Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Päätoimittajalta

Elukka, punikkien susinarttu ja hirtettävä rikkuri – näistä lakkopuheista meidän pitää päästä eroon

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Päätoimittajalta

Petri Korhonen

Demokraatin vastaava päätoimittaja.

Lakkolaisten, rikkurien ja muiden ihmisten solvaamisesta meidän on opittava pois, ennen kuin myrkytämme sielumme.

Petri Korhonen

Demokraatti

Lakkokevät on saanut ihmiset taantumaan kielenkäytössään yli sadan vuoden takaisiin tunnelmiin.

Kirjailija Jack London (1876-1916) on mainittu tällä viikolla taas pariinkin kertaan.

Hänen vuoden 1904 vuodatustaan lakkorikkurien syvimmästä olemuksesta on siteerattu ay-ihmisten puheissa ja sosiaalisen median postauksina, muka viattomina kirjallisuuslainoina.

Onhan se väkevää ja paatoksellista tekstiä, vampyyreihin ja kalkkarokäärmeisiin rinnastaminen. Sekä toimintaohjeet, tässä vapaasti suomennettuna:

Kenelläkään miehellä (tai naisella) ei ole oikeutta olla rikkuri niin kauan kuin on olemassa vesilammikko mihin hän voi hukuttaa raatonsa ja kyllin pitkä köysi mihin hirttää itsensä.

LONDONIN aika oli Yhdysvalloissa nopean teollistumisen, ay-järjestäytymisen ja suurten lakkokausien pirstomaa poikkeustilaa. Työnantajat perustivat omia suojajoukkojaan lakkojen murskaamiseksi väkivalloin.

Lisää aiheesta

Työttömiä oli sen verran paljon, ettei ollut mitään ongelmaa värvätä heistä rikkureita, aseistettujen lakonmurtajien suojaamana. Lakkovahteja ammuttiin surutta, ja tekijät pääsivät ilman tuomioita.

Samat otteet olivat työntekijäpuolella. Vuosina 1906-1911 muun muassa siltatyöntekijöiden kilta räjäytti noin sadalla työmaalla pommeja, surmaten lukemattomia sivullisia. Se on yhä suurin Yhdysvalloissa koettu terrorismin aalto.

Työntekijäpuoli iski myös väkivaltaisuuksista kirjoittaneeseen mediaan: Los Angeles Times -lehden toimitukseen 1910 tehdyssä pommi-iskussa ja siitä seuranneessa kaasuräjähdyksessä kuoli yli 20 toimittajaa, sata muuta ihmistä vammautui.

Londonin 120 vuoden takaista lyriikkaa soveltaen suomalaisenkin ay-liikkeen omissa julkaisuissa rikkureista on tänä keväänä puhuttu mätinä omenina, konnina, rottina ja elukkoina.

ELÄINVERTAUKSISSA on joku suomalaisiin vetoava tuttu kaiku. Muistattehan Ilmari Kiannon lehtikirjoitukset keväältä 2024… anteeksi, keväältä 1918:

Eikö olisi oikeata tuomiotaktiikkaa ottaa joku prosentti vihollisen toisestakin sukupuolesta – siten siveellisesti vaikuttaakseen näiden kurjiin ammattisisariin?… Todistettu on, että Suomen kansalaissodassa ovat punakaartilaiset petoja, monet heidän naisistaan susinarttuja, vieläpä naarastiikereitä. Eikö ole hulluutta olla ampumatta petoja, jotka meitä ahdistelevat.

Jonneille recappina: Ilmari Kianto oli tuon ajan Jari Tervo, verevä mediapersoona ja kohukirjailija. Kun influensseri Iki-Kiantokin lietsoi fanejaan tekemään työväestössä etnistä puhdistusta, ei ihme että kostonhimon henki tarttui moneen.

Mutta se on ihme, että sama henki herää aiheuttamiensa hautojen yltä taas 106 vuoden jälkeenkin.

Nytkin hallituksen kannattajat huutavat jo sosiaalisen median palstoilla punikkeja kuriin, ay-mafiaa tuomiolle ja kapinoitsijoita montun reunalle.

Miten pitkään suomalaisten keskinäinen kunnioitus ja inhimillisyys säilyvät?

Usein tätä suunsoittoa perustellaan molemminpuolisilla perinteillä: rasvakourien ay-meininki vaan on reipassuista ja kovat puheet kuuluvat arkeen, kuin tappelut jääkiekkoon.

Samaa puolustelua käyttävät myös oikeistopopulistit: perussuomalaisen puolueenkin perinteisiin kuuluu räväkkä kieli ja kansanomaisuudella ylpeily.

En kovin usein kiroile, mutta molemmat perustelut ovat suoraan sanottuna perseestä.

Siteeraisinko nyt Urho Kekkosta, joka tunsi sekä Jack Londonin tuotannon että kansalaissodan kauhut?

SAATANAN TUNARIT. Te raukkamaiset suunpieksijät ja uhossanne vastuuttomat vihanlietsojat, molemmin puolin lakkorintamaa. Ja me, jotka olemme sietäneet tätä räyhäämistä vaikenemalla.

Jos alamme nimitellä toisiamme yli sadan vuoden takaisilla nimityksillä – joiden taustasta harva oikeasti tietää hevon helvettiä – miten pitkään suomalaisten keskinäinen kunnioitus ja inhimillisyys säilyvät?

Mitä voitamme liioittelulla ja kanssaihmisten solvaamisella?

On totta, että tässä lakkokeväässä kamppaillaan isoista asioista. Ihmisten toimeentulosta, oikeudesta hyvinvointiin ja mielenilmauksiin, Suomen talouden suunnasta.

Silti sekä ay-liike, työnantajat että hallitus pyrkivät tekemään Suomesta omasta mielestään parempaa ja vahvempaa maata.

Tavoitteissa ja toteutusmalleissa on isoja eroja ja ristiriitaisuuksia, kuten aina ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä.

KIISTOISTA huolimatta te olette IHMISIÄ, ette rottia, omenia tai konnia, tapettavia punikkeja tai hirtettäviä kätyreitä.

Suomalaisella on oikeus toimia vakaumuksensa mukaisesti: mennä lakkoon epäreiluja hallituspäätöksiä vastaan. Tai halutessaan tukea reilua työnantajafirmaa saapumalla töihin työnseisauksen aikana.

Kumpaakin toimijaa voi moittia siitä päätöksestä, mutta ei ikinä ihmisarvoa loukaten tai työyhteisöstä eristäen, työpaikkakiusaten.

Jos olisin teologi, minulla olisi suuri kiusaus heittää nyt sekä Jarkko Elorannan, Mikael Pentikäisen, Jyri Häkämiehen että Petteri Orpon nimissä esiintyviä törkyturpia mahdollisimman painavalla ja teräväkulmaisella Raamatulla:

Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

Paitsi ettei Matteuksen evankeliumin (luku 13, jae 34) siteeraaminenkaan olisi tässä yhteydessä oikein, ei edes pääsiäisaikana.

Autuaampia ovat nyt ne ay-liikkeen, hallituksen ja työnantajien edustajat, jotka nousevat omalla esimerkillään tätä solvaamista ja räyhäämistä vastaan.

Teitä toivoisin näkeväni ja kuulevani nyt mahdollisimman äkkiä.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE