Helsingin Sanomat julkaisi 8.11. tutkija Guntram Wolffin vieraskynäkirjoituksen otsikolla ”Euroopan on aika katkaista liiallinen riippuvuus Yhdysvalloista”.

Otsikkotasolla ei tästä voi olla eri mieltä, olkoonkin että artikkeli yksipuolisesti käsitteli vain nykytilanteessa sinänsä tarpeellista eurooppalaisen aseteollisuuden vahvistamista.

Tässä yhteydessä on kuitenkin otettava laajemmin tarkasteluun, mihin maailma erilaisten nationalististen ja regionalististen riippumattomuuden tavoittelupyrkimysten kanssa on menossa.

Venäjä puolestaan jatkaisi edelleen sille hyödyllistä kauppaa lännen kanssa, vaikka muutoin haluaa kansalaistensa eristämistä läntisistä tietovirroista ja ajatuksista, mitä lännen boikottipolitiikka tehokkaasti tukee.

Samanaikaisesti on herätty vaatimaan strategisen riippuvuuden vähentämistä tärkeitä raaka-aineita ja teknologiaa tuottavasta Kiinasta.

Donald Trumpin Yhdysvallat puolestaan tulee massiivisilla suojatulleilla kääntymään entistä syvemmälle nationalistisen protektionismin tielle, mikä ei suinkaan ollut täysin vierasta Joe Bideninkaan presidenttikauden USA:lle.

Seurauksena muut maat tulevat turvautumaan EU:n tapaan vastatoimiin tälle, vaikka kauppasotaa ainakin sanana halutaan välttää.

STRATEGISEN riippuvuuden vähentämispyrkimykset ovat ymmärrettäviä silloin, kun toisen osapuolen nähdään harjoittavan uhkaavan sapelinkalistelun lisäksi myös sotilaallista voimankäyttöä.

Kyse on siis sotaan varautumisesta, jonka eroa sotaan valmistautumisesta on ainakin samaan varautuvan vastapuolen silmin vaikea havaita.

Melkeinpä kaikkia toimijoita yhdistävänä pyrkimyksenä on rajojen tiukempi valvonta ja ei-toivotuiksi nimitettyjen ihmisryhmien muuttovirtojen pysäyttäminen.

Tähän käytetään niin lainsäädäntöä, aseistettuja rajavartijoita kuin konkreettista fyysisten rajaesteiden pysäyttämistä.

Täydellisesti keskinäisestä riippuvuudesta ei nykymaailmassa kukaan kuitenkaan voi irrottautua.

Ydinasepelotekin perustuu nimenomaan molemminpuolisesti taatun täystuhon – Mutually Assured Destruction eli MAD-doktriinin – ylläpitämiseen.

ILMASTONMUUTOKSEN ja luontokadon etenemistä ei pysäytetä minkäänlaisella rajat kiinni -politiikalla.

Koko ihmiskuntaan kohdistuvien eksistentiaalisten uhkien torjunta vaatii nimenomaan mahdollisimman laajaa ja kaikkia osapuolia sitovaa monenkeskistä yhteistyötä.

Oma maa ensin -ajattelu ryyditettynä nationalistisella ”rajat kiinni” -ajattelulla ei tuo sen enempää parempaa turvallisuutta kuin lisää hyvinvointia.

Sen suurimmat häviäjät löytyvät globaalista etelästä silloinkin, kun siellä ei siihen itse sorruttaisi.

Mutta myös Trumpin USA ja meidän Eurooppamme tulevat olemaan siinä häviäjiä.
Kyse on noidankehästä, jossa kilpailun pelko ja viholliskuvat vahvistavat kaikissa maissa toisiaan.

Sen pysäyttämiseksi tarvitaan sekä kansalaisyhteiskuntaa että monenkeskisestä sääntöpohjaisesta, kansainvälisestä yhteistyöstä kiinnipitäviä hallituksia.

Pohjoismaiden tulisi olla tässä kärjessä. Valitettavasti vain Norjan hallituksella näyttää olevan nyt siihen halua ja kykyä.