Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

5.12.2025 12:00 ・ Päivitetty: 5.12.2025 12:00

Elon Muskin X saa mojovat sakot EU:lta – J. D. Vancen kuppi nurin: ”EU:n pitäisi tukea sananvapautta”

iStock

EU-komissio lyö 120 miljoonan euron sakot miljardööri Elon Muskin viestipalvelu X:lle eli entiselle Twitterille.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Rikkomukset koskevat alustan sinisen varmennusmerkin harhaanjohtavuutta, mainosrekisterin puutteellista läpinäkyvyyttä sekä tutkijoille tarjottavan julkisen datan saatavuuden laiminlyöntiä, komissio kertoi perjantaina.

EU:n mukaan esimerkiksi alustan verifioitujen eli käyttäjien ”varmennettujen” tilien siniset merkit johtavat kuluttajia harhaan, koska kuka tahansa voi saada sellaisen maksamalla rahaa.

Kyse on ensimmäisestä EU:n digipalvelusäädöksen (DSA) nojalla antamasta sakosta. Tutkinta asiasta alkoi joulukuussa 2023.

Komissiolla on käynnissä myös toinen, erillinen tutkinta X:n algoritmeista. Komission virkamies kertoi perjantaina, että tämä tutkinta on yhä kesken. Tässä tutkinnassa kyse on siitä, että X:n epäillään manipuloivan alustan toimintaa niin, että äärioikeistolaiset julkaisut ja poliitikot saavat suurempaa näkyvyyttä kuin muut poliittiset ryhmittymät.

Digiasioista vastaava suomalaiskomissaari Henna Virkkunen kommentoi päätöstä perjantaina.

- Harhaanjohtavat siniset varmennusmerkit, mainostietojen häivyttäminen ja tutkijoiden sulkeminen ulkopuolelle eivät kuulu EU:n verkkoympäristöön, Virkkunen sanoo tiedotteessa.

- DSA:n ensimmäisellä rikkomuspäätöksellä asetamme X:n vastuuseen käyttäjien oikeuksien heikentämisestä ja vastuunkannon välttelystä, Virkkunen jatkaa.

YHDYSVALTAIN presidentin Donald Trumpin ja amerikkalaisten teknologiajättien suhteet ovat läheiset, joten päätöksellä voi olla vaikutuksia Yhdysvaltain ja EU:n valmiiksi jännitteisiin suhteisiin.

Yhdysvallat on vaatinut EU:ta luopumaan amerikkalaisten teknologiajättien sääntelystä ja yhdistänyt sen myös tullineuvotteluihin unionin kanssa. Yhdysvaltoja on ärsyttänyt muun muassa digipalveluiden verotus EU:ssa.

Brysselissä marraskuussa vieraillut Yhdysvaltain kauppaministeri Howard Lutnick on avoimesti todennut, että EU:n pitäisi harkita digijättien sääntelyä uudelleen, mikäli se haluaa Yhdysvaltojen alentavan teräkselle ja alumiinille asetettuja tulleja.

EU on taas sanonut, että sen digialustoja koskeva lainsäädäntö ei ole neuvottelukysymys.

Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance ilmaisi jo ärtymyksensä sakoista X:lle.

- EU:n pitäisi tukea sananvapautta eikä iskeä yhdysvaltalaisia yrityksiä vastaan roskan vuoksi, Vance kirjoitti X:ssä ennen kuin komission päätös tuli julkiseksi.

EU-komission mukaan kyse ei ole sensuurista. Komission tiedottaja Thomas Regnier huomautti, että perjantain päätöksessä ei myöskään ole kyse minkäänlaisesta alustan sisällön moderoinnista, vaan muun muassa alustan läpinäkyvyyteen liittyvistä kysymyksistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU