.

TEM kertoo, että erityisesti kotimainen draamatuotanto on kasvanut kannustimen myötä. Kannustin edellyttää ulkomaista rahoitusta, jolloin myös kansainvälinen jakelu varmistuu.

Ministeriön mukaan av-kannustimen tarve on kasvanut kahtena viime vuotena merkittävästi erityisesti ulkomaisten asiakkaiden löydettyä Suomen.

-  On äärimmäisen tärkeää, että hyvälle kehitykselle varmistetaan nyt myös jatko, Rydman sanoo tiedotteen mukaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU