Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

”En usko, että on mitään syytä dramatisoida tilannetta” – EU ei suosittele diplomaattien perheiden poistumista Ukrainasta

LEHTIKUVA / AFP Sergei Supinsky

EU ei aio toistaiseksi suositella jäsenmailleen diplomaattien perheenjäsenien vetämistä Ukrainasta, sanoo EU:n ulkosuhteista vastaava Josep Borrell.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Emme aio tehdä niin, koska tietoomme ei ole tullut mitään erityistä syytä, Borrell sanoi saapuessaan EU:n ulkoministerikokoukseen, johon videolinkin välityksellä osallistuu myös Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken.

-  En usko, että on mitään syytä dramatisoida tilannetta niin kauan kun neuvottelut ovat käynnissä, ja nehän ovat käynnissä, Borrell jatkoi.

Hän sanoi toivovansa, että ulkoministeri Blinkenillä on asiasta lisää tietoa.

Yhdysvallat on määrännyt yhdysvaltalaisdiplomaattien perheenjäsenet lähtemään Ukrainasta Venäjän sotilastoimien uhan vuoksi.

Yhdysvaltain hallinto on jo aiemmin antanut muille kuin välttämättömille lähetystön työntekijöille luvan lähteä maasta vapaaehtoisesti.

Ukrainan mukaan Yhdysvaltain päätös oli ”ennenaikainen”.

-  Pidämme Yhdysvaltain päätöstä ennenaikaisena ja osoituksena liiallisesta varovaisuudesta, sanoi Ukrainan ulkoministeriön edustaja Oleg Nikolenko lausunnossaan.

Myös Britannia ilmoitti maanantaina vetävänsä lähetystöhenkilökuntaansa ja näiden omaisia Ukrainasta. Lähetystö pysyy edelleen auki välttämättömiä toimia varten.

”Jatkamme parhaillaan vahvan pakotepaketin rakentamista.”

Viikonloppuna suuresta EU-maasta Saksasta kuului kummastusta herättäneitä viestejä Ukrainan kriisistä.

Huomiota herättivät erityisesti Saksan merivoimien komentajan Kay-Achim Schönbachin harkitsemattomat kommentit. Schönbach muun muassa luonnehti hölynpölyksi ajatusta siitä, että Venäjä hyökkäisi Ukrainaan. Schönbach päätyi eroamaan tehtävästään kommenttiensa jälkeen.

Sunnuntaina liittokansleri Olaf Scholz varoitti Süddeutsche Zeitungin haastattelussa Venäjää ”korkeasta hinnasta”, jos se hyökkää Ukrainaan. Samalla hän kuitenkin edellytti viisautta, kun mietitään pakotteita sekä sitä, ”mitä seurauksia niistä meille voisi olla”.

Borrell vakuutti EU:n olevan yhtenäinen Ukrainan kriisin käsittelyssä.

-  Kaikki EU:n jäsenmaat ovat yhtenäisiä. Osoitamme ennennäkemätöntä yhtenäisyyttä Ukrainan suhteen.

-  Jatkamme parhaillaan vahvan pakotepaketin rakentamista, mutta mitään konkreettista ei tulla tänään hyväksymään, hän jatkoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE