Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“En ole kuullut, että kukaan sellaista olisi esittänytkään” – Yle: Sipilä torppaa nollatuntisopimusten kieltämisen lailla

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei ole kuullut, että kukaan olisi esittänyt nollatuntisopimusten kieltämistä lailla.

– Sen kieltämisessä ei varmaankaan ole mitään järkeä. Se ei ole varmaankaan kenenkään intressissä, hän totesi Ylen pääministerin haastattelutunnilla.

Kuitenkin työmarkkinajärjestöistä esimerkiksi SAK haluaa kieltää lailla sopimukset, joissa työntekijälle ei voida taata viikottaista työaikaa.

Sipilä tulkitsee omalla tavallaan 10-kohtaista muistiota, jonka työmarkkinajärjestöt ja hallitus ovat yhdessä laatineet. Sen on määrä olla pohjana jatkotyölle, jonka hedelmiä katsastetaan puoliväliriihessä. Mukana ovat muun muassa nollatuntisopimukset.

Se ei ole varmaankaan kenenkään intressissä.

Sipilän mukaan hallitus on valmis tarkistamaan pelisääntöjä. Hänen mielestään ei ole oikein, että työntekijä joutuu työttömyysturvassa karenssiin, jos hänellä ei ole ollut toimeksiantoja pitkään aikaan, ja hän haluaa irtisanoa nollatuntisopimuksen.

– Mutta monet haluavat tehdä juuri tällaisella toimeksiantopohjalla töitä, esimerkiksi opiskelijat, Sipilä perustelee.

Lisää aiheesta

Hallituksen työllisyystyöryhmät istuvat parhaillaan pohtimassa työllisyyskysymyksiä. Niitä valmistellaan osin kolmikantaisesti.

– Toivomme ja uskomme, että löydämme yhdessä ratkaisut kuten löysimme kilpailukykysopimuksessakin, Sipilä huomauttaa.

Hän on saanut jatkuvasti kiitoksia, viimeksi Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerilta:

– On tämä Suomi ihmeellinen paikka, että siellä pystytään sopimaan, Sipilä kertoi Junckerin ihastelleen.

Työllisyystyöryhmissä ei Sipilän mukaan ole kovin isoja ristiriitoja. Hän olevansa valmis perustamaan seurantaryhmän, joka seuraa työllisyystoimien vaikutuksia. Sipilä kaavailee, että se voisi olla virkamiesvetoinen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE