Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

9.3.2022 22:01 ・ Päivitetty: 9.3.2022 17:16

Etla: Venäjän merkitys Suomen taloudelle vähentynyt – pakotteista ei synny talouskriisiä

iStock

Venäjän merkitys Suomen taloudelle on suurempi kuin useimmilla muilla EU-mailla, mutta se on ajan saatossa vähentynyt, toteaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla) muistiossaan. Sekä maiden välinen kauppa että tytäryhtiöiden kautta tapahtuva paikallinen läsnäolo on pienentynyt.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vielä 2010-luvun alussa vienti Venäjälle synnytti Suomessa arvonlisää, joka vastasi 2-2,4 prosenttia bruttokansantuotteesta. Tätä nykyä osuus on vain 1,1-1,5 prosenttia.

Etlan muistiossa arvioidaan, että talousyhteydet ovat 2010-luvulla pienentyneet niin paljon, että uudet Venäjälle määrätyt talouspakotteet eivät aiheuta talouskriisiä Suomessa.

-  Taantumaskenaario edellyttäisi sodan eskaloitumista, energiakriisin syvenemistä ja muita nykyistä laaja-alaisempia tekijöitä, muistio summaa.

Kasvun hidastumiselta ja inflaation kiihtymiseltä ei kuitenkaan vältytä.

Suomen markkina-asema Venäjällä on hiipunut jo 2000-luvun alkupuolelta lähtien ja laski vielä lisää vuoden 2014 Krimin miehityksen jälkeen. Vuonna 2013 Suomi vei Venäjälle noin 7,3 miljardin euron edestä, mutta viime vuonna vienti ylsi enää 4,3 miljardiin. Tärkein Venäjälle viety tuoteryhmä ovat koneet ja laitteet, joita vietiin viime vuonna lähes 880 miljoonan euron edestä.

Tuonnin arvo heiluu öljyn hinnan myötä

Tuonnissa taas painottuvat raaka-aineet, ennen kaikkea öljy. Raakaöljyä tuotiin viime vuonna 2,9 miljardin euron edestä, mikä vastasi noin kolmasosaa Suomen koko Venäjän-tuonnista. Arvo vaihtelee vuosittain öljyn hinnan mukaan. Metsäteollisuus on hankkinut noin kymmenen prosenttia käyttämästään puusta Venäjältä, mutta osuus on ollut viime vuosina laskussa.

Viennin lisäksi suomalaisilla yrityksillä on ollut paljon toimintaa Venäjällä tytäryhtiöiden kautta. Tytäryhtiöiden määrä on kuitenkin laskenut viime vuosikymmenen aikana lähes kolmanneksella ja monet yritykset lähtivät Venäjältä jo ennen Ukrainan sotaa. Kaupan alan yrityksistä näin toimivat esimerkiksi Stockmann ja Kesko, kun taas SOK ilmoitti lähdöstään vasta sodan myötä.

Rahoitusalan yhtiöistä Venäjältä ovat lähteneet, Nordea, OP ja Handelsbanken. Posti ja A-katsastus vetäytyivät myös ennen sotaa, ja Neste myi siellä toimineen huoltamoketjunsa.

Tuoreimpien tietojen mukaan yhteensä reilulla 180 suomalaisyrityksillä on ainakin yksi tytäryhtiö Venäjällä. Kaikkiaan suomalaisilla yrityksillä on lähes 300 tytäryhtiötä maassa.

Muistion ovat laatineet Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju, tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö sekä tutkija Johannes Hirvonen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU