Elokuva
10.2.2020 05:08 ・ Päivitetty: 10.2.2020 05:08
Eteläkorealainen Parasite putsasi Oscar-pöydän tärkeimmät pystit
Parhaan elokuvan Oscar-palkinnon on saanut eteläkorealainen satiirinen trilleri Parasite. Tämä on ensimmäinen kerta, kun ei-englanninkielinen elokuva voittaa kyseisen palkinnon.
Ranskalainen The Artist on aiemmin voittanut parhaan elokuvan Oscarin, mutta kyseessä oli mykkäelokuva.
Parasiten ohjaaja Bong Joon-ho palkittiin myös parhaan ohjaajan Oscarilla. Elokuva sai lisäksi parhaan kansainvälisen elokuvan ja alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkinnot.
Neljällä Oscarillaan se keräsi illan isoimman ja kirkkaimman potin.
Viime toukokuussa Parasite voitti Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen palmun. Se on saanut myös lukuisia muita palkintoja.
Ohjaaja Bong Joon-ho on kommentoinut aiemmin, että elokuvan juuret ovat tiukasti eteläkorealaisessa yhteiskunnassa. Se kertoo mustalla huumorilla maan rikkaiden ja köyhien elintasoeroista.
Näyttelijäpalkinnoissa ei yllätyksiä
Parhaan miespääosan Oscar-palkinnon on voittanut Joaquin Phoenix elokuvasta Joker. Phoenix oli ennakkosuosikki palkinnon saajaksi. Hänet on palkittu fyysisestä roolistaan aiemmin jo muun muassa Golden Globe – ja Bafta-palkinnoilla. Oscar oli Phoenixille ensimmäinen.
Joker kertoo Batmanin häiriintyneen verivihollisen tarinan. Elokuva on herättänyt Yhdysvalloissa kiivasta keskustelua.
Parhaan naispääosan Oscarin on puolestaan saanut Renee Zellweger elokuvasta Judy. Myös Zellweger oli ennakkosuosikki.
Elokuva kertoo legendaarisesta laulaja-näyttelijä Judy Garlandista, joka nousi rakettimaisesti kansainväliseksi elokuvatähdeksi Ihmemaa Ozin pääosan myötä.
Oscar oli Zellwegerin uran toinen. Aiemmin hänet on palkittu sivuosa-Oscarilla elokuvasta Päämääränä Cold Mountain.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.