Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Emme ole tulleet kuulluksi” – Pro laajentaa työnseisauksiaan

Arja Jokiaho

STTK:lainen Ammattiliitto Pro laajentaa poliittiia työnseisauksia 1. helmikuuta erikseen nimetyillä aloilla.

Demokraatti

Demokraatti

Pron tänään ilmoittaminen uusien työnseisausten piirissä on 32 000 toimihenkilöä. Työnseisaukset koskevat Digitaa, ict- sekä rahoitus- ja vakuutusaloja sekä kiinteistöalan toimipaikkoja.

Lisäksi Pron hallitus päätti, että Pron jäsenillä on järjestöpäätöksellä oikeus osallistua palkansaajakeskusjärjestöjen STTK:n ja SAK:n ensi torstaina Helsingissä järjestämään poliittisen mielenosoitukseen.

Päätös ei koske aloja, joilla on voimassa ehdoton työrauhavelvoite eikä yrityskohtaisten työehtosopimusten piirissä työskenteleviä, ellei erikseen ilmoitettu. Mielenosoitus ei kohdistu työehtosopimuksiin, Pro painottaa.

– Olemme syksystä asti pyytäneet vuoropuhelua työmarkkinoiden umpisolmun ratkaisemiseksi, mutta emme ole tulleet kuulluksi. Poliittiset työtaistelutoimet kohdistuvat työelämäheikennyksiä vastaan, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen toteaa tiedotteessa.

Pro vaatii, että pääministeri Petteri Orpo (kok.) kuulee myös palkansaajien näkemykset työelämäkysymyksissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE