Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Etelä-Afrikka myy Astra Zenecan rokotteita muille Afrikan maille

LEHTIKUVA / AFP Marco Bertorello

Etelä-Afrikka on myynyt miljoona annosta Astra Zenecan koronavirusrokotetta Afrikan unionille. Rokotteet jaetaan 14 Afrikan maan kesken.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Etelä-Afrikka aloitti rokottamisen Astra Zenecan rokotteella helmikuun alussa. Maa kuitenkin keskeytti rokotusohjelman, kun eteläafrikkalaistutkimus antoi osviittaa siitä, että Astra Zenecan rokote ei ole yhtä tehokas eteläafrikkalaista virusmuunnosta vastaan.

Maailman terveysjärjestö WHO on sittemmin ilmoittanut, että Astra Zenecan rokote tuo suojaa kaikilta muunnoksilta. Afrikan unioni on hankkinut 270 miljoonaa rokoteannosta ja ilmoittanut käyttävänsä mielellään Astra Zenecan rokotetta.

Etelä-Afrikka on tilannut rokoteannoksia Johnson & Johnsonilta ja Pfizeriltä ja pyrkii rokottamaan kaksi kolmasosaa väestöstään. Toistaiseksi maassa on kuitenkin annettu vasta reilut 180  000 rokoteannosta.

59 miljoonan asukkaan Etelä-Afrikassa on tilastoitu pandemian aikana 1,5 miljoonaa koronatartuntaa ja yli 52  000 virukseen liittyvää kuolemaa. Tartuntojen määrä on kuitenkin pudonnut viime viikkoina murto-osaan vuodenvaihteen huippulukemista, ja presidentti Cyril Ramaphosa on julistanut maan selättäneen viruksen toisen aallon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE