Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ettekö te luota poliisiin?” – sisäministeri Ohisalo joutui perussuomalaisten ristituleen

Torstain eduskunnan kyselytunnilla sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) joutui erityisesti perussuomalaisten höykytettäväksi poliisien määrästä. Hallitus on päättänyt lisätä poliisien määrää kolmellasadalla 7 500 poliisiin. Perussuomalaiselle tämä ei riitä, vaan puolueen mielestä määrää pitäisi lisätä vähintään tuhannella.

Marja Luumi

Demokraatti

– Poliisien määrää nostetaan 7 500:een. Tästä ensimmäiset askeleet otetaan jo ensi vuonna, jolloin saataneen noin 80 uutta henkilötyövuotta. Niiden kohdennuksesta käydään keskustelua. Esimerkiksi lapsiin kohdistuviin seksuaalirikosten ennaltaehkäisemiseen tulee lisäpanostusta. Tästä eteenpäin resurssilisäyksiä tulee joka vuosi, Ohisalo lupasi.

Kansanedustaja Mari Rantanen (ps.) ei ollut tyytyväinen.

– Mitä ilmeisimmin on turha kuvitella tuhatta uutta poliisia. Poliisi on väsynyt siihen, että työn määrä ja siihen liittyvät uhat ovat jatkuvasti läsnä.

Rantanen otti esille perussuomalaisille tutun kortin: “Laitatteko mieluummin lisärahaa kehitysapuun tai ilmastoposeeraukseen kuin poliisien työn turvaamiseen?”

Ohisalo viittasi Poliisiammattikorkeakouluun, jonka mukaan nykyisillä koulutusmäärillä päästään hyvälle uralle.

– Tätä tulemme seuraamaan, että poliisien määrä joka vuosi nousee. Tarvitsemme samaan aikaan resursseja poliisin ict- että toimitilojen parantamiseen ja kentälle lisää ihmisiä.

Lisää aiheesta

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho varoitteli Suomea seuraamasta Ruotsia, jossa poliisi joutuu priorisoiman toimintaansa.

– Ruotsi on pelottava osoitus siitä, mitä tapahtuu, kun alimiehitetty poliisi jätetään painimaan mahdottomien ongelmien kanssa: rikoksia ei selvitetä, polisin ammatin houkuttelevuus on romahtanut. Valta lähiöissä on luovutettu jengeille, Halla-aho maalaili.

Ohisalon mukaan hallitus käynnistää sisäisen turvallisuuden selontekotyön, jossa käydään läpi muun muassa resurssikysymyksiä, ja kuinka kansalaisten turvallisuuden tunne on kehittynyt.

“Ihmettelen hieman, miksi tämä herättää niin paljon tunteita.”

Kansanedustaja Tom Packalén (ps.) syytti sisäministeriä poliisin toiminnan kyseenalaistamisesta. Hän viittasi viime viikonlopun tapahtumiin Turkin vastaisissa mielenosoituksissa, joihin poliisi varautui joukkueenhallintavarustein.

Packalén tarttui erityisesti Ohisalon tviittiin, jossa tämä totesi pyytäneensä poliisilta selvitystä varustautumisesta ja uhka-arvioiden tekemisestä.

– Ette ainoastaan kyseenalaista poliisin kykyä ylläpitää yleistä järjestystä vaan päin vastoin autatte asenteiden kovenemista poliisia kohtaan. Poliisia ei pidä kokea vastapuoleksi. Miksi kyseenalaistatte poliisin toiminnan?

Ohisalo korosti, että suomalaisten luottamus poliisiin on hyvin vahva.

– Siitä luottamuksesta minä ja tämä hallitus haluamme pitää kovasti kiinni. Kun herää keskustelu, kuinka on toimittu, on hyvä, että poliisi siitä avoimesti myös kertoo.

Hän muistutti, että on aivan tavanomaista ministeriltä pyytää selvitystä omalta hallinnonalaltaan.

– Ihmettelen hieman, miksi tämä herättää niin paljon tunteita. Aiemmatkin sisäministerit ovat tehneet selvityspyyntöjä.

Ohisalo mainitsi nyt oppositiossa istuvat entiset kokoomuksen sisäministerit. Niin Petteri Orpo kuin Kai Mykkänen ovat tehneet selvityspyyntöjä ministeriaikoinaan – Orpo esimerkiksi vuonna 2016 maahanmuuttovirastolta.

Perussuomalaisten Rantanen jatkoi tivaamista: “Ettekö te luota poliisiin”?

– Poliisin luotetaan erittäin paljon ja minä kuulun heihin, Ohisalo toisti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE