Kolumni

Erkki Tuomioja

Kirjoittaja on kansanedustaja.

Erkki Tuomioja: Perusasioita väestöräjähdyksestä – ”Se koskettaa meitä kaikkia sekä hyvässä että pahassa”

Ihminen lajina on alle 500 000 vuotta vanha mutta maailmassa ei vielä 6 000 vuotta sitten ollut kymmentäkään miljoonaa ihmistä. Miljardin ihmisen raja ylitettiin vasta 1800-luvun alkupuolella ja kahden miljardin 1920-luvulla. Toisen maailmansodan päättyessä luku oli 2,3 miljardia. Sen jälkeen se on seitsemässäkymmenessä vuodessa enemmän kuin kolminkertaistunut nykyiseen 7,4 miljardiin.

Tällainen väestönkasvu on keskeisin syy siihen, että elämme kasvavan keskinäisriippuvuuden maailmassa. Se koskettaa meitä kaikkia sekä hyvässä että pahassa. Se koskee yhtä lailla kaikkia myös siitä riippumatta, onko kotimaamme ydinasein varustettu supervalta tai pieni kääpiövaltio.

Väestön lisääntymisen kasvukerroin on taittunut, mutta kasvu jatkuu parhaassakin tapauksessa siihen saakka, kunnes maapallon väkiluku on ainakin 9, mutta todennäköisemmin jotain 10 ja 11 miljardin välillä. Väestönkasvu on suorassa riippuvuussuhteessa kaikkiin kestämättömän kehityksen ilmentymiin. Siksi ei ole syytä tyynnytellä itseään ajatuksella, että kasvu ennemmin tai myöhemmin päättyy.

Voi paremminkin perustellusti kysyä, onko maailman kantokyky riittävä turvaamaan säällisen elämän edes nykyiselle 7,4 miljardille ihmiselle. Väestönkasvun aktiivista rajoittamista tarvitaan joka tapauksessa edelleen.

Naisten ja tyttöjen kouluttaminen ja heidän valinnanvapautensa turvaaminen on kaikista tehokkain tapa syntyvyyden säätelyyn.

Väestöpolitiikka on herkkä asia. Moni vierastaa väestönkasvusta puhumista siksi, että se usein on sellaisten rasististen poliitikkojen teemoja, joiden mielestä väestön lisääntyminen perustuu ”vääränlaisten” ihmisten lisääntymiseen ja jotka siksi samanaikaisesti haluavat lisätä ”oikeanlaisten” ihmisten syntyvyyttä.

Syntyvyyden sääntely ei ole kehityspolitiikan ainoa tai tärkein asia, joka perustelisi muun kehityspolitiikan laiminlyömistä. Se on oikeastaan ihmisoikeuspolitiikkaa, eikä siihen tarvita mitään ihmisoikeuksia loukkaavia pakkokeinoja, kuten pakkosterilisointeja – ja tällaisena en pidä johdonmukaisesti kaikkia samalla tavoin kohtelevaa Kiinan yhden lapsen politiikkaa.

Naisten ja tyttöjen kouluttaminen ja heidän valinnanvapautensa turvaaminen on kaikista tehokkain tapa syntyvyyden säätelyyn. Sen ohella, että se on paras vastaus väestöräjähdykseen, ovat tällaisen tasa-arvopolitiikan muutkin vaikutukset yksinomaan myönteisiä.

Kolumni

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja talousvaliokunnan sd-vastaava.

Lauri Ihalainen: Jäikö hallituksen Emu–linjaus vajaaksi?

Sipilän hallitus on linjannut Emun kehittämiseen liittyviä tavoitteitaan. Linjausten mukaisesti Suomi ei tue sellaista talous- ja rahaliiton uudistuksia, jotka lisäävät jäsenmaiden yhteisvastuita.

Hallitus arvioi, että tuottavuuskehityksessä, talouden rakenteissa, ikärakenteessa ja rahoitussektorilla EU-maiden väillä on suuria eroja. Lisäisin myös, että palkkatasot ja tapa sopia työmarkkinoilla vaihtelee maiden välillä.

Hallitus arvioi, että kun rahapolitiikkaa tehdään koko euroalueen näkökulmasta, se ei ole aina täysin sopivaa yksittäisille jäsenmaille. Hallitus päättelee, että kansallisen finanssipolitiikan merkitys suhdannevaihtelujen tasaajana korostuu, edellyttäen, että oman maan finanssi- ja budjettipolitiikka antaa siihen mahdollisuuksia. Hallituksen olisi pitänyt olla aloitteellisempi sosiaalisemman Euroopan rakentamiseksi.

Jääkö hallituksen analyysi vajaaksi sen suhteen, miten Suomen pitäisi varautua suhdanteiden vaihteluun ja tulevaan Emuun? Kun Suomi liittyi Emuun, niin silloin työmarkkinajärjestöt arvioivat Emun vaikutuksia talouteen, työmarkkinoihin ja palkanmuodostukseen. Tällöin päädyttiin seuraaviin johtopäätöksiin:

  • Kun rahapolitiikkaa tehdään koko euroalueella ja samalla poistuu yksi kansallinen talouspolitiikan ohjausväline, jäljelle jää kaksi: finanssipolitiikka ja työmarkkinapolitiikka. Yhteinen arvio oli, että niiden yhteensovittaminen tulee aikaisempaa tärkeämmäksi maamme selviytymisen kannalta. Mihin tämä analyysi on unohtunut?
  • Toiseksi Emu ei edellytä työ- ja virkasopimusten yleissitovuuden purkamista, mutta palkanmuodostukseen tarvitaan joustavuutta mm. tulokseen pohjautuvia palkkausjärjestelmiä kehittäen. Näin on myös toimittu eri sopimusaloilla.
  • Kolmanneksi suhdannevaihteluihin voidaan varautua myös rakentamalla työttömyysvakuutus- ja työeläkejärjestelmän ns. Emu –puskurit. Niiden tarkoitus on tasoittaa työnantajan ja palkansaajan maksukehitystä – estää maksujen sahaamista. Nämäkin puskurit rakennettiin ja ovat olleet tarpeellisia.
  • Pohdimme tuolloin myös yritystason suhdannepuskureita mm. sitä, että verotuksella tuetaan yritysten koulutusvarauksia. Toteuttamisessa ajatus oli, että heikommassa suhdannetilanteessa kehitetään henkilöstön osaamista hyvään iskukykyyn irtisanomisten sijasta. Niin ikään haluttiin kehittää lomautusjärjestelmää niin, että lomautusaikaa voidaan käyttää myös koulutukseen. Tämäkin on osittain toteutunut.

Kaiken tämän viesti oli, että Suomi on vahvasti vientivetoisen ja jalustaltaan liian kapea-alaisen viennin varassa. Tämän olemme juuri saaneet kokea.

Olennaista on arvioida, onko Suomi varautunut riittävän ennakoivasti tulevaisuuden Emu-ajan haasteisiin. Näin olosuhteissa missä talous-, budjetti- ja työmarkkinapolitiikan toimivan yhteensovittamisen välinen on haluttu purkaa ja sopimuspolitiikkaa hajauttaa.

Kolmikantaa taas tarvittaisiin.

Emun vaikutuksia kansalliseen selviytymiseen tulee syventää mm. seuraavilla asioilla:

  • Suomen tulee siirtyä reakoivasta politiikasta ennakoivaan. Innovaatioiden ja uusien ideoiden avulla viennin pohjaa tulee laajentaa ja lisätä korkean jalostusarvon vientiä. Nykyrakenteella Suomi on liian haavoittuva kansainvälisen talouden kriisi- ja suhdannevaihteluille. Elinkeinorakennetta on kyettävä monipuolistamaan ja kiinnityttävä globaaleihin arvoketjuihin mm. ympäristöteknologiaan, energiatehokkuuden ja palvelujen osaamisella.
  • Pidemmän aikavälin kasvu ja elinkeinopolitiikan uusiutuminen ja iskukyvyn parantaminen edellyttää nykyistä vahvempaa panostusta tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan TKI-panostuksista. Huolestuttavaa on, että samalla kun yhteiskunnan TKI-panostukset ovat laskeneet myös yritysten omat TKI-investoinnit laskevat. On syntynyt kielteinen kierre tulevaisuuden ideoille ja investoinneille.
  • Joustavuutta työmarkkinoille voidaan tuoda investoimalla osaamiseen – työvoiman ammatilliseen ja myös alueellisen liikkuvuuden edellytyksiin. Yrityksissä ja työyhteisössä tulee olla riittävä koulutusrahoituspuskurit henkilöstön ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Investoidaan myös ihmisiin muutosvalmiuden- ja varmuuden tueksi. Nyt, kun yritysten tuloskunto on vahvistunut, olisi tärkeintä sijoittaa investointien ohella mm. koulutukseen eikä kaikkia jaeta osinkoina.
  • Työmarkkinoilla toimialoittain on tarpeen tehdä yhteisiä arvioita alojen elinkeino- ja innovaatiopolitiikan vahvuuksista ja haasteista yhä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä. Ja näin rakentaa uudistuvaa elinkeino- ja teknologiapolitiikkaa. Tässä oiva teema myös paikallisen yhteistyön kehittämiselle.
  • On käännettävä negatiivinen rakennemuutos positiiviseksi ja häviävien työpaikkojen tilalle uusia työpaikkoja. Tuntuvat lisäresurssit osaamiseen tulee yhä tärkeämmäksi keinoksi pärjätä. Muutoksessa koulutus on parasta työsuhdeturvaa. Palkanmuodostuksessa voidaan rakentaa yhteisillä pelisäännöillä joustopuskureita kehittämällä tulosperusteisia palkanmuodostuksien osia kaikilla aloilla, ei vain miesvaltaisilla aloilla.
  • Valtakunnallisesta koulutusrahastosta voidaan rakentaa omaehtoisen koulutuksen tuen ohella vahvempi työelämässä olevien alikuiskoulutusta tukeva työväline, joka tukee yrityksissä tapahtuvaa henkilöstökoulutusta.
  • Yhteistoimintalakia tulisi nähdä enemmän työelämän kehittämislakina eikä vain menettelytapalakina yritysmuutoksissa ja irtisanomisissa. Henkilöstön kehittämis- ja koulutussuunnitelmat voivat olla aitoja työvälineitä kehittää henkilöstön edellytyksiä työn uusiin haasteisiin.

Kaiken tämän perusteella kysyn hallitukselta, olisiko Emun vaikutuksia kansalliseen talous-, finanssi- ja työmarkkinapolitiikan syitä syventää mm. tässä esitetyillä asioilla. Suomi tarvitsee kansallisen ennakoivan valmiussuunnitelman Emun maailmassa pärjäämisessä. Kolmikantaa taas tarvittaisiin.

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja ja talousvaliokunnan sd-vastaava.

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Jokereilla on millä mällätä

Juuri nyt kotoinen jalkapallomme on kihelmöivässä vaiheessa, vaikka Klubi onkin jo kuorinut kirsikat kakusta tuplasti. Ketkä vievät hopeat ja pronssit? Kuka tippuu ja kuka karsii? Ja kuka nousee pääsarjaan? Siinä purtavaa. Vajaan parin viikon kuluttua kaikki on plakkarissa.

Kuopio ja Tampere ovat tasakakkosia pistein 50. KuPS kohtaa vielä Jyväskylän kotonaan ja Kemin vieraissa. Ilveksellä vastassa Kemi kotona ja Maarianhamina Ahvenanmaalla. Ei mikään peli etukäteen kirkossa kuulutettu.

Kemi on neljän pisteen plussalla (32) kohtaamassa Ilveksen Tampereella ja Kuopion kotonaan. Helsingin IFK (28) kohtaa puolestaan Seinäjoen kotonaan ja Lahden vieraissa. Jumbo Jyväskylä (23) on vaikean pulman edessä. Vielä vastassa uopio ja Vaasa.

Nousijakamppailussa Turku ja Espoon Honka. Lopputaistoissa hämmästytti Hongan 10–0-voitto Oulussa tarpeellisen maalisuhteensa parantamiseen. Ei kuulemma ollut sopua.

Lätkässä on myös odotettavaa. Seurat pääsevät vähä kerrallaan hitsaamaan miehistöjään yhteistyöltään sujuviksi. Mestari Tappara on ailahdellut. Helsingin IFK ei ole edes isolla rahalla kyennyt odotuksiin.

TPS on keulilla, mutta liiga on vasta nuori.

***

Jokaisella pelillä on sääntönsä, joiden noudattamista valvovat erotuomarit pilli suussa. Varsinkin jääkiekossa on tapahtunut ylilyöntejä. Nuoret kehittyvät nykyään voimassa ja koossa. Tätä ruumiillista kehitystä käytetään usein väärin hyväksi.

Urheilun tarkoitus on edistää fyysistä kuntoa ja terveyttä. Ei suinkaan taklata vastustajia sairastuville. Onneksi päättäjät ovat ryhtyneet rikkojia vastaan rankkoihin toimiin tuomitsemalla heidät eri pituisiin pelikieltoihin.

Myös koripallossa, jota aikanaan pidettiin vähemmän fyysisenä lajina, voiman käyttö on lisääntynyt. Siitä kertovat potilaslistat.

Nyrkkeilyn olemassaoloa puolustetaan jalon itsepuolustuksen taitamisella, mutta tosiasiassa pugilistiyleisö janoaa verta ja tyrmäyksiä. Ristiriitaista urheilun perimmäisen tarkoitusperän suhteen. Olen jo aikaisemmin suositellut Robert Heleniukselle hanskojen naulaamista seinään ja siksi odottelen kauhulla Cardiffin ottelun lopputulosta maailman huippua vastaan.

Lojuuko Robbe tajuttomana yhtä pitkän tovin kanveesilla kuin viimeksi kohdatessaan lähes alokasiskijän, jonka hanskassa oli ruutia ja terästä?

***

Joka paikan besserwisser Hjallis Harkimo on luonnehtinut työväen ja ruotsinkielisten urheiluliittoja Suomessa turhiksi vaatien näiltä valtionavun tukahduttamista. Eli kokoomuslaista valtaa pitää entisestään kauhoa lisää.

TUL:n entinen puheenjohtaja Matti Ahde puolestaan arvostelee sitä, ettei urheilussamme anneta kaikkien kukkien kukkia eikä edistää valinnanvapaudella Suomen urheilua.

Politiikassa kokoomus vaatii valinnanvapauden nimissä terveysrahoja rikkaille firmoille, mutta urheilussa monopolia rahojen jaon suhteen. Tarkoitus pyhittää keinot.

Jääkiekossa Harkimon Jokerit on kyllä tehnyt maineikasta urheilutulosta pelatessaan KHL- sarjassa ennätyspitkän voitollisen sarjan. Mutta taloudellisesti Harkimon puulaaki on menettänyt kolmen viime kauden aikana yli 35 miljoonaa euroa. Kenen rahoja?

***

Urheilussa mukanaoleminen on erinomainen opinahjo ja ponnahduslauta politiikkaan. Meiltäpä vaikka presidentti Kekkonen, Tarja Halonen ja Sauli Niinistö. Sekä lukuisat ministerit ja kansanedustajat. Yksityiseltä johtamispuolelta löytyy vieläkin enemmän miehiä ja naisia.

Urheilu kasvattaa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Ja sitä yhteiskunta todella kaipaakin.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Marjut Pihonen-Randla

Kirjoittaja on Uudenmaan aluesivujen toimittaja

Tarvitseeko häirinnän kohteiden uskaltaa kertoa kokemastaan?

Me too eli minä myös -kampanja seksuaalista häirintää vastaan on kulkenut muutaman kerran maailman ympäri 24 tunnissa. Suhteellisen spontaanisti liikkeelle lähtenyt kampanja on onnistunut siinä mielessä, että se on tuonut näkyville naisten kokeman häirinnän laajuuden nopeassa ajassa. Kampanja sai myös aiheellista kritiikkiä siitä, että se kohdistui naisiin, vaikka häirintää kokevat myös miehet sekä seksuaali-ja sukupuolivähemmistöt.

Oma Facebook-seinäni täyttyi lukuisista “minä myös” -teksteistä. Mietin itse jonkin aikaa, kirjoitanko minäkin sanat seinälleni. Uskon, että moni kirjoitti sanat, mutta jätti ne julkaisematta. Aihe on kipeä. Siksi päätin kirjoittaa sanat niidenkin puolesta, jotka eivät uskaltaneet tai muista syistä eivät siihen kyenneet. Ikävät kokemukset ovat todellisia ja väärin, vaikkei niitä jakaisikaan. En ole vielä tutustunut yhteenkään naiseen, joka ei olisi kokenut häirintää. Pahoja ja hyviäkin asioita tapahtuu jatkuvasti ilman, että kukaan kuulee niistä –  saati että niistä jäisi todisteita sosiaaliseen mediaan.

Kampanja herätti pohtimaan, tarvitseeko häirinnän kohteiden uskaltaa kertoa kokemastaan? Onko se meidän paikkamme ottaa asia esille ja tuoda häirintä näkyville? Silläkö tavalla asia muuttuu? Lukuisat julkkikset sekä Suomessa että ulkomailla ovat jakaneet kokemuksiaan. Näen sen hyvänä asiana – osittain. Vaarana on, että keskitymme liikaa häirinnän uhreihin. Meidän pitäisi myös paneutua siihen, miksi häirintä on niin yleinen ongelma.

Uskon kampanjan kuitenkin tehneen enemmän hyvää kuin pahaa. Se oli hyvä keskustelun avaaja. Ehkä kampanja auttoi joitakin “kuplassa eläviä” näkemään ongelman olemassaolon ja laajuuden. Tästä on hyvä jatkaa keskustelua ja miettiä, mitä me kaikki yhdessä voimme tehdä sen eteen, ettei yhdenkään ihmisen tarvitse kokea seksuaalista häirintää.

Marjut Pihonen-Randla

Kirjoittaja on Uudenmaan aluesivujen toimittaja

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Pia Viitanen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Etsinnässä sydän ja omatunto: miljoonaperijät, suurten metsäomistusten haltijat ja suurituloisimmat apteekkarit hyötyvät

On myönteistä, että talous kasvaa. Olennainen kysymys on, kuuluuko kasvu kaikille. Mielestäni kuuluu. Siksi hallituksen arvovalinnat huolestuttavat.

Syksyn alussa pääministeri Sipilä myönsi, että hallitus päätöksillään lisää eriarvoistumista. Eduskunnan tietopalvelun ja valtiovarainministeriön selvitykset näyttävät, että hallitus lisää tuloeroja ja eriarvoistumista.

Viime viikolla eduskunnassa kuulimme, kun kokoomuksen edustajat kilvan kertoivat, että tuloeroja tarvitaan. Ei voinut välttyä johtopäätöksestä, että kokoomus haluaa kasvattaa tuloeroja. Se ei ole yllätys, se sen sijaan on, että nykykeskusta on unohtanut juurensa ja toteuttaa kokoomuslaista politiikkaa, jopa innostuneeseen sävyyn.

Hallitukselta on riittänyt rahaa erityisesti hyväosaisten veronkevennyksiin: miljoonaperijät, suurten metsäomistusten haltijat ja suurituloisimmat apteekkarit hyötyvät samaan aikaan, kun perusturvaa leikataan.

On hämmästyttävää, että hallitus on kiristämässä lapsiperheiden verotusta.

Olemme vaatineet, että hallitus löytäisi sydämen ja peruisi epäreilut opettajien, hoitajien, siivoojien ja kaikkien julkisen puolen työntekijöiden lomarahojen leikkaukset. Niihinhän kikyssä päädyttiin sen seurauksena, kun hallitus kiristi sopimaan asiasta pakkolakien uhalla. Nyt, kun talous on kasvanut odotettua ripeämmin, olisi oikein peruuttaa lomarahaleikkaukset tulevilta vuosilta. Näin voitaisiin yhteisessä hengessä todeta kasvun todellakin kuuluvan kaikille.

Myös monet muut arvovalinnat huolestuttavat. On hämmästyttävää, että hallitus on kiristämässä lapsiperheiden verotusta. Myös eläkkeensaajat unohdettiin.

Kesällä kuultiin toivon pilkahdus, kun keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja vaati, että budjetissa pitäisi korottaa takuueläkkeitä mittavasti ja toimia eläkeläisköyhyyden torjumiseksi. Iloitsin, ja ajattelin, että vihdoin alkiolaishenkinen omatunto on saavuttanut keskustan. Pettymys oli sitäkin isompi, kun tulokset olivat päinvastaiset: indeksileikkaukset syövät pienet korotukset ja pientä työeläkettä saavat unohdettiin täysin.

Näitä arvovalintoja emme SDP:ssä niele. Jatkamme painostusta, kunnes epäreilut lomarahaleikkaukset perutaan ja kunnes lapsiperheet ja eläkkeensaajat saavat oikeutta. Syksyn istunnoissa olemme näiden puolesta ahkerasti puhuneet ja sama tulee jatkumaan.

Pia Viitanen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

Kolumni

Kirjoittajat: Jussi Kukkola on Uudenmaan maakuntavaltuuston SDP:n ryhmäpuheenjohtaja ja Eveliina Heinäluoma on Helsingin kaupunginvaltuuston SDP:n ryhmäpuheenjohtaja.

Mielipide: Helsinki, maailman ensimmäinen kaksoispääkaupunki?

Helsingin Sanomat uutisoi 21.9. Tallinna-tunnelin kahdesta eri selvitysprojektista. On tärkeää, että pääkaupunkiseudun poliittiset päättäjät perehtyvät huolella loppuvuodesta valmistuvan tunneliselvityksen arvioihin.

Pääkaupunkiseutu kilpailee tulevaisuudessa entistä enemmän muiden eurooppalaisten pääkaupunkien kanssa. Kaupunkien on tärkeää keskittyä vahvuuksiinsa pärjätäkseen kovassa kilpailussa. Tallinna-tunneli mahdollistaisi Helsingin ja Tallinnan välille maailman ensimmäisen kaksoispääkaupungin, joka houkuttelisi puoleensa niin matkailijoita kuin yritystoimintaa.

Joitakin vuosia sitten utopistiselta kuulostanut hanke on tämän päivän realismia.

Suomenlahden halki kulkeva tunneli avaisi Suomelle suoran ratayhteyden Keski-Euroopan sykkivään sydämeen. Tunnelin on arvioitu vaikuttavan myönteisesti erityisesti pääkaupunkiseudun kasvuun. Kyse ei ole kuitenkaan vain ruuhka-Suomea hyödyttävästä hankkeesta, sillä arvioiden mukaan Suomi hyötyisi tunnelista 1–3 prosentin lisäyksenä kansantuotteeseen.

Tallinna-tunneli lisäisi Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun kansainvälisistä kilpailukykyä esimerkiksi innovaatiotoiminnassa ja kilpailussa yritysten pääkonttoreista verrattuna Tukholmaan tai Kööpenhaminaan. Samalla se kasvattaa työmarkkinoitamme, luo yrityksille uusia toimintamahdollisuuksia ja luo lisäkysyntää palveluille.

Joitakin vuosia sitten utopistiselta kuulostanut hanke on tämän päivän realismia. Huolellisen selvittämisen jälkeen päätöksenteossa tulee edetä rivakasti, jotta Suomi kykenee hyödyntämään vuonna 2025 valmistuvan Virosta Puolaan suuntautuvan raideyhteyden tarjoamat hyödyt.

Kirjoittajat: Jussi Kukkola on Uudenmaan maakuntavaltuuston SDP:n ryhmäpuheenjohtaja ja Eveliina Heinäluoma on Helsingin kaupunginvaltuuston SDP:n ryhmäpuheenjohtaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta