Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Etelä-Suomen avilta päätös: Lasten harrastustoiminta saa jatkua

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) ei ole ulottamassa liikunta- ja virkistystilojen sulkumääräyksiä lasten ja nuorten harrastustoimintaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Päätöksen mukaan vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneet lapset ja nuoret saavat siis jatkaa ohjattua harrastamista muuten suljetuiksi määrätyissä tiloissa. Tilojen käytössä tulee kuitenkin edelleen huomioida terveysturvallisuus, avi huomauttaa.

Etelä-Suomen alueelliset koronakoordinaatioryhmät arvioivat, että tällä hetkellä lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajoittamisella ei saavutettaisi riittävää hyötyä epidemian torjunnassa toimista aiheutuvaan haittaan nähden.

-  Lasten jokapäiväisen elämän rajoittaminen on koko epidemian ajan nähty viimesijaisena toimena, ja myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tätä korostanut, sanoi ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen avin tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE