Työmarkkinat
4.11.2020 10:22 ・ Päivitetty: 17.11.2020 12:03
Ensihoitajat kohtaavat yhä useammin raakaa väkivaltaa – ”Kestämätöntä, että he eivät voi tehdä elintärkeää työtään turvallisesti”
Ensihoitoalan väkivalta -kyselyn mukaan väkivaltatilanteet ensihoitotyössä ovat lisääntyneet ja raaistuneet. Kyselyn toteuttaneiden ammattijärjestöjen mukaan tämä kertoo väkivallan arkipäiväistymisestä. Järjestöt esittävät kolmea toimenpidekokonaisuutta ja vaativat niiden käynnistämistä välittömästi.
Kyselyyn vastasi kaikkiaan 1939 ihmistä, ja vastaajista lähes kaikki kertoivat kokeneensa kerran tai useammin väkivaltaa tai sen uhkaa ensihoitotyössä. Tiedotteessa kerrotaan, että sanallinen uhkailu ja uhkaava käytös on lähes jokapäiväistä. Väkivaltatilanteiden raaistumisesta kertoo järjestöjen mukaan muun muassa se, että lähes 40 prosenttia kyselyyn vastanneista on saanut tappouhkauksia tai uhkailussa on mukana teräase (30 %) tai ampuma-ase (9 %).
Kyselyn ovat toteuttaneet Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy ry, Suomen Ensihoitoalan Liitto SEHL ry, Suomen pelastusalan ammattilaiset SPAL ry ja Suomen Sopimuspalokuntien Liitto SSPL ry. Järjestöt vaativat, että tilanne otetaan vakavasti ja että päättäjät ryhtyvät konkreettisiin toimiin.
”On kestämätöntä, että auttamisen ja pelastamisen ammattilaiset eivät voi tehdä elintärkeää työtään turvallisesti. Väkivalta ja sen uhka vaarantaa myös potilasturvallisuuden”, järjestöt linjaavat.
Myönteisenä järjestöt pitävät, että väkivaltatilanteista ilmoitetaan poikkeamailmoitus tekemällä aiempaa useammin. Ongelmallista järjestöjen mukaan kuitenkin on, ettei ilmoitusten koeta johtavan mihinkään.
”Työnantajalla pitää olla keinot puuttua ilmenneeseen väkivaltaan tai sen uhkaan, ja tehdä tarvittaessa asiasta rikosilmoitus.”
Järjestöjen mukaan väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneen ensihoitajan asian saattaminen tuomioistuimen käsiteltäväksi edellyttää rikosilmoituksen tekemistä. Rikosilmoituksia tehdään kuitenkin kyselyn perusteella selvästi vähemmän kuin vuonna 2018. Järjestöjen tulkinnan mukaan tämä kielii turhautumisesta siihen, että rangaistukset työtehtävissä kohdatusta väkivallasta ovat hyvin lieviä. Vastaajista 91 prosenttia toivoi parempaa oikeusturvaa.
Kolme kokonaisuutta ongelman ratkomiseksi
Järjestöt esittävät kannanotossaan kolmea toimenpidekokonaisuutta, joita ne vaativat välittömästi käynnistettäviksi. Ensimmäinen kokonaisuus on kansallinen ohjelma ensihoidon työturvallisuuden parantamiseksi.
”Sosiaali- ja terveysministeriön ja sisäministeriön tulee käynnistää välittömästi ensihoidon ja ensivastetoiminnan työturvallisuuden parantamiseen tähtäävä kansallinen hanke tavoitteena vähentää uhka- ja väkivaltatilanteiden syntymistä ja edistää alan turvallisuuskulttuuria”, kannanotossa selvitetään.
Toisena vaatimuksena on rikoslain rangaistusasteikon tiukentaminen.
”Työturvallisuuden hälyttävään heikkenemiseen täytyy vastata lainsäädännöllisin keinoin ja rikoslakia tulee päivittää vastaaman nykytilannetta. Ensihoitotyötä tekeviä kohtaan kohdistuvasta väkivallasta tulee langettaa tuomiot kuten virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Rangaistusasteikon kiristämisellä olisi ensihoitajiin kohdistuvaan väkivaltaan ennaltaehkäisevä vaikutus.”
Kolmanneksi järjestöt listaavat väkivallan syiden tunnistamisen ja panostamisen ennaltaehkäisyyn yhteiskunnassa laajasti.
”Ensihoitoalalla työssä kohdattu väkivalta pitää tunnistaa ja tunnustaa ilmiönä ja sen vähentämiseksi pitää löytyä keinoja yhteiskunnassa laajemmin. Parempia ratkaisuja tarvitaan esimerkiksi päihdeongelmien vähentämiseen ja mielenterveyspalveluiden saatavuuteen.”
Juttuun lisätty puuttunut prosenttiluku: lähes 40 prosenttia on saanut tappouhkauksia.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.