Kirjallisuus
5.11.2018 08:24 ・ Päivitetty: 5.11.2018 08:27
Elokuvaohjaaja Virpi Suutari valitsee vuoden parhaan tietokirjan: Finlandiasta kisaavat muun muassa kirjat Nokiasta, Ultra Brasta ja loisista
Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnosta kilpailee tänä vuonna muun muassa Risto Siilasmaan Nokian vaiheita käsittelevä kirja Paranoidi optimisti.
Lisäksi ehdolla ovat muun muassa Ville Similän ja Mervi Vuorelan kirja popyhtye Ultra Brasta, Kaisa Haatasen ja Sanna-Mari Hovin kuninkaallisten elämää käsittelevä teos Monarkian muruset sekä Helena Ruuskan kirja taiteilija Hugo Simbergistä.
Ehdolla on myös sisällissodan vaiheita käsittelevä Seppo Aallon teos sekä Tuomas Aivelon kirja loisista.
Voittajan valitsee elokuvaohjaaja Virpi Suutari. Voittaja julkistetaan kuun lopussa.
Ehdokkaat valitsi tietokirjallisuuden valintalautakunta, johon kuuluvat lautakunnan puheenjohtaja, viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Johanna Vesikallio sekä toimittaja Tuomas Kaseva ja kirjakauppias Heli Kuvaja.
Palkinto on suuruudeltaan 30 000 euroa. Viime vuonna palkinto myönnettiin Riitta Kylänpään teokselle Pentti Linkola – Ihminen ja legenda.
Tällä viikolla julkistetaan myös muiden kirjallisuuspalkintojen ehdokkaat. Keskiviikkona kerrotaan, mitkä teokset kilpailevat lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnosta. Perjantaina paljastetaan kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat.
Finlandia-palkinnot jaetaan keskiviikkona 28. marraskuuta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.