Politiikka

Erikoinen tilanne eduskunnassa: ”Salissa ei ministeriä lukuun ottamatta ole yhtään hallituspuolueiden edustajaa”

Jukka-Pekka Flander
Jukka-Pekka Flander
Jukka-Pekka Flander

Eduskunnassa on tänään ensimmäisessä käsittelyssä aktiivimallia koskeva kansalaisaloite. Keskustelu alkoi eduskunnassa erikoisesti.

Asiasta kertoo vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula Twitterissä.

”Aloitamme aktiivimalli-kansalaisaloitteen käsittelyn. Salissa ei ministeriä lukuun ottamatta ole yhtään hallituspuolueiden edustajaa.”

Tilannetta kummastelevat monet muutkin kansanedustajat.

”Aktiivimallikansalaisaloite käsittelyssä eduskuntasalissa mutta hallituspuolueiden kansanedustajia ei ole paikalla eikä pyydettyjä puheenvuoroja. Kaikilla on tiedossa että työllisyys ei ole lisääntynyt mutta silti ei tule tukea aloitteen kumoamiselle, täytyy hämmästellä”, kirjoittaa SDP:n Sirpa Paatero.

Satu Taavitsainen (sd.) on samoilla linjoilla.

”Käsittelemme yli 140 000 ihmisen allekirjoittamaa kansalaisaloitetta aktiivimallin kumoamiseksi. Yhtään hallituspuolueen edustajaa ei ole tullut paikalle. Ilmeisesti häpeävät lakiaan niin paljon.”

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 7 Demokraatti
VUODEN VALTUUTETTU - Minna Räsänen vei pisimmän korren
MINÄ-MINÄ-ERO! - Sipilä otti ja lähti
NORJA - Hoitotyön onnela
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Johannes Ijäs

Nyt otetaan perustuslaista mittaa – tässä jutussa Annika Lapintie, Tapani Tölli, Ben Zyskowicz, Ilkka Kantola ja Juha Rehula kertovat, täytyykö jonkin muuttua perustuslakivaliokunnan työssä
26.3.2019

Luetuimmat


Uusimmat