Politiikka
31.8.2021 15:58 ・ Päivitetty: 31.8.2021 15:58
Emma Kari avautuu: ”Tämä on asia, johon ei ole herätty vielä lainkaan samalla vakavuudella”
Vihreille on tärkeää, että budjettiriihessä pidetään kiinni hallituksen sopimasta ilmastotavoitteesta ja siihen liittyvistä päätöksistä.
– Valmistelut on valmisteltu, näitä asioita on selvitelty tässä maassa hyvin pitkään. Aika päätöksille on nyt, sanoi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Emma Kari tiedotustilaisuudessa ryhmän kesäkokouksessa tiistaina.
Tällä hetkellä ei hänen mukaansa ole mitään yhtä tiettyä taikaiskua tai päätöstä, jolla saadaan ilmastotavoitteet saavutettua vaan useita eri virkamiesten valmistamia esityksiä monille eri sektoreille.
Jo aiemmin vihreät on nostanut esiin turvepeltojen raivaamisen, Kari sanoi.
– Toinen sellainen asia, jota me haluamme viedä jo tässä kohtaa eteenpäin, on luontopääoman mukaan ottaminen kansantalouden kirjanpitoon. Haluammme, että luontokato on osa päätöksentekoa ja ohjaa sitä.
Luontokadon pysäyttäminen on Karin mukaan ihan yhtä kriittistä kuin ilmastokriisin pysäyttäminen.
– Tämä on asia, johon ei ole herätty vielä lainkaan samalla vakavuudella.
Hallituksen budjettiriihi on ensi viikolla. Vihreät on vaatinut, että riihessä tehdään loput ilmastopäätökset, jotta Suomi saavuttaa ilmastoneutraaliustavoitteensa vuonna 2035.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.