Ulkomaat

Epäonniset avaruuslentäjät yrittävät uudelleen ensi keväänä

Venäjällä epäonnistuneella avaruuslennolla mukana olleet amerikkalaisastronautti Nick Hague ja venäläiskosmonautti Aleksei Ovtshinin yrittävät uudelleen avaruuteen ensi keväänä, kertoi Venäjän avaruushallinto perjantaina.

Venäläinen Sojuz-avaruusalus teki eilen pakkolaskun Kazakstaniin useita satoja kilometrejä Baikonurista koilliseen pian laukaisun jälkeen. Se oli matkalla kansainväliselle ISS-avaruusasemalle. Venäläistutkijat ovat aloittaneet tutkinnan laukaisun epäonnistumisesta.

Laukaisun epäonnistuminen oli erittäin noloa Venäjälle, sillä Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan johtoon kuuluva Jim Bridenstine oli seuraamassa sitä. Venäjä on myös elätellyt toiveita kosmonauttien lähettämisestä Kuuhun ja Marsiin.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 49 Demokraatti
KEVYET TULOKSET - Perustulokokeilu päättyy vuoden lopussa
LIISA JAAKONSAARI- Konkarimeppi kertoo oppineensa ainakin yhden asian -
TARKKA JA LENNON - Kirja-arvioissa muistelmia
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


SIMO ALASTALO

Hampaaton rauhan Pekka syleilee natseja
14.12.2018

Luetuimmat


Uusimmat